Annan nk.
Nousin autosta ja jäin tuijottamaan eteeni liikkumatta senttiäkään, vaivautumatta laittamaan edes ovea kiinni. Tunsin poikien katseet nahassani, joka kohtaa pisteli kuin tuhat ampiaista hakkaisivat piikkejä ihooni. Mieleni teki romahtaa istumaan ja huutaa, ettei saa tuijottaa.
Pian Harry kuitenkin pääsi auton toiselta puolelta viereeni. Tuo poika katsoi minuun kummaksuen ja tönäisi auton oven kiinni, minun seisoessa jähmettyneenä paikallani. Kukaan ei sanonut sanaakaan, vaan kaikki tuijottivat minua, kun olisin jotenkin uusi ihminen, jota kukaan ei tuntenut.
"Eiköhän mennä sisälle," Harry sanoi ja yritti saada hiljaisuuden päättymään.
Kiusallinen hiljaisuus ei kuitenkaan loppunat, vaan jatkui entistä pahempana. Olin kuin eläintarhan eläin. Suljettu lasin taakse, jolle kaikki voi nauraa ja josta kukaan ei välitä. Tunsin taas kyyneleen vierivän poskelleni ja kirvelevän inhottavasti haavaan.
Jalkani alkoivat puutua tähän seisomiseen, mutta en vain oystynyt liikahtamaan. Tunsin oksennuksen liikkuvan ylös kurkkuani pitkin, enkä voinnut pitää sitä enään sisällä. Oksensin siinä kaikkien edessä Liamin pihalla keskellä talvea. Hyvä minä.
Minusta tuntuu, että romahdan. Ja romahdankin, mutta se ei ole sellaista, mitä kuvittelet sen olevan. Minä vain kaaduin ja juuri, kun olin osumassa maahan tunsin jonkun kädet ottavan minut kiinni.
"Hei jätkät, vähän apuu!" kuulin enkelin huutavan. "Jätkät," enkeli jatkoi huutoa, olisin halunnut vastata tuolle täydelliselle ihmeelle, mutta sanat eivät vain tullut ulos suustani.
Tunsin uuden oksennuksen tulevan ja onnistuin oksentamaan päälleni. Joku käänsi kasvoni alaspäin ja näin, että en ollutkaan oksentanut ruokaa ja maha happoja, vaan jotakin punaista. Mitä se voisi olla?
"Hei, tyypit auttakaa! Anna oksentaa verta tyypit, verta!" enkeli huusi ja hän oli oikeassa vertahan se oli tietenkin,miten olinkaan ollut niin tyhmä, etten tajunnut tuota.
Silloin tiesin kuolevani, enkä ollut edes vielä kertonut Harrylle, että rakastan häntä. Voisikohan enkeli lähettää viestin eteenpäin? Voisi kai, tai jos ei niin kai ne jätkät, joista enkeli oli puhunut voisi.
"Harry..." kuiskasin viimeisillä voimillani.
"Olen tässä. Älä jätä meitä, mä en tiiä, miten elää ilman sua," kuulin tutun itkuisen äänen.
"Harry kerro pojille, et ne on ihania ja mä en tiiä,miten ne ikinä ois voinu antaa mulle anteeks, mut mun oli pakko. Mä oon selittäny kaiken mun päiväkirjaa kattokaa sielt nii ymmärrätte.... ja Harry..." kerkesin sanoa, kunnes yskän puuska keskeytti minut.
"Anna säästä voimias mä saan kyl tietää sitte myöhemmin," kuulin taas enkelin itkuusen äänen. Koko näkökenttäni oli musta, enkä nähnyt eteeni.
"Mun on pakko kertoo," sanoin ja kuulin enkelin hyssyttelevän minua. "Harry mämämä..... Harry mä rakastan sua, oon aina rakastanu ja tuun aina rakastamaan," sanoin ja tunsin, kun pimeys otti minusta vallan ja menetin viimeisetkin tajuntani rippeet.
Seuraava luku tulee mä lupaan Harryn nk. samasta kohast.
Mut kattokaas mä halusin kirjottaa tän kokonaan Annan nk.
Ja whou tuli inspis ja kirjotin ton kaiken tyylii puoles tunnis.
Ja ootte tosi kivoi. :)
Kommentit ja votet ois kivoja.
Julia kiittää ja kumartaa! ;)
