Huomasin vihdoin liikettä pojissa, jotka tulivat auttamaan minua Annan kanssa. Peräännyin ja annoin muiden tulla auttamaan. En vain voinnut katsoa, kuinka joku minulle niin rakas lipuisi pois tästä maailmasta.
"Harry...." kuulin Annan sanovan nimeni ja laskeuduin takaisin Annan vierelle.
"Olen tässä, älä jätä meitä nyt, mä en tiiä, miten elää ilman sua," sanoin itku kurkussa.
"Harry kerro pojille, et ne on ihania ja et mä en tii, miten ne ois ikinä voinu antaa mulle anteeks, mut mun oli pakko. Mä oon selittäny sen kaiken mun päiväkirjaa kattokaa sielt nii ymmärrätte kaiken.... ja Harry......" Anna kerkesi sanoa, ennen kun yskä katkasi tämän lauseen.
"Anna säästä voimias mä kyl san tietää sitte myöhemmi," anoin tyttöä, mutta tiesin, ettei tämä kuuntelisi.
"Mun on pakko kertoo," tyttö sanoi ja yritin hyssytellä tätä. "Hrry mämämä.... Harry mä rakastan sua, oon aina rakastanu ja tuun aina rakastaa," tyttö jatkoi ja menetti tajuntansa.
Miksi näin kävi juuri minulle? Miksi tyttö, jota rakastin kertoi rakastavansa minua juuri, kun oli kuolemassa? Olinko niin pelottava, ettei Anna ollut uskaltanut kertoa?
Tunsin jonkun tönäisevän rajusti minut pois Annan vierestä ja yritin epätoivoisesti mennä takaisin tämän viereen, mutta joku otti minut kiinni ja vei pois. Näin Liamin katsovan minua silmiin ja puhuvan jotian, mutta en kuullut sanaakaan. Ainut, mit ähalusin tehdä oli mennä Annan luokse ja ottaa tämä syliin.
Anna ei ollut edes saanut tietää, että rakastin tätä myös, että en voinut elää ilman tätä, että kuolisin, jos tämä kuolisi. Anna oli yksin kertaisesti minun syyni elää. Ainoa syy joka piti minut maanpinnalla. Se ainoa tyttö, jota koskaan tulisin rakastamaan.
"Harry sun pitää rauhottuu! Anna on kohta jo kunnos. Me kutsuttii ambulanssi. Ei Annalle käy mitään!" kuulin Liamin rauhoittavan äänen.
"Mitä jos ei? Mitä jos Anna kuolee?" kysyin kyyneleiden valuessa pitkin kasvojani ja kastellen takkini.
"Ei kuole, koska Anna on vahva! Kato nyt, mitä James on sille tehny ja Anna on kestäny kaiken sen ja sitten se tuli viel tänne.... Se on vahvin ihmisnen , jonka mä tunnen ja sä oot varmaan toisiks vahvin, koska sä oot kestäny sen, kun sun elämäs rakkaus kävelee toisen miehen kainaloon. Ja sä oot jaksanu oottaa sitä näin kauan ja nyt se ei todellakaan kuole!" Liam vakuutti ravistellen minua olkapäistä.
"Joo ei se kuole. Ei se voi, koska mä rakastan sitä ja se ei ees tiiä sitä," sanoin itkuisella äänellä, vaikka minusta tuntui kuin kyyneleet olisvat kuivuneet.
"Harry, se ambulanssi on tääl ihan koht haluuks mennä Annan kaa sinne vai meneeks joku muu?" Liam kysyi huolehtivaisesti.
"Mä meen. Mä en päästä Annaa enää pois mun käsistä," sanoin ja eritin saada ääneni kuulostamaan vahvalta.
"Hyvä mä päästän nyt irti nii älä sekoo," Liam sanoi ja päästi irti olkapäistäni.
Oh my god mun oli tarkotus kirjottaa tää viel sinne ambulanssii asti mut nyt tuli yhtäkkii sellane black out, et en keksikkää, miten jatkaa. Mut halusin silti kirjottaa tätä pidemmälle teitä varten ja myös itteeni varten, koska sit mä oon tänää kirjottanut kolme lukuu (hävyttömän lyhyttä, mut silti).
Ja ootte ihanii täski storys on jo yli 250 lukukertaa...... whou.
Toistan itteeni, mut mä en oo oikeesti näin hyvä ja en todellakaa ansaitse näit luku kertoi, mut omapahan on valintanne (oon kiitollinen tietty) eli siiis kiitos toooosi paljon, et ootte lukenu ja votennu ja kommannu ja kaikkee!
Ne on aina piristäny mun päivää ja kaikkee.;)
Huh, miten mä onnistun kirjottaa nää author's notet aina näi haikeestiXDXD?
Mutta kiitos!:)
Julia kiittää ja kumartaa! :)
