Changes (one direction fanfiction in finnish)

Enkeli

Harryn nk.

Tuhannet ajatukset pyörivät mielessäni, kun katselin ambulanssissa makaavaa Annaa. Tulisiko James hakemaan Annan taas pois? Selviäisikö Anna? Miten Anna suhtautuisi, jos James tulisi sairaalaan? Mitä minä tekisin, jos James tulisi sairaalaan?

"Siis kuka mies?" kysyin hätääntyneenä.

"Aviomieheksi se on täällä merkattu, mutta sukunimi on eri," hoitaja selitti otsa rypyssä.

"Mut Annal ja Jamesil on sama Anderson nimi...." sanoin ihmetellen.

"Joo, mutta tänne tietokantaan on merkitty joku, jonka sukunimi ei ole todellakaan Anderson. Itse asiassa näyttää siltä, että Anna on itse käynyt vaihtamassa pari viikkoa sitten luottohenkilönsä, koska täällä näkyy vielä vanhat, eli James Anderson ja Harry Styles," hoitaja sanoi.

"Mitäääh??? Oliko mut merkitty luottohenkilöks?" kysyin epäilevästi.

"Olette siis herra Styles? Teidät on merkitty aviomieheksi täällä tietokannassa," hoitaja sanoi selvästikin tajuten asian samalla hetkellä.

"Mitääh?" kysyin taas entistä enemmän hämmentyneenä.

"Onks toi ees mahollista laittaa jonkun toisen nimi, vaikka on naimisissa toisen kans?" kysyin epäilevästi.

"Onhan se, mutta monet eivät anna tehdä sitä ja sitä paitsi täällä lukee, että luottohenkilöt:

Sukulaiset: Ruby Gordon

Mies- tai naisystävä/aviopuoliso: Harry Styles," hoitaja selitti.

"Mut me ei olla yhes," kuiskasin, enkä uskonut hoitajan kuulevan.

15 min sitten Annan nk.

Kuulin Harryn hengityksen, kovani vieressä. Olin juuri laittanut silmät kiinni, en vain enään jaksanut pitää niitä auki. Tältäkö kuoleminen tuntuu? Oloni oli oikeastaan hyvä. Mihinkään ei sattunut, eikä minulla ollut mitään hätää. Kuulin kuinka joku tönäisi Harryn pois vierestäni ja yritti epätoivoisesti auttaa minua. Menetin tajuntani.

Aivan, kun olisin leijunut ylöspäin. Tunsin kuinka nousin ja nousin kokoajan ylöspäin, kunnes en uskonut olevani enään maan pinnalla. Avasin silmäni. Olin tunnelissa. Tunneli oli pitkä ja valkoinen ja uskoin tietäväni, minne se johti.

Se johti sinne, minne ikinä menemmekin kuoleman jälkeen. Itse en tiennyt, minne olin menossa, koska en oikeastaan uskonut jumalaan tai mihinkään yliluonnolliseen. Uskoin, että kaikella on aikansa, että sinulla on tietty aika, jonka vietät maanpinnalla ja sitten kuolet.

Kävelin edemmäs tunnelissa ja huomasin sen haarautuvan. Tunnelin haarautuma kohdassa seisoi mies. Aivan tavallinen mies. Kävelin kohti miestä päättäväisesti.

"Valitsit hyvän ajan kuolla. Ei ruuhkaa," mies sanoi hymyillen.

"Harmi vain, ettei ole sinun aikasi kuolla," mies sanoi ja loi oven tyhjään.

"Miten niin ei ole minun aika kuolla?" kysyin mieheltä ihmeissäni.

"Sanotaan, vaikka että olen erittäin kiinnostunut tarinastasi ja siitä, mitä voit saavuttaa," mies sanoi.

"Menehän nyt, tuolla on joku erityinen odottamassa, he saivat erityis luvan saattaa sinut takaisin maahan," mies sanoi ja osoitti juuri piirtämäänsä ovea.

"Selvä, mutta mitä jos haluan jäädä tänne?" kysyin mieheltä ja tämä pudisti päätään.

"Ei ole sinun aikasi kuolla, et voi jäädä," mies sanoi ja osoitti taas ovea. Huokaisin ja kävelin oven läpi.

Luulin, että heti kun olin astunut ovesta olisin maassa, mutta huone oven takana yllätti minut. Huone ei ollutkaan huone. Se oli talo. Aivan täydellinen kopio talosta, jossa olin asunut Sydneyssä äidin ja isän kanssa.

Olin tullut sisään etuovesta. Seisoin keskellä eteishuonetta. Kaikki oli samalla paikalla, missä ne olivat olleetkin silloin, kun olin asunut Sydneyssä äidin ja isän kanssa.

"Anna!" kuulin äitini äänen huutavan takaani ja käännyin katsomaan tulijaa. Se oli äiti.

"Äiti?" kysyin hiljaa.

"Edwin tule katsomaan se on Anna!" äitini huusi kohti keittiötä.

"Mitä sinä täällä teet kulta, et kai ole kuollut?" äiti kysyi peloissaan.

"En kuulema se kiva mies haarautumassa sano, et teijän pitää viiä mut takasin," selitin äidilleni ja kuulin juoksu askelia keittiön suunnalta.

"Anna?" kuulin isäni äänen kuiskaavan.

"Joo," sanoin, juoksin isääni kohti ja halasin tätä.

"Et kai ole kuollut kulta?" isä kysyi järkyttyneenä.

"En, miks kaikki kysyy tota?" kysyin.

"Koska sä oot täällä, kuoleman jälkeisessä paikassa," isä sanoi selittämättä sen enempää paikkaa, jossa olimme.

"Okei," sanoin ja halasin isää vieläkin kivampaa.

"Muuten mä oon ihan täysin sitä Jamesii vastaan. Oon ollu alusta asti, mun mielest se Harry oli jo sillon paljon kivempi, vaikka äitis mielestä Harry oli järkyttävä ilkiö ja James herrasmies," isä sanoi pilke silmäkulmassa.

"Isää.... voitteks te täälki stalkkaa mua?" kysyin järkyttyneenä.

"Totta kai, mut me ei voida vaikuttaa, mitenkää, mihinkää," isä selitti.

"Asiasta viidenteen kymmenenteen, mitö teille kävi, siis mitne te kuolitte," kysyin vanhemmiltani ja vaihdoin halauksen kohdetta äitiin.

"Me ei saada kertoo sulle, mä oon pahoillani kultapieni," isä sanoi ja näytti surulliselta.

"Mut sun pitää mennä nyt, me viedää sut porteille," äiti sanoi ja otti kädestäni kiinni.

"Okei," sanoin kiltisti ja lähdin seuraamaan vanhempiani kohti "porttia".

Anna ei siis kuollu. Niin kun varmaa tiesitteki. Mut kuitenki.... kiitos kun ootte lukenu taas tullu ihan jumalattomasti lisää lukukertoi ja votei ja kommenttei!
Votet, kommentit ja seuraukset on kivoja!
Julai kiittää ja kumartaa!