Onko enkeleillä siivet?

Kolmas luku

Words: 1313

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti. Olen varma, että yli puolet maapallon väestöstä vihaa maanantaita, joten jos demokraattisesti päätettäisiin onko sitä olemassa vai ei, olen varma, ettei olisi. Harmi, ettei sellaista äänestystä olla ikinä tehty.

Juttelin sunnuntaina sille Joonaksen kaverille, Patrickille. Hän on ihan kivaa juttuseuraa, vaikka en usko, että meistä voisi tulla mitään. Hän on sellainen perus jääkiekkoa pelaileva jätkä, joka pyörittää viittä tyttöä samaan aikaan. Kuitenkin, Lindan takia, joudun tänään mennä koulun jälkeen amiksen puolelle tapaamaan häntä livenä. Siitä tulee varmasti todella kiusallista, ja jos saisin päättää, en astuisi amikseen edes selvin päin.

Tällä hetkellä odotan lukion käytävällä äikäntunnin alkamista. Olemme valitettavasti Lindan kanssa samalla kurssilla, joten hän selittää vieressäni Joonaksesta, ja kuuntelen vain puolella korvalla. Miten hän jaksaa heti aamusta olla noin pirteä?

"Haloo, Dina! Ooksä kysyny sitä Patrickilta?" hän kysyy ja tajuan, etten edes tiedä, mistä hän puhuu. "Sori, mä en kuunnellu. Mistä?" tiedustelen nolostuneena. Linda katsoo minua todella kyllästyneenä, mutta ei ehdi vastata, kun rakas äidinkielen opettajamme saapuu paikalle.

Äidinkieltä opettaa Elisabet, joka on yksi todella omaperäisen henkilökuntamme rasittavimmista tyypeistä. Hänellä on varmaan viisi senttiä pitkät tekoripset, Filan kengät, vaaleansiniset reikäfarkut, pinkki yksisarvis-huppari sekä hiukset aina kiharrettuina. Hän on nuorekas, mutta neljäkymppiseksi en sanoisi, että tyyli sopii hänelle. Mikäs siinä, kunhan ei vain korostaisi ääntään kokoajan kimitykseksi, jota ei jaksa kuunnella näin aamusta.

"Tänään vaihdetaan istumajärjestys!" hän hihkaisee, kun todella pirteän näköinen opiskelijajoukko on raahautunut luokkahuoneeseen.

Lisäksi Elisabet kohtelee meitä kuin ala-astelaisia. Meillä tosiaan on tyttö-poika-istumajärjestys.

Hän luettelee kaikkien paikat ja matelen takariviin Elliotin viereen. Sentään pääsin taakse, mutta paristani en ole erityisen innoissani. Hän osaa tuskin aakkosiakaan. Linda pyörittelee silmiään suurieleisesti, kun joutuu istumaan eturiviin luokan pellen kanssa. Virnistän itsekseni, koska ainakin tuurini on parempi kuin hänen.

"Alotetaan sivun 25 tehtävien tarkistamisella", Elisabet ilmoittaa ja kytkee älytaulun päälle. Yritän keskittyä, mutta en osaa. Siispä tyydyn vain tuijottamaan ikkunasta ulos koko tunnin ajaksi.

*

Kun tunti on ohi, kiirehdän ulos luokasta. Vihaan sitä, kun välitunnit kestävät vain viisi minuuttia. Siinä ajassa ehtii vain nopeasti käydä vaihtamassa kirjat toisiin ja siirtyä seuraavaan luokkaan.

Saavun kaapilleni, asetan koodini ja heitän edellisen tunnin kirjat pinon jatkoksi. Koska meillä on musiikkia seuraavaksi, en tarvitse mitään kirjoja mukaani nyt. Pamautan kaapin takaisin kiinni ja käännyn ympäri.

Olen saada sydänkohtauksen, kun Aria säikäyttää minut. Hän on seissyt kokoajan takanani, enkä ole huomannut.
"Moi", hän virnistää ja pyöräytän silmiäni. Hän on aina samanlainen.

"No hei vaan sullekki", totean nauraen ja lähdemme kävelemään musaluokkaa kohti. Vaikka olemmekin aika surkeita koulussa, niin musiikki on aine, jossa olemme kummatkin hyviä. Ja se on paras aine, minkä tiedän.

Avaan musaluokan oven ja kuljemme omille paikoillemme toiseen riviin. Pöydät ovat erillään, mutta siirrämme ne Arian kanssa huomaamattomasti lähemmäs toisiaan. Olemme tehneet niin kasiluokasta asti.