Annan nk.
"Anna ja sähän et kuole! Mä en jää tänne elämää ilman sua. Sä et tiiä, mitä mulle kävi, ku sä lopetit yhteiden pidon," kuulin Harryn äänen sanovan.
Tunsin Harryn käden puristavan omaani aivan liian kovaa ja suustani pääsi pieni öminä. Tunsin Harryn katseen kasvoissani, avasin hitaasti silmäni ja katsoin Harryä hymyillen. Huomasin pojan puristavan kättäni vielä kovampaa, melkein murtaen sormeni ja puristin itse hieman takaisin, joka sai Harryn hieman hellittämään otettaan.
"Hei pikku päivänsäde," Harry sanoi katsoen minuun hymyillen.
"Hei metsänpaikko," sanoin väsyneesti.
Joku laittoi ambulanssin ovet kiinni, joten yritin taas kuolla. Halusin nähdä vanhempani. Rakastin heitä. Halusin tietää, mikä heidät tappoi. En vieläkään uskonut, että se oli pelkkä kolari.
Ambulanssi lähti liikkeelle ja tajusin odottavani, että kuolen. Halusin kuolla ja en halunnut kuolla. Elämäni oli ristiriita. En olisi halunnut jättää Harryä, mutta halusin nähdä vanhempani. Rakastin Harryä, mutta tarvitsin vanhempiani.
Nukahdin ja näin ihanaa unta. Unessa näin vanhempani ja he selittivät, jotain tulevasta vaarasta. Sehän oli vain uni. Ei se ollut totta. He selittivät jotain, että murhaaja on tulossa tappamaan minut ja kaikki minulle rakkaat, mutta en uskonut. Hehän olivat sanoneet, että he pystyvät tarkkailemaan minua, mutta eivät voineet vaikuttaa mihinkään.
Heräsin sairaalassa piipittävään ääneen, joka kuului vierestäni. Katsoin äänen suuntaan ja näin jonkun koneen (älkää kysykö minkä, koska minulla ei ole asiasta hajuakaan ja en ollut siitä milläänlailla kiinnostunut). Se kone taisi olla, joku sydän juttu, koska siitä näkyi sydämmeni syke.
Käännyin katsomaan toiselle puolelleni, koska tunsin jonkun painon päälläni. Näin Harryn kuorsaavan puoliksi päälläni ja puoliksi penkillä. Hymyilin pojalle, joka ei ollut edes lähtenyt kotiin nukkumaan minun vuokseni.
Nostin käteni ja silitin Harryn päätä, saaden aikaan suloisen kuuluisen tuhinan. Poika liikahti selvästikin etsien parempaa asentoa ja onnistui siinä nopeasti, koska lopetti liikkumisen melkein heti. Pojan pää lepäsi polvieni päällä, ja uskoin tämän nukahtaneen itseltään salaa.
Tökkäsin Harryä ja toivoin tämän heräävän, koska tuon pää painoi melko paljon ja varpaissani ei enään kiertänyt veri. Poika tuhahti ja käänsi päätään. Huokaisin. Tästä tulisi vaikeampaa, kun olin odottanut. Olin jo unohtanut, miten sikeästi Harry nukkui, kuin karhu talviunilla.
"Harryy....." kuiskasin ja tökkäsin poikaa poskeen jo melko kovaa.
"Harry," sanoin nostaen äänen ja tökkäyksen voimakuuttaa.
"Harry!" huusin ja tökkäsin pojan olkäpäätä todella kovaa, saaden aikaan jonkunlaisen vastauksen, joka kuulosti epäilyttävästi: "Viis minuuttii viel." Tuhahdin erittäin ärsyyntyneesti.
"HARRY!!" huusin nyt niin kovaa, kun keuhkoista lähti ja löin poikaa olkapäähän.
"Missä palaa?!" Harry huusi ja hyppäsi ylös tuolilta. Harry käänsi katseensa minuun ja yritin pidättää naurua.
"No mun tietääkseni tääl ei kyl paöa ja yritin herättää sua, et nousisit mun päältä, et mun varpais kiertäis taas veri," selitin tuolle uneliaalle pojalle.
"Soriii....! Mun ei ollu tarkotus nukahtaa," Harrry sanoi pahoillaan.
"Joo, ei se mitää. Mäki oisin nukahtanu, jos joku olis yhtä tylsää seuraa, ku nukkuva mä," sanoin nauraen iloisesti.
"Onks muut pojat käyny tääl?" kysyin ja ääneni muuttui masentuneeksi.
"Öhm...... no jooo Louis oli tääl vähä aika sitte, mut se lähti joku pari tuntii sitte," Harry selitti.
"Eiks muut oo käyny?" kysyin. Se oli oma tapani kysyä oliko muutkin pojat antaneet anteeksi.
"No ei, mut Louis kerto, et kaikki ois halunnu käydä, mut ne ei päässy," Harry sanoi pahoitellen.
"Ai... no oikei," sanoin huokaisten.
"Hei, jos se on sulle noi tärkeet nii mä voin pyytää ne käymää huomen," Harry ehdotti.
"No, jos siit ei oo vaivaa.... ku mä haluisin selittää itteni," kerroin.
Mä jatkoin pikkuset..... mun tauko kesti tooosi kauan..... XDXD
Sori, et pelottelin teit turhaa, mut koskaa ei tiiä millo inspis iskee! :)
Julia kiittää ja kumartaa! ;)
