edes ystäviä?

Si-sinähän kävelet!

~Ivy nk~
Olemme saaneet Even kanssa ajella hullunlailla, tai no emme ihan saaneet vaan olemme ajelleet, Even pyörätuolilla ympäri sairaalaa. Hoitajat ovat toki katsoneet välillä pahasti, mutta suurin osa on vain nauranut meille, koska kyllä tuo oli varmasti maailman hauskin näky.
Istumme molemmat tällä hetkellä Even sängyn laidalla ihan hiljaa katsoen ovelle päin, ihan kuin odottaen että sieltä ilmestyisi joku, koska meillä on tylsää.

"Evelyn sinä olet edennyt todella hyvin" Lääkäri sanoo tutkittuaan Even kunnon ja edistyminen. Se on siis hyvä merkki. "Voisimme pian alkaa harjoittelemaan seisomista ja sen jälkeen kävelyä, kuhan ne luonnistuu hyvin, olet vapaa lähtemään kotiin" Lääkäri sanoo hymyillen. En ole nähnyt koskaan tuon lääkärin hymyilevän muiden potilaiden kohdalla, Eve on ensimmäinen. Hän on varmasti ylpeä Evestä ja tuon saavutuksista, tai sitten tuo on ylpeä, että pääsee meistä pian eroon.

Olemme olleet Lucan kanssa erossa pari viikkoa toisistamme heidän kotiuduttuaan. Olin itse jäänyt Even kanssa sairaalaan, vaikka olisin terve lähtemään kotiin, mutta en hylkää parasta kaveriani, en ikinä. Hoitajat ja äiti olivat hyväksyneet sen, että jäisin tänne, kunnes Eve pääsee kotiin. Kaikki ovat kuulemma iloisia, kun Evellä on kaltaiseni ystävä. Itse olen iloinen siitä, että minulla on Even kaltainen ystävä. En ikinä osaisi kuvitella elämää ilman Eveä, se olisi niin tylsää ja yksinkertaista. Meidän elämämme ei ole koskaan ollut tylsää. Olemme aina ollut tapaturma-alttiita toistemme seurassa. Joskus olimme Even kanssa kahvilassa ja olimme ostaneet Bubble- Tee juomat. Niitä odotellessamme olimme menneet pillien kanssa pöytään istumaan. Pillit olivat avonaisessa pienessä pussissa. Eve puhalti siihen pilliin, niin että se pussi lenti pois. Tyttö oli ihan innoissaan siitä.
Viimein kun saimme juomamme Eve oli tökkäisemässä pilliä juomaansa muovin läpi, puhalsin pussiin ja pussi lensi Even viereen, niin että tuo säikähti sitä ja töksäytti vahingossa itseään suoraan käteen sillä pillillä ja hänelle tuli siihen reikä. Ja tuolla on edelleen sen pillin aiheuttama reikä arpi kädessään. Nauramme tuolle muistolle usein, siis todella usein, sitä ei vain voi unohtaa.

Mutta siis palaten siihen Lucaan, olimme siis olleet jo todella kauan erossa toisistamme, mutta kyllä sen kestämme. Olemme puhuneet joka päivä puhelussa, silloin kun Eve on nukkunut lääkkeidensä takia ja kaikkien tutkimusten ja kuvausten ajan. Eve oli myös kertonut ettei hänen ja Alexin välillä ole yhtikäs mitään, edelleen pelkkiä kavereita. Sitä on vaikea uskoa kyllä, mutta se on totta. He ovat vain kavereita. En tajua mikseivät he ole yhdessä, heistä paistaa läpi se että Alex tykkää Evestä ja Eve Alexista.

"Sitten kun opin taas kävelemään, haluan lähteä sinne tanssiaisiin ja sen jälkeen juhlia yhdessä meillä" Eve sanoo herättyään unestaan. Kasvoilleni nousee rauhallinen ja tyytyväinen hymy. Otan Eveä kädestä kiinni. "Tottakai, mutta ensin meidän täytyy etsiä meille sopivat mekot" sanon tuolle. Hetkessä ihan kuin tuon pään päälle olisi syttynyt hehkulamppu, tuon silmät alkavat loistamaan ja hän kaivaa puhelimen käsiinsä. "Sittenhän meidän täytyy etsiä ja tilata ne N Y T" tyttö sanoo tohkeissaan ja tuolle näylle on vaikea sanoa ei.
Parin tunnin etsinnän jälkeen olemme molemmat löytäneet sopivat mekot. Eve laittoi mekostaan kuvan Sofialle ja minä omastani äidille. Molemmat vanhemmista vastasivat samaan aikaan tilanneensa tahtomamme mekot. Nyt on molemmilla hyvä mieli.

"Se menee hyvin, nähdään tunnin päästä" sanon Evelle, joka viedään pois tämän huoneesta taas tutkittavaksi ja kuvattavaksi. Vaikka tiedämme molemmat, että kaikki on hyvin, niin itkemme molemmat joka kerta Even vietäessä huoneesta pois. Kaivan puhelimen esille ja Etsin käsiini Lucan numeron. Painan puhelimen kuvaa. Puhelin alkaa piippaamaan, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ei vastausta. Soitan uudelleen, ei vieläkään. Jätän tuolle viestin ja suljen puhelimen.
Tyttö tuotiin takaisin huoneeseen nukkumaan nukutuksen jäljiltä, tuon heräämiseen menisi vielä pari tuntia, joten lähden ruokailemaan. Sullon puhelimen mustien farkkujeni takataskuun ja lähden kävelemään pois huoneesta, vielä kerran ovella vilkaisen rauhallisen näköistä Eveä ja poistun huoneesta.
Ruokalinjastolla ei ollut mitään hyvännäköistä ja syötävän näköistä ruokaa, joten päädyin menemään sairaalan kahvilasta ostamaan Pepsi Max limun ja sämpylän. Huomasin myös esillä olevan myytäviä pehmonalleja. Enhän minä voinkt ideaa vastustaa, joten nappasin siitä vielä yhden nallen ja maksoin ostokseni ja lähdin takaisin kohti Even ja minun huonetta. Avaan oven ja huomaan Even edelleen nukkuvan rauhallisena. Hiippailen tuon vuotene viereen nojatuolille istumaan ja alan syömään eväitäni.
Tyttö alkaa raottamaan varovasti silmiään auki heräämisen merkiksi. Kunnes tyttö on saanut silmänsä kokonaan auki, kaivan nallen esiin ja ojennan tuon hänelle. Tein siihen myös kortin jossa lukee "Minä Rakastan Sinua!". Tyttö liikuttuu nallesta niin, että alkaa melkein itkemään onnesta. "Onneks mulla on sut" Tyttö sanoo itkunsa peitosta.
Pesen käsiäni ja katson itseäni arvioiden vessan peilistä. Hiukseni ovat sotkuisella nutturalla. Päälläni on harmaa perus huppari ja mustat farkut. Minulla ei ole yhtään meikkiä, joten näytän aivan alastomalta rotalta. Kuivaan käteni käsipyyhkeeseen ja lähden pyyheltämään takaisin kohti huonettamme. Avaan huoneemme oven ja....

"E-E Eve, S-sinähän Kävelet!"

• • •

jenna.mikaelaww