Onko enkeleillä siivet?

Seitsemäs luku

Words: 1427

"Muista, varttii vaille kuudelta keilahallilla", Linda muistuttaa jo varmaan kymmenettä kertaa. Menemme nimittäin tänään niille tuplatreffeille neljästään hänen, Patrickin ja Joonaksen kanssa. Sovimme yhteistuumin paikaksi keilahallin, koska siellä on aina torstaisin ja perjantaisin hohtokeilausta. Se kuulostaa sen verran toimeliaalta puuhalta, ettei ainakaan tule kiusallisia hetkiä. Ja se on myös hauskaa.

"Joo joo, en mä unoha", vakuuttelen Lindalle, joka on aivan hermoraunioina. Hän tapaa Joonaksen ensimmäistä kertaa sovitusti, kun taas minä ja Patrick olemme jo tavanneet kerran. En tiedä, tuleeko olemaan erityisen helppoa saada Linda rauhoittumaan illalla, kun hän on jo nyt niin tohkeissaan.

"Argh, okei, mä uskon. Lähen nyt ottaan vaahtokylvyn ja joogaamaan, nii eiköhän tää tästä", hän tuumaa ja vetää tummansinisen Peak Performance-takin päälleen. Huikkaan hänelle onnea matkaan ja lähden pikaisesti koulun parkkipaikalle. Etsin katseellani Matun mustaa Volvoa, jonka näenkin pian yhdessä epäselvistä parkkiruuduista. Juoksen takapenkille ja heitän laukun viereeni.

"Moi", tervehdin Matua ja Janicaa, jotka ovat jaksaneet odottaa minua reilut viisi minuuttia. "Moi, et sit yhtään nopeampi voinu olla?" Janica tuhahtaa, mutta tiedän, ettei hän ole vihainen. Laitan turvavyön paikoilleen, ja Matu kaartaa auton autotielle.

"Sori, piti jäähä rauhottelee kaveria. Meil on tänää tuplatreffit", selitän ja saan Janican kääntymään kiinnostuneena puoleeni pelkääjän paikalta. "Ahaa, kenes kaa sä deittailet?" hän tiedustelee pilke silmäkulmassaan. Pyöräytän silmiäni huokauksen kera. "Yhen Patrickin amikselta. Ja ei se mitään erityistä oo, tää on toka kerta ku me nähään", huomautan. "Juupa juu", Matu virnistää kääntyen liikenneympyrän ensimmäisestä liittymästä.

"Mihin te meette ja monelta? Tarviiks kyytiä?" Janica kyselee innostuneena. Hän on aina innoissaan, kun minulla on joku kuvioissa. Turhaa se tosin yleensä on, koska jos minulla on suhde, se kestää enintään pari kuukautta ja lakkaa. En ole mikään romantikko tai tunteellisien suhteiden ystävä. Ei kukaan näillä kulmilla ole.

"Pitäs olla varttii vaille kuudelta keilahallilla. Jos sais kyydin, ois ihan kiva", tuumaan hymyillen. "Juu, me voidaan kyytsätä. Pitääkö myös hakee, vai meeks yöks?" Matu tiedustelee edelleen virnistellen. Aina sama juttu. "Ihan muistutukseks, mulla on koulua huomenna. Enkä muutenkaan jäis yöks", vakuuttelen lievästi turhautuneena. En juuri nyt jaksaisi mitään kiusoittelua jätkästä, jonka kanssa en edes omasta tahdostani vietä aikaa.

"Okei, okei. Me haetaan", Matu lupaa ja parkkeeraa auton kerrostalon parkkipaikalle.
Janica ja hän eivät kuitenkaan nouse ulos autosta. "Etteks te tuu sisälle?" ihmettelen ja vapautan itseni turvavyöstä. "Ei, me mennään Matulle", Janica selittää. Nyökkään ja astun ulos työntäen oven perässäni kiinni.

Kun olen raahautunut asuntooni, ripustan takkini naulakkoon ja painelen keittiöön. Laitan heti kahvin tippumaan ja otan pakastimesta karjalanpiirakoita, jotka asettelen pellille. Pistän uunin päälle ja odotellessani lysähdän sohvalle puhelin kädessäni.

Patrickilta on tullut snäppiä, joten avaan nopeasti häneltä saamani naamakuvan (selvästi oppitunnilta), ja vastaan samanlaisella takaisin. Seuraavaksi avaan Eliniltä tulleen snäpin, joka sekin on naamakuva, joka tosin saa minussa aikaan ihan erilaisen reaktion kuin Patrickilta saamani snäppi. Typerä hymy ilmestyy kasvoilleni ja vatsassani tuntuu hyökyaalto. Elin on niin helvetin kaunis.

Vastaan hänelle ignooraten samalla tunteeni ja kävelen takaisin keittiöön, koska uuni on lämmennyt sopivaan lämpötilaan. Työnnän piirakat uuniin, tarkistan kellonajan (minkä unohdan liian usein tehdä) ja otan pannulaput valmiiksi esille. Kahvikin on tippunut, joten otan kupin kaapista ja kaadan sen täyteen. Siitä on tullut jokapäiväinen tapa.