Annan nk.
"Onks se hereil?" kuulin jonkun kysyvän viereltäni.
"Ei tyhmä, mitä sä luulit, et se vaa esittää nukkuvaa?" joku vastasi aikaisemmalle äänelle.
"Ei siit voi koskaa tietää.... se on pirullinen Harry, pirullinen mä sanon," kuulin taas ensimmäisen äänen.
"Must tuntuu, et se ei todellakaan tarkottanu, vaa Jamesilla oli, jotain osaa asiassa," kolmas ääni liittyi keskusteluun.
"Joo, ainakii Anna näytti aika iloselta, kun se sai tanssii Harryn kaa SEN ja Jamesin häissä," sanoi neljäs ääni.
Pojat olivat siis tulleet käymään. En uskaltanut tehdä mitään, koska halusin kuulla koko keskustelun. Se vaikutti kiinnostavalta ja liittyi minuun. Miksi en siis saanut kuunnella?
Nyt tunnistin ensiksi puhuneen äänen Louisiksi, joka ei ollut selvästikkään hirvittävän luottavainen minun suhteeni. En syytä häntä, koska tiesin syyn löytyvän omasta käytöksestäni. Toinen ääni kuului Harrylle, jonka äänensävy, -paino sekä ääni itsessään kuulosti siltä, että poika oli antanut minulle jo anteeksi. Kolmas ääni oli Liamin, joka selvästikin ymmärsi minua, jollain tasolla ja viimeksi eli neljäntenä puhunut oli Zayn, joka vaikutti hieman poissa olevalta.
"Joo, se olevan onnellinen siinä Harryn kanssa, et en jotenkaa usko, et se ois ite päättäny olla olematta Harryn kans ja sit, jos se tietäis, mitä Harrylle tapahtu, ku se lähti se ois ihan paniikis," kuulin Niallin puuttuvan puheeseen.
Kaikki olivat pitkään hiljaa ja tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni ja puristavan sitä. Aloin avaamaan hiljaa silmiäni ja näin ripsen välistä hirvittävän kirkasta valoa. Nostin vapaan käteni ilmaan varjostamaan silmiäni ja käönnyin katsomaan kättäni puristavaa Niallia. Hymyilin pojalle vaisusti ja nousin istumaan.
"No nii, mä tiiän, et teil kaikil on parempaaki tekemistä, ku istuu tääl oottamas, et mä herään, joten mä meen suoraa asiaa," sanoin ja katsoin jokaista poikaa vuorollaan hetken silmiin," Mä tiiän, et te kaikki vihaatte mua, koska mä oon ollu tooosi tooosi urpo. Mut mä haluun todellaki selittää, mitä on tapahtunu, koska mä en haluu, et te luulette, et mä tuun kattoo tei vaa sillo, ku mul on asiat huonosti."
"Hei, ei me vihata sua," Liam sanoi nojatessaan oven viereiseen seinään, mutta vilkaistessaan Louisin naamaan tämä jatkoi, "Paitsi Louis vähän."
"Älkää, jooko esittäkö, et tää kaikki on okei. Mun mielest Louis ottaa tän kaikista parhaiten, koska mä tosiaanki mokasin!" sanoin vihaisesti.
"Me tiedetään, et sä mokasit, mut kaikki mokaa joskus. Jopa Louis!" Zayn sanoi puuttuen puheeseen.
"Niin mokaa, mut kaikkee ei voi antaa anteeks. Ainakaa tätä," sanoin heiveröisesti.
"Kaiken voi antaa anteeks, jos yrittää tarpeeks," Harry sanoi minulle katsoen syvälle silmiini.
"Ei voi. Tätä ei voi. Ja nyt ennen ku te väotätte vastaan niin mä kerron tarinan, mitä mulle on tapahtunu, siitä päivästä lähtien, kun mä tulin teijän kouluu," sanoin ja vedin henkeä.
"Niin, ku te tiiätte mun vanhemmat kuoli ja mä muutin tänne. Eka päivä koulussa. Mä seisoin siellä porteilla ja mietin, mitme ihmeessä mä saisin mun laukut mun tulevaan huoneeseen. Sitte, kun taikaiskusta mä nään koulun porttejen aukeevan ja sielt tulee, viis niin täydellistä poikaa, että huhhuh...." pidin pienen tauon ja naureskelin.
"Sitten ne täydelliset pojat lähtee juoksee mua kohti, voitteko uskoo? Mua kohti!? Joo sitte ne tulee siihen ja kysyy, et tarviinko apuu ja mä vastaan, että kyllähän sitä vois apuu tarvita. Ja sitte ne pojat ottaa mun kaikki laukut, eikä anna mun kantaa mitään. Mä esittäydyn ja me lähetään mun huoneelle ja jätetään kamat sinne. Sitte me mennää kiertelee kouluu ja joku ihan liian hyvän näkönen kiharapää muistaa, että pojat ei oo muistanu esittäytyy. Sittne ne pojat esittäytyy maailman parhaan näkösiks jätkiks ja mua naurattaa ihan helvetisti, koska Australialaiset pojat on tosi hyvän näkösii. Sit ihme kyllä me ystävystytään ja mä jätän ne pojat. Voitteko uskoo? Ihan kamalaa!" pidin taas tauon vaan kuunnellaksen ipoikien naurahduksia.
"Sitte ne hyä sydämmiset pojat hakee mit takas ja me ollaan taas erottomattomat. Sitten mä menin, jonkun urpon kaksnaamasen älykääpiön kans tansseihin, vaikka mä oisin todellaki halunnu mennä jonku ihan toisen kaa. Sitten tuo älykääpiö kosii mua ja mä tyhmä suostun, vaikka mä tiiän, et rakastan toista. Voitteko uskoo? Taas mä teen jotain tosi tyhmää.... Sitten mun ihana ystävä tulee mun häihin ja tekee siitä päivästä ikimuistosen, vaan pyytämällä mua tanssimaan ja toinen hyvällä yrityksellä ryhtyä strippariks." pidin taas tauon kuunnellakseni poikien ihanaa naurua.
"Sitten tulee häämatka, ihan kiva. Ei sellane, miks te uskotte sen olevan. Me vaan käveltiin rannalla ja käytiin museoissa ja kaikkialla. Me nukuttiin jopa erillisissä sängyissä! Sitten me tullaan takas ja se mun älykääpiö mies alkaa hakkaamaan mua. Ihan ku mä en kärsis tarpeeks muutenki, koska mä en saanut nähdä ketään, en sen sukulaisii, en omia, en sen kavereita, en omia. En ketään. Se ihana mies kerto mulle kuinka oli aina rakastanu mua ja mä olin aina rakastanu toista. Sitten se teki jotain, jota en haluis ees kertoo, mut te varmaan tajuutte ja se viils mulle monia haavoja, vaan siks et mä rakastin toista. Sitten lähdin pakoon ja soitin mummille. Mun oli tarkotus lähtee heti mummin luokse, mut se kiels, ja loput te aikalailla tiiätte," sanoi lopettaen tarinan.
Ollos hyvä! Ihan mega pitkä luku verrattuna aikasempii.
Mä oon tosi pahoillani, ku en oo kirjottanu pitkään aikaa, mut yks ei oo ollu inspistä, kaks mä oon kirjottanu paljon sinne virijajuru käyttäjälle.
Toivottavasti tykkäätte!
Julia kiittää ja kumartaa!
