Pää täynnä viskiä ja kliseitä

Luku 8 - Violettia glitteriä sormenpäissä

A/N: moiii! oon vielä elossa, vaikka mikään teksti ei oo edennyt mihinkään. mulla on vaan ollu kauhee kiire ja oon ollu hiton väsyny, niin en oo julkassu mittään anteeks 😭 mutta en oo kadonnu täältä vaan kirjotan kyllä jatkoo kaikkiin teksteihin heti kun mulla on aikaa.

tähän nyt ekana c: kiitos kun ootte jaksanu oottaa, ootte superrr ❤️

**

Luku 8 – Violettia glitteriä sormenpäissä

Aamulla mä istuin keittiön pöydän ääressä collegehousuissa ja t-paidassa silmät puoliksi kiinni ja ryystin kahvia. Nasu nukkui vielä, totta kai, sillähän oli iltavuoro, eikä kukaan nyt vapaaehtoisesti herännyt aamukuudelta. Mua väsytti saakelin paljon, kun olin valvonut ties kuinka myöhään Nasun biisin kanssa.

Ei mua kuitenkaan kaduttanut, kyllä mä parin kahvikupin jälkeen pääsisin pois zombie-modesta.

Mä mietin eilistä iltaa. Oikeastaan mä mietin, että menikö eilinen yli jonkin rajan. Oliko ystävyydellä mitään rajoja sinäänsä? Musta tuntui, että mun ajatukset ainakin olivat menneet yli jonkin rajan. Ja se tavallaan, tosi paljonkin, ahdisti mua. Mä en tiennyt miksi niin oli, mutta Nasu näytti mun silmissäni erilaiselta, kuin ennen. Hämmentävällä tavalla – mun ajatukset alkoivat oudosti vaellella.

Mä en tahtonut, että ne vaeltelisivat.

Koska se, mitä mun ja Nasun välillä oli, se ystävyys – helvetti, mä en halunnut muuttaa siitä mitään. Enkä mä halunnut, että se muuttuisi hämmentäväksi tai oudoksi, että jokin menisi pilalle. Nasu oli ystävänä mulle ihan spesiaali. Se oikeastaan oli mun paras ystävä.

Mä tunsin silti eri tavalla, kuin ennen, enkä mä suunnitellut näin. Enkä mä edes tajunnut, missä vaiheessa näin kävi. Vai tajusinko mä asioita vaan vähän myöhässä?

Musta tuntui, että mun pitäisi päästä juttelemaan Nasulle. Teki melkein mieli mennä repimään se sängystä ja raahata poliisiottein siihen keittiön pöytään keskustelemaan vakavasti. Jätin kuitenkin tekemättä niin, vaikka ihan vähän olisi tehnyt mieli nähdä Nasun reaktio.

Musta tuntui kauhealta se, miten Tuukka oli kohdellut Nasua. Rehellisesti, vitutti tuollaiset ihmiset. Mä olin silti iloinen, että Nasu pääsi siitä eroon tässä vaiheessa.

Join kahvini loppuun ja hieroin kasvojani. Kello näytti sen verran paljon, että mun pitäisi alkaa kerätä itseäni. Nousin hitaasti ja olin jo siirtymässä keittiöstä, kun sitten kuitenkin käännyin vielä. Nappasin pöydällä lojuvan tyhjän kirjekuoren ja mustekynän, päätin kirjoittaa Nasulle tsemppiviestin työpäivään, kun en ehtisi nähdä sitä ennen iltaa.

Musta tuntui, että se tarvitsi sellaista, vanhanaikaista kunnon tsemppilappua eilisen jälkeen.

Raapustin sille jaksuja duuniin ja kuinka se oli ihana tyyppi, piirsin pari sydäntä perään. Päätin mitata sille kahvit keittimeen valmiiksi ja jätin lapun siihen kahvinkeittimen päälle.

Voi juku, mä olin aika ihana.

Taivas oli saakelin nätti, kun mä hetkeä myöhemmin kävelin rapun ovista ulkoilmaan ja asettelin kuulokkeet korvilleni. Teki mieli kuunnella jotain ällöjä rakkauslauluja, jotka saivat korvista valumaan glitteriä.

Mä olin varmaan tulossa kipeäksi.

Työpaikan pihalla näin ohuessa kirkkaankeltaisessa takissaan olevan Mintun, joka näpersi lukkoa kiinni fillariinsa. Se huomasi mut suoristauduttuaan ja nosti kättään tervehdykseksi. Kävelin sen luokse ja riisuin samalla päälläni olleen hupparin, sillä aamu alkoi olla tosi lämmin.