Beginning of love (versio 2)

VIII

Elliot

Tuijotin kattoa. Kello oli viis yli kuus ja koulun alkuun oli vielä kaksi tuntia. Otin puhelimeni pöydältä. Aloin selaamaan kaiken maailman someja läpi.

Tunnin päästä nousin ylös ja laitoin päälleni mustat farkut ja tummansinisen hupparin.

Kouluun päästyäni näin Levin ja sen porukan ovilla. Väläytin tekohymyn Leville. Se hymyili takaisin. Menin sisään. Jei bilsaa. Odottelin tunnin alkua luokan oven vieressä. Ja pianhan se alkoikin. Nurminen oli tänään ilmeisesti hyvin huonolla tuulella.

Istuin paikalleni Levin viereen.

"Hei" se kuiskasi ja käännyin katsomaan sitä.

"Haluisiks olla tänään mun kaa?" Se kuiskas ja mä nyökkäsin.

"Vainio lakkaa häiritsemästä!" Nurminen huusi.

"No vittu anteeks" Levi tiuskasi.

"Vainio on homo ku tolle homolle juttelee" joku huusi

"En mä oo homo" Levi huusi takasin ja mä lähdin luokasta ulos vittuuntuneena.

"Lähe sinä homo vaan karkuun!" Joku toinen taas huusi.

"Kaikki hiljaa ja Palander omalle paikalle!" Nurminen karjui. Mä jatkoin matkaani ulos ja paiskasin oven kiinni. Menin nurkkaan jonne ei näe eikä kukaan koskaan tule sinne. Kyyneleet alko vuotaa mun silmistä.

Kun muilla loppu tunti Levi löysi mut.

"Hei anteeks ei ollu tarkotus" se sanoi

"Ei se mitään" vastasin vaikka ärsyttikin.

"Onko kaikki okei?" Se kysy kulmat kurtistuen.

"On tottakai kaikki on vallan mainiosti" vastasin hyvin sarkastisesti.

"En usko sua mut et ilmeisesti halua puhua siitä nyt niin kerro sit tänään" se sanoi ymmärtäväisesti ja mä nyökkäsin.

"Nähään sit koulun jälkeen" se sano ja mä nyökkäsin taas. Se anto mulle vielä pusun ja sit se lähti. Lähdin kulkemaan seuraavaa luokkaa kohden.

Levi

Mä huomasin kyllä kuinka Elliotia sattu se et en myöntäny sille tyypille et on homo. Se varmaan luuli et häpeen tai jotain muuta. Mut tottahan se on, en mä halua tulla kaapista vielä. Tai koskaan. Mut en kyl haluais elää koko elämää kaappi homona. Kai se on sit jossain vaiheessa kerrottava. Mut kans ei ihmisten pitäisi huudella ku eihän se niitten asia oo.

"Mitä sä noin mietit?" Noa kysy.

"Varmaa sitä salaperäistä muijaa" Oliver pohti vihjailevasti.

"NO VITTU EI OLE MITÄÄN MUIJAA!" Huusin ja koko ruokala käänty kattoo mua

"Chill bro sori" Oliver sano ja hyvä että kuulin sillä olin matkalla pihalle. Vitutti, ärsytti, itketti, väsytti, hermostutti. Lösähdin seinää vasten ja halasin polviani ja aloin nyyhkyttämään. Vittu, kovat pojat ei itke. Pian tunsin käden olkapäälläni. Säpsähdin ja nosti katseeni. Elliot.

"Mä näin mitä tapahtu" se sano hiljaa. Mä halasin uudestaan mun polvia ja itkin lisää. Elliot veti mut sen syliin.

"Shh... Nyt me mennään meille ja lintsataan koko loppu päivä" se sano ja noustiin ylös. Nyt väsytti ihan hirveesti, kyyneleet oli loppu mut musta näki ihan varmasti et olin itkeny. Käveltiin kaikessa hiljaisuudessa Elliotille.

Romahdin Elliotin sängylle.

"Tuu mun kaa nukkuu" mumisin ja se kömpi mun viereen. Mä laitoin mun pään sen rintakehälle ja pian kuorsasin ku pieni porsas.

Kun heräsin en nähnyt Elliotia missään. Nousin istumaan ja silloin Elliot tuli sisään.

"Ai huomenta" se sano ja hymyili.

"Huomenta, paljonko kello on?" Kysyin.

"Kolme" Elliot vastasi ja mä aloin taas makaamaan

"Onko kaikki hyvin?" Se kysy.

"On, tai ei, tai en tiiä" Vastasin.

"Kerro" se kehotti.

"No Noa ja Oliver väittää koko ajan et mul ois joku muija kiikaris mut ei ne ymmärrä ja mulla menee hermot" sanoin.

"Aa no ei ne voi tietää ku et oo paljastanut niille viel" se sano apeana.

"Hei oikeesti sori siitä bilsan tunnista mä en vaan oo viel valmis tulee kaapista" sanoin ja painoin katseeni alas.

"Ei se mitää" se vastas "Miten ne sun treffit meni eilen?"

"No me tutustuttiin ja ihan kivaltahan se vaikutti, mut ei mitään ihmeitä" kerroin

"Aa okei" se vastas ja se näytti just siltä että se mietti Julian vievän sen paikan.

"Hei, ei se vie sun paikkaa eikä kukaan muukaan" kerroin "Tuu tänne" se tuli istumaan sängyn laidalle muttei vieläkään katsonut muhun.

"Kato mua" kehotin ja se nosti katseensa muhun. "Kukaan ei KUKAAN koskaan tule sun tilalle" sanoin ja hyökkäsin sen huulien kimppuun. Se oli syvä suudelma.

Kävellessäni bussi pysäkille päätin että on aika kertoa Noalle ja Oliverille. Ei mitään hajua että miten mutta kuitenkin jotenkin.

Elliot

Mä jo melkein uskoin Levin sanoihin mut silti en täysin. Mun oli vaikee uskoo nykyään mihinkään. Mä kyl keskityn hirveesti itteeni enkä oo miettinyt että jos Levillä ei olekaan kaikki hyvin. Mä toivoisin että se sais kerrottuu mahollisimman pian sen vanhemmille ja sen muille kavereille sen homoudesta, mutten mä voi pakottaa sitä. Näiden ajatusten myötä ajauduin levottomaan uneen.

Words 721

:)