Why me? 》Niko x Joonas《VALMIS

"Porko?!"

》Joonaksen nk.《
Istuin Nikon kanssa terassilla. "Miks te kutsuitte meiät tänne?" Kysyin. "Eiks me oltais saatu?" Niko kysyi ja käänsi päänsä minua kohti. "En mä sitä. Mietin vaa.." "Et haluu olla meiä seuras?" "Te kiusaatte mua.." "Ei me enää, niinku sanoin. Oon pahoillani kaikest." "Ihan sama, ei puhuta siit." Sanoin. Hetkenpäästä tunsin Nikon sormet kaulallani olevan arven päällä. "Teitkö ton kiusaamisen takia?" Hän kysyi. "Ei se oo ainut syy." Vastasin. "Mikä on se toinen syy?" Niko kysyi. Otin hänen kädestä kiinni ja siirsin sen pois kaulaltani. Nousin ylös. "Hei Joonas mikä sul tuli?" Niko kysyi ja otti kädestäni kiinni, mutta riuhtaisin sen irti hänen otteesta. "A-Anna mun olla, jooko?" Kysyin ja lähdin sitten sisälle. "Porko?!" Hän huusi perääni. Yritin löytää yläkerrasta jotain tyhjää huonetta, minne voisin mennä rauhoittumana ja keräämään ajatuksiani. Vaikeaa tyhjän huoneen löytämisestä teki sen, että melkein jokaisessa oli ihmisiä panemassa tai vetämässä huumeita. Vihdoin löysin huoneen, missä ei ollut ketään, ei siellä kylläkään ollut kuin vain pari huonekaluakin. Suljin oven ja menin sitten lattialle istumaan. Vedin jalkani kiinni rintakehääni, kiedoin käteni jalkojeni ympärille ja painoin pääni polviini. Pian muistikuvat menneisyydestä tuli mieleen.

》Takauma《
Olin herännyt keskellä yötä siihen kun kuulin kolinaa keittiöstä ja itkua. Nousin ylös sängystäni ja tallustin keittiöön, jossa näin äitini polvillaan lattialla, hänen vieressä oli tyhjä lääkepurkki ja kaikki lääkkeet hänen kädessään. Kävelin lähemmäs äitiäni. "Äiti onks kaikki hyvi?" Kysyin hiljaa. Äitini kääntyi minua päin ja hymyili surullisesti. Hän otti pilleripurkin käteensä ja laittoi lääkkeet takaisin sinne. Hän avasi kätensä, jolloin menin halaamaan häntä. "Joonas rakas, kui sä et oo nukkumas?" Hän kysyi. "Heräsin ku kuulin kolinaa täält. Miks sä et oo nukkumas?" Kysuin. Äitini naurahti hiukan. "Äitin pitää tehä viel pari juttuu." "Liittyyks noi lääkkeet siihe?" "Joo." Äitini sanoi.

Käänsin katseeni syliini ja huomasin samalla että äitini mahasta tuli verta. "Äiti sust tulee verta." Sanoin huolestuneena. "Ei se haittaa." Äitini sanoi. "Oota hetki." Sanoin ja nousin ylös äitin sylistä. Lähdin kävelemään vessaan. Avasin vessan kaapin ja aloin etsimään laastareita. Kun löysin laastarit, lähdin takaisin keittiöön. Kävelin äitini luokse ja otin laastaripaketista yhden ison laastarin, nostin hiukan äitini paitaa ja laitoin laastarin haavan päälle, jonka jälkeen puhalsin siihen. Laskin äitini paidan alas ja hymyilin. Hän hymyili takaisin. "Noi, nyt se ei tulehdu." Sanoin hymyillen. "Rakas haluisiks sä antaa äidille lasin vettä?" Hän kysyi. "Joo." Sanoin. Raahasin keittiönjakkaran lähemmäs keittiöntasoa ja kiipesin siihen sitten seisomaan. Otin kaapista lasin ja täytin sen vedellä, jonka jälkeen kiipesin alas ja annoin vesilasin äitilleni. Hän kiitti ja antoi minulle pusun poskelle, ja pörrötti hiuksiani.

Hän otti lääkepurkin takaisin käteensä ja kaatoi siletä suurimman osan kämmenelleen. "Miks sä otat noin paljon niitä?" Kysyin. "Äitilt on kato jäänyt ottamatta nyt monena viikkona, ni mä otan ne nyt." Äitini sanoi ja huomasin kun hänen silmistä alkoi valumaan kyyneleitä. Äitini laittoi kaikki pillerit jotka olivat hänen kädessään, niin suuhunsa ja joi vettä päälle. Hän laittoi lasin takaisin lattialle ja otti puukon jostain lattialta. "Ä-Äiti mitä sä teet?" Kysyin. "Joonas tuu antaa hali, jooko?" Äitini kysyi. Nyökkäsin ja menin äitini syliin. Hän painoi kasvoni rintakehäänsä ja asetti pusun hiusteni sekaan. "Joonas, mun pieni poika. Muista et äiti rakastaa sua, ihan sama mitä tapahtuis, mä aina rakastan sua ja oon aina sun tukenas, kävi mitä kävi." Äitini sanoi itkien. "Äiti mäki rakastan sua." Sanoin. "Hyvästi, Joonas." Kuulin äitini sanovan heikosti ja sitten hänen keho muuttui veltoksi. En kuullut hänen sydämmenlyöntiä tai hänen hengitystä. "Äiti?" Kysyin, mutta en saanut vastausta. Nousin pois äitini sylistä, jolloin hän kaatui keittiön lattialle. Menin polvilleni ja yritin ravistella hänet hereille. "Ä-Äiti herää!" Huusin itkien. "Äi-iti!" Huusin ja huusin.

"Joonas mitä sä huudat täällä?" Kuulin isäni kysyvän. Käännyin isääni päin. "Ä-Äitil ei oo kai-ikki hyvi." Sanoin itkien. Isäni käveli minun luokseni ja nosti syliinsä. "Joonas älä kato sinne." Isäni sanoi hätääntyneenä. Hän otti puhelimensa keittiönpöydältä ja alkoi soittamaan jonnekin. Kun puhelu päättyi, isä kantoi minut huoneeseeni ja laittoi sängyn päälle. "Joonas älä tuu ulos täst huoneest, okei?" Isäni kysyi. "M-Mut-." "Joonas lupaa mulle ettet sä tuu pois täst huoneest." "O-Okei." Sanoin.

》Hetken päästä《
Kuulin puhetta keittiöstä. Nousin ylös sängyltäni ja kävelin pois huoneestani, vaikka isä oli sen kieltänyt. Näin kun poliisit sulkivat jonkun valkoisen pussin, missä oli äitini. Juoksin heidän luokse ja halasin äitiäni. "Ä-Älkää vie-ekö mun äi-itii pois!" Huusin itkien. "Joonas sun piti olla huoneessas." Isäni sanoi. "Ei! J-Jos nää vie mun ä-äitin pois! T-Te ette saa v-viedä sitä!" Huusin poliiseille. Isäni nosti minut syliinsä ja minä yritin rimpuilla pois hänen sylistä. "Ä-Älkää veikö sitä!" Jatkoin huutamista, kun poliisit veivät äitiäni pois. "Joonas älä rimpuile, sä tiput viel." Isäni sanoi. Ulko-ovi meni kiinni. Aloin huutoitkemään ja painoin kasvoni isäni rintakehään.
》《》《》《》《》《》《》《》《
Sanoja: 777

Taas vaihteeks avaudun tääl, mut siis toi yks kohta on sillee tapahtunu, oon siis ite vetäny lääkkeide yliannostukse, mun 6.v serku edes ja kannan vielki syylisyyt siitä