Be careful

Part 1

• Söpö Kikkurapää Suoraan edessä•

-Luna-

On se aika vuodesta, kun on palattava kesäloman jäliltä takaisin koulun penkille, takaisin siihen samaan tuttuun ja turvalliseen arkeen, onneksi olen Evelynin kanssa samalla luokalla. Toinen vuosi starttasi amiskalla viikko sitten.

Ovi avautuu edessämme, se on kuin hammaslääkärin ovi, hitaasti mutta varmasti avautuva. Astumme ovesta sisään, Evelyn edellä.
"Meinasitko käyä ostaa jotai juotavaa tai syötävää tunnille?" Evelyn kysyy, johon nyökkään. Ostin Laten ja juusto sämpylän, josta Evelyn aina onnistuu syömään vahingossa kerralla kaikki tomaatit ja kurkut, ettei minulle niitä jää, se naurattaa joka kerta.

Tunnin loppuivat, joten suuntaamme taas kahviolle päin istumaan. Istahdimme vihreille sohvatuoleille vierekkäin istumaan. Puhumme Evelyn kanssa tuttuun tapaan tunnista ja sitten vielä seuraavasta tunnista, missä se pidetään, kuka opettaa ja mitä ainetta se on. Katselen kahvioon ympärilleni. Hetken kuluttua silmäni pysähtyvät kuin seinään.
"Evelyn, kato. Tuolla on söpö kikkurapää" Sanon osoittaen poikaa, joka omaa kiharat enemmän brunet hiukset. Hän on todella säpö ja hyvännäköinen, jopa hyvässä kunnossa.
"Kuka, missä?" Eve kysyy etsien selvästi tätä poikaa.
"Se laitto jo ton lippiksen päähän, mutta tuo joka tulee nyt tännepäin" Sanon hitusen ehkä kuolaten mielessäni. Sitten Eve huomaa sen.
"Kukakohan toi on?" Kysyn katsoen Eveä tutulla hymylläni, jonka Eve tietää heti.
"Salapoliisi töitä siis luvassa?" Tyttö tokaisee ja painautuu takaisin puhelimen näytön ääreen.
"hmmm" Kuuluu hetken kuluttua tytön huulien välistä, mutta ei sanokkaan mitään.

Kello on tasan kymmenen, seuraava tunti alkaa, se onkin vissiinkin kuvista. Opettaja on ainakin uusi. Nuorehko, ihan mukavam oloinen, kuulemma on itse alunperin sairaanhoitaja, mutta opettaa nyt meille kuvista.

Olemme ruokalassa istumassa ja syömässä ruokaamme. Tarjolla oli salaattia, pottumuusia ja jotain sitruunakala leikkeitä, minulle ja Evelle kalapuikkoja, myös herkku sämpylää oli.
"Voisko se olla tää?" Eve yhtäkkiä tokaisee ja työntää Iphone merkkisen puhelimensa näytön melkein naamaani. Kuvassa on peilikuva pojasta, jolla on harmaa pipo, musta takki ja kasvot näkyvät. Hmmm, voisiko se olla, on siinä samaa näköä, en kerennyt kuitenkaan kunnolla nähdä tätä poikaa.
"Voisi olla" Sanon ja ojennan puhelimen takaisin Evelle. Pojan nimi on siis Thomas.
Arvasin että se harrastaa jotain, siltä se näyttikin.

Istumme päivän viimeisillä tunneilla, matikan tunnilla. Eve näköjään bongasi Thomaksen Ig:stä pojan snäpin, hän nimittäin vei puhelimeni ja lisäsi käyttäjälläni jonkun Thomas nimisen. Hetken kuluttua Thomas lisää minut takaisin. Poika näkyy kartalla, mutta, hän on ihan eri kaupungissa mitä me. Eve katsoo minua järkyttyneenä.
"Ei se siis voi olla tuo!" Hän parkaisee, tyttö käytti juuri kokonaisen koulupäivän selvittääkseen sen kikkurapäisen pojan henkilöllisyyden eikä onnistunut siinä vielä. Tiedän että hän onnistuu siinä vielä joku kaunis päivä, niin siinä aina käy.
"No mut nyt on ainaki suljettu yksi vaihtoehto vähemmän mitä aikaisemmin" Sanon ja tyttö kohauttaa olkapäitään.

Kaivan repun taskusta pinkit kuulokkeeni ja yhdistän ne puhelimeeni, jotta voin kävelymatkan kotiin kuunnella musiikkia. Sanon heipat Evelle, joka marssii kohti äitinsä autoa ja minä kohti kotia.
Kotiin saavuttuani jäin miettimään kuka poika voisi olla. Thomas näytti ihan samalta kuin se kikkurapäinen poika. Miksi? Miten?

Yhtäkkiä puhelimeeni kilahtaa viesti, luen viestin mielessäni ja pomppaan järkyttyneenä ilmaan....