Yks yhteen // BLIND CHANNEL

17. Eteenpäin

lauantai 25.4.2020

"Mulla on avain!" huusin rappukäytävästä Nikolle, joka etsi sisällä vielä vimmatusti puhelintaan. "Joo", kuului vaimea vastaus jostakin päin asuntoamme. Naurahdin ja nojasin seinää vasten. Tässä voisi kestää. Nikolla oli huono tapa pitää puhelintaan aina äänettömällä, joten siihen soittaminenkaan tuskin nopeuttaisi puhelimen löytymistä.

"Löytyi!" Niko ilmestyi viimein ovensuuhun. "Uskallanko edes kysyä, että mistä tällä kertaa?" kysyin nauraen. Niko ähisi kiskoessaan vielä kenkiä jalkaansa. "Vai et kai ollut piilottanut sitä tahallasi viivyttääkses meidän lähtöä", jatkoin suu edelleen virneessä. "No en tietenkään! Se oli jäänyt suihkun jälkeen mun kylpytakin taskuun", Niko vastasi muka-loukkaantuneella äänensävyllä. Näin kuitenkin hänen silmistään, että häntäkin nauratti. Kylpytakin tasku ei tosiaan ollut oudoin paikka, mistä Nikon puhelin oli joskus löytynyt. Ensimmäistä paikkaa piti edelleen jääkaapin vihanneslaatikko.

"Eli hyvällä fiiliksellä lähdetään reenikselle tapaamaan muita pitkästä aikaa?" kysyin pukaten Nikoa kevyesti kylkeen, kun hän vihdoin oli sulkenut asuntomme oven perässään ja tullut viereeni odottamaan tilaamaani hissiä. "No siitä en tiiä... Tietty mä oon niitä kaivannut, mutten toisaalta kyllä jaksaisi yhtään katsella Joelin ja Joonaksen naamoja. Niillä on parasta olla helvetin hyvä selitys tohon niiden levydiilisekoiluun", Niko vastasi hieroen otsaansa tuskastuneen näköisenä.

Olin aamulla herätessäni päättänyt, etten antaisi Nikon jatkaa katkeroitumistaan kotona enää yhtään pidempään. Olin soittanut Ollille ja pyytänyt häntä keksimään jonkun tavan saada pojat jälleen yhteen ja mielellään myös puhumaan asiat halki. Rauhaa rakastava Olli oli tarttunut toimeen välittömästi ja järjestänyt kaikki jätkät iltapäivällä treenikämpälle hengailemaan. Olli oli kuullut Aleksinkin olevan pyörähtämässä Oulussa, joten hänetkin oli kutsuttu mukaan.

Minun vastuulleni oli jäänyt ainoastaan hoitaa Niko paikalle. Se olikin ollut helpommin sanottu kuin tehty. "Eihän Joel ja Joonas edes tiedä, että sä olet niille vihainen, kun et ole suostunut puhumaan niille halaistua sanaa!" olin koittanut esittää järkeviä argumentteja sille, miksi Nikon olisi tultava paikalle. "Ja hyvä niin! Mä en jaksa niiden idioottien kanssa alkaa tappelemaan", Niko oli vain vastannut. Hän ei ollut lainkaan innostunut ajatuksesta, että hänen olisi puhuttava tunteistaan jätkille. Lähes tunnin suostuttelun jälkeen Niko oli kuitenkin lopulta suostunut ehdotukseeni. "Mutta vain sun takia", Niko oli sanonut ja suudellut poskeani. Olin vain pudistellut päätäni tyytymättömänä. Hänen ei todellakaan pitäisi suostua minun takiani, vaan hänen itsenä ja muiden jätkien. Heidän ystävyytensä takia. En kuitenkaan ollut avannut enää suutani, jottei Niko muuttaisi mieltään eikä suostuisikaan lähtemään.

Hissi kilkautti saapuneen hissikorin merkiksi ja ovien avauduttua astuimme sisään. "Kaunotar ja hirviö", Niko hymyili leveästi katsoen hissin peilin kautta suoraan silmiini. Nauroin peilikuvallemme. Olimme kieltämättä varsin hilpeän näköinen pariskunta: Niko oli pukeutunut tyylilleen uskollisesti kokomustiin. Revityt farkut, bändipaita ja särmikäs nahkatakki saivat hänet näyttämään ulkopuolisen silmin varsin katu-uskottavalta ja jopa uhmakkaalta. Minä olin puolestani pukeutunut täysin päinvastoin. Olin kuronut nilkkoihini asti yltävän värikkään kukkamekon vyötäröltä tyylikkäästi ruskealla nahkavyöllä ja takiksi olin valinnut keveän bleiserin, sillä ilma oli jo todella keväinen. Niko katseli minua edelleen peilin kautta ja läväytin hänelle suloisimman hymyni. "Hirviö on kyllä tässä tarinassa muuttunut jo prinssiksi", sanoin ja hipaisin huulillani hänen poskeaan ennen hissin saapumista katukerrokseen. Niko tarttui hellästi käteeni ja kävelimme bändin treenikämpälle koko matkan käsikkäin.

Saapuessamme reenikselle paikalla oli jo täysi kuhina. Jätkät parveilivat innostuneina pitkin huonetta ja puheensorina oli täyttänyt koko tilan. Hymyni nousi väkisinkin korviin, kun näin Joonaksen pomppivan riemuissaan luokseni. Hän kaappasi minut halaukseen ja painoin päänsä kiintymystään osoittaen hiuksiini. "Mä lupaan, etten hengitä, niin pöpöt ei tartu", hän sanoi hilpeästi hiuksiani vasten. Purskahdin nauruun: "Sä oot kyllä missannut nyt jotain tosi olennaista ihmiskehon toiminnasta!" Joonaksen irrottauduttua minusta hän nappasi seuraavaksi Niko syliinsä. Katsahdin Nikoa ensin hieman huolestuneena, mutta ilmeeni pehmeni välittömästi, kun näin Nikon pörröttävän Joonaksen hiuksia lempeästi. Nikon oli vaikea olla vihainen Joonakselle, joka oli jo vuosikausia sitten saanut kiedottua hänet pikkusormensa ympärille. Joelin kanssa tulisi varmasti olemaan vaikeampaa, mietin astellessani peremmälle.