Lyhyttarinoita & lumihiutaleita

Sammuneet Sädetikut

Kuva: Pexels

Tämä on tosiaan käyttäjän @Sanapisaroita kisaan, jonka hän pitää blogissaan! :)

Nauttikaa <3

Katsoin häntä kylmästi. Vielä pidin hänen käsistään kiinni, mutta ne eivät lämmittäneet. Puristin niitä, mutta sekään ei auttanut.

Mikään ei auttanut.

Olin menettänyt hänet.

Häntä ei saa takaisin.

Olin yksin.

Seisoimme keskellä suurta kalliota, jonka edessä kohosi kaupunki. Uusivuosi. Ilon juhla. Muille. Ei meille.

Vaikka ei enään ollut mitään 'meitä'...

Kyyneleet nousivat silmäkulmiini. Kuka voisi nauttia tästä erityisestä yöstä nyt, kun -

Tunteet estivät minua ajattelemasta selvästi.

Se olis yksi ja sama sekamelska ja kaikki tunteet päällekäin.

Koska -

ei...

En tahtonut ajatella sitä.

Hän katsoi minun silmiin. Vältin katsetta, sillä tiesin että se satuttaisi.

Niin.

Satuttaisi.

Sitä hän on aina tehnyt minulle!

Mutta silti...

Pian olisi jo uusivuosi ja...

"Tiedän että se sattuu mutta -" Hän aukaisi suunsa.

Suuntasin häneen katseeni.

Tämä ei ollut mitään lempeää, ei mitään rakkauden kaltaista.

Alhaalla loistivat sädetikut.

Pian hetki koittaisi.

"Daniela! Sinun täytyy ymmärtää!" Hän yritti vedota ja painoi huuleni omilleen.

Se ei ollut täynnä rakkautta

kuin kuuluisi

vain särkynyt muisto

kaikesta.

Vedin itseni kauemmas. Inho ja kylmät väreet yhdistyivät ja saivat minut tärisemään.

Hän painoi minut vasten itseään.

Menin mukana - mitä muuta voisin?

Rakastin,

mutta en rakastanut.

"Daniela..." Hän mumisi ja puristi käsiäni.

Muut alkoivat huutaa alhaalla - uuden vuoden onnesta. Tämä ei ollut onnea. Tämä oli

vihaa.

Inhoa.

Huutoa.

Surua.

Kyyneliä.

Ja rakkautta-

Ei. Oikeastaan sitäkin.

Irrottauduin hänestä, ja katsoin vielä viimeisen kerran silmiin.

Sitten minun oli pakko kääntyä.

Hänen askeleet loittonivat.

Samaan aikaan värit lähtivät ympäriltäni.

Huudot.

Räiskyvät ilotulitteet.

Onnen kirkaisut.

Sädetikkujen loisteet.

Varjot.

Valot.

Ilon värit.

Maailma juoksi minua pakoon -

minun rakkauttani.

Pian hänen askeleet katsoivat metsään takanamme.

Tiesin etten kuulisi niitä koskaan.

En kuulisi huutoa

enkä itkua.

En kuulisi hänen ääntä enkä -

Tuntui kuin koko maailma olisi sammunut

-

Myös intohimoisesti palaneet sädetikut.