But mama, I like boys 🏳️‍🌈

Aivan kuin eilenkin -12

Johanneksen näkökulma

Katseeni harhailee kauniissa luonnossa ja välillä vielä kauniimmassa ahterissa suoraan edessäni. "Mulla olis idea, mut en tiedä tykkäätkö siitä." Virnuilen Danille.

"Tää kuulostaa nii lupaavalta, että kerro." Dan vastaa vähän epäilen, mutta silti leveä hymy täydellisillä kasvoillaan.

"Mietin vaan, oisitko tullu mun kans uimaan? Voisit hengailla mun sylis..."

"Sä oot varmaan seonnu!" Dan rääkäisee hyvittuneena, kunnes poika hetkeä myöhemmin jatkaa, "Toisaalta tää tarjous kuulostaa aika hyvältä..."

"Toi oli suostumus, tuu!" Hihkaisen ja lähden kiskomaan poikaa polun ohitse metsään.

"Oliko? Eikai me nyt mennä?" Dan höpisee minun vetäessä poikaa kädestä perässäni. Emme ole polulla alkuunkaan, joten maasto on hyvin vaikea kulkuista. Hetkeä myöhemmin toisen käsi lipeää omastani ja suorastaan katoaa. En heti tajua mistä on kyse, joten puoli juoksen vielä muutaman askeleen verran kunnes tajua, ettei Dan seuraa enää. Pysähdyn äkisti ja käännyn ympäri. Toinen poika makaa vatsallaan juurakon päällä. "Dan? Sattuuko? Ootko okei?" Alan heti kyselemään, kun otan muutaman harppauksen takaisin pojan luokse.

Danielin näkökulma

Maa tuntuu kovalta allani ja liikkuminen sattuu. En osaa sanoa kuinka suuri osa on eilisestä, ja kuinka suuri kaatumisesta. Olin juuri kompastunut suureen juurakkoon ja lentänyt päistikkaa vatsalleni.

Johan lämmin käsi koskettaa olkapäätäni ja toinen taitaa puhua jotain, mutta en kuuntele. Nousen varovasti istumaan ja tajuan, että olen aivan ravassa. Vai onko tämä kaikki muka rapaa? Ihmettelen, sillä rintalastan kohdalta minua alkaa pistellä ja aivan kuin lämmin neste valuisi alaspäin. Pian sisäistän, ettei kaikki tosiaan ole rapaa vaan punainen veri tahrii paitaani.

"Johannes!" Suorastaan kiljaisen, vaikka poika on kyykistynyt aivan viereeni ja on selvästi itsekkin huomannut tilanteen.

"Mä oon tosi pahoillani, tää on mun syytä... Mut mä katon ny miten paha se oikeesti on." Joha selostaa, mutta en juurikaan pysty keskittymään kuuntelemiseen. Tunnen toisen kädet hamuilemassa paidan reunaa, ihan kuin eilenkin. Pian kädet hivuttautuvat lanteiltani ylöspäin ja kiskovat paitaa ylöspäin, aivan kuin eilenkin. Hetkeä myöhemmin istun Johanneksen vierellä täysin paidatta, aivan kuin eilenkin.

Onnekseni itsekkin huomaan, ettei haava ole kovin suuri tai mahdottoman syvä, vaikka kipu yltyy aina entisestään.  "Oks se paha?" Saan kysytyksi, vaikka melkein osaan kertoa vastauksen itsekkin. Olen kuitenkin niin lähellä kyyneliä, että haluan kuulla toisen äänen lähelläni.

"Se ei oo kovin syvä tai iso, mutta verta siitä tulee... Mistä sä tän sait?" Joha kysyy, eikä selvästi odota edes vastausta sillä hän jatkaa, "Katkennut oksanhaara tais viiltää sua pahemman kerra kaatuessas." Joha toteaa. Hän selvästi etsii jotain, jolla tyrehdyttää vuoto, muttei löydä sellaista. Ojennan pojan käteen paitani. Se oli jo verinen ja likainen, joten se saisi luvan olla vielä kerran hyödyksi. Tunnen painon rinnallani se oikeastaan helpottaa kipua, ainakin hetkellisesti. Veri taitaa kuitenkin alkaa hyytyä sillä, kun Joha nostaa paitaa haavan päältä se on liimautunut kiinni. Toinen yrittää irrottaa sitä varovasti, ettei kaikki lika jäisi hautumaan haavaan. Se kuitenkin repäisee minut vuotamaan entistä pahemmin, enkä voi itselleni enään mitään. Huudahdan kivusta, jonka jälkeen tuskalliset kyyneleet alkavat sataa silmistäni estelystäni huolimatta.

Johanneksen näkökulma

Tunnen sykkeeni nousevan, kun rakastamani poika kokee tuollaista kipua. "Dan hengitä... Ei mitään hätää, oikeesti. Vien sut kotii ja Halla hoitaa ton haavan kuntoon!" En kuitenkaan onnistu yhtään rauhoittamaan poikaa, meinaan olen itsekkin hiukan paniikissa. Päädyn nostamaan Danielin käsivarsilleni, sillä tuolla oli ollut jo aamulla vaikeuksia kävellä. Nyt hänellä saattoi haavan lisäksi olla mustelmiakin tai ainakin nivelet jumissa. "Paina sitä haavaa, että saatas vuoto tyrehtymään." Ilmoitan jo hieman rauhoittuneelle Danielille.

-

Lihakseni ovat veltot, kun saan Danielin laskettua kylpyhuoneen jakkaralle istumaan. Halla ohjaa Danielin suihkuun, sillä onhan toinen aivan ravassa ja ties mitä likaa haavassakin on. Tämä on silti valitettavasti se vaihe, jossa Danin mummo käskee minut ulos kylpyhuoneesta odottamaan. Voin silti väittää, että poikaystäväni olisi mielummin ottanut minut auttamaan mudan pesussa, kun vanhan mummon. Tyydyn kuitenkin kohtalooni. Kun varttia myöhemmin näen Danielin, pojan rintakehä on sidottu sideharsolla.