Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

3. osa

"Siipi, herätys", lempeä kuiskaus kuului aivan mustan pennun korvan vierestä ja hitaasti hän avasi silmänsä haukotellen. Heikko valo ylsi vain vaivoin lähelle hänen makuupaikkaansa, ja hän tiesi sen kajastavan vesiputouksen takaa. Siitä huolimatta hän näki toisen kissan vierellään luunvalkea turkki lähes näkymättömissä paksun mutakerroksen alla.

Hän katsoi kysyvästi emonsa keltaisiin silmiin, jotka näyttivät vieläkin tummemmilta luolan hämärässä. Niissä tuntui paistavan ilo kuin tämä olisi juuri kuullut hyviä uutisia.

"Isäsi on tulossa pian Kivistänäkijän kanssa", Lumihiutale ilmoitti ääni värähtäen ja kehotti häntä nousemaan kevyellä tönäisyllä. Siiven silmät kirkastuivat, kun tämä mainitsi hänen isänsä tulon. Tuntui kuluneen ikuisuus, kun hän oli nähnyt Haukan edellisen kerran, vaikka todellisuudessa se oli ollut edellisenä päivänä.

Siipi vääntäytyi jaloilleen päätään kuitenkin ymmällään kallistaen ja yritti kuumeisesti keksiä syytä, miksi heimon tietäjä olisi tulossa hänen isänsä mukana. Hän ravisti sammalten palaset irti itsestään ja pystyi jälleen toteamaan pyörineensä nukkuessaan paljon, koska hänen turkkinsa oli aivan sekaisin. Pentue-emon oli täytynyt myös huomata se, koska tämä astui askeleen lähemmäs ja alkoi siistiä hänen turkkiaan pitkin nuolaisuin.

"Miksi Kivistänäkijä on tulossa?" hän kysyi uteliaasti istuessaan kärsivällisesti emonsa edessä. Hän kuitenkin ravisti päätään vinkaisten, kun tämä alkoi pestä hänen korviaan. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun naaraspentu näki jo kaksi pääluolan suunnalta lähestyvää hahmoa.

"Isi!" ennen kuin Lumihiutale ehti estää, hän oli jo loikannut innoissaan jaloilleen ja rynnisti kiljaisten kissoista sysimustan kollin eteen. Tämän meripihkanvärinen katse laskeutui häneen, ja hän näki niissä lämpöä. Hän puski tämän turkkia ja pyöri tämän etujalkojen ympärillä eikä pystynyt hillitsemään iloaan.

"Tulehan, Kivistänäkijällä on asiaa", tämä kehotti lopulta matalalla äänellä ja vasta sitten Siipi tajusi katsoa valkoharmaata naarasta. Tämän viikset värähtivät huvittuneina mutta hätäännys pyyhkäisi silti hänen ylitseen. Hän oli ollut hyvin epäkohtelias tätä kohtaan.

"Hei, Kivistänäkijä", hän miukui nolona ja kumarsi heimon johtajalle, joka vain nyökkäsi pienesti. Sen nähtyään hän antoi isänsä ohjata hänet takaisin pehmeiden makuusammalten päälle kuuntelemaan, mitä tulijoilla olisi sanottavanaan.

Lumihiutaleen lisäksi heimossa oli myös toinen pentue-emo, Aurinko. Tämä makasi lähettyvillä ja samasta suunnasta tapahtumia kurkki kaksi Siipeä hieman vanhempaa pentua, Pikkulintu ja Mutalaikku. Joko nämä olivat olleet jo aikaisemmin hereillä tai sitten Kivistänäkijän ja Haukan tulo oli keskeyttänyt näidenkin unet.

Kun musta pentu oli asettunut vanhempiensa väliin, hän tajusi, että Kivistänäkijä tuijotti suoraan häneen odottavasti. Hän ihmeissään hätkähtäen vilkaisi emoaan ja isäänsä, jotka myös katsoivat hänen suuntaansa. Mitä oli tekeillä? Haukka oli sanonut, että heimon tietäjällä oli asiaa mutta ei tämä ollut voinut tarkoittaa, että naaraalla oli asiaa hänelle, eihän?

"Onko jokin vialla?" hän kuiskasi ja siirsi etutassujaan hermostuneena. Lumihiutaleen ja Haukan ilmeet saivat hänet kuitenkin hieman rauhoittumaan, koska näiden naamoilla ei ollut tietoakaan surusta ja pelosta. Se sai hänet uskomaan, että Kivistänäkijän asia ei voinut olla mitään vakavaa.

"Ikuisen Metsästyksen Heimo on puhunut minulle", valkoharmaa naaras aloitti ja sai Siiven kiinnittämään taas säpsähtäen huomionsa tähän. Hän räpäytti silmiään ihmeissään mutta ei kehdannut keskeyttää. Hänen emonsa oli tietysti kertonut hänelle Ikuisen Metsästyksen Heimosta ja Kivistänäkijän saamista merkeistä mutta hän ei ymmärtänyt, miksi tämä tulisi henkilökohtaisesti kertomaan sellaisesta hänelle.

"Esi-isämme kertoivat, että sinusta on määrä tulla heimon seuraava tietäjä", tämä jatkoi mutta Siipi ei tehnyt muuta kuin räpäytti silmiään. Haukka ja Lumihiutale näyttivät halkeavan ylpeydestä, mutta hän vain istui kummissaan hänen katseensa hyppiessä kolmen täysikasvuisen kissan välillä.

"Mitä se tarkoittaa?" hän kysyi lopulta päätään kallistaen. Toisen pentueen makuupaikalta kuului tukahtunut tyrskähdys ja hän vilkaisi entistä enemmän hämillään äänen suuntaan. Aurinko kuitenkin katsoi tiukasti pentujaan, ja nämä katosivat näkyvistä silmänräpäyksessä eivätkä pitäneet enää minkäänlaista ääntä.

"Kun olet tarpeeksi vanha, Kivistänäkijä alkaa kouluttaa sinua sen sijaan, että sinusta tulisi riistanpyytäjä- tai luolanvartija-alokas", hänen emonsa selitti pehmeällä äänellä, ja Kivistänäkijä jatkoi heti Lumihiutaleen jälkeen:

"Ja kun minun on aika siirtyä Ikuisen Metsästyksen Heimon joukkoon, sinä jatkat heimon johtamista tilallani."

Vasta sen kuuleminen sai Siiven suun loksahtamaan auki ja hänen silmänsä suurenemaan ammolleen. Hänkö jonakin päivänä tulisi johtamaan heimoa? Hänestäkö jonakin päivänä tulisi seuraava Kivistänäkijä? Eihän siinä olisi mitään järkeä.

"Olet syntynyt tähän kohtaloon kuten jokainen heimotoverisi omaansa", naaras muistutti rauhallisena kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa. Heimokissat uskoivat, että he olivat syntyneet tehtäviinsä, mutta se ei silti kuulostanut uskottavalta. Miksi muka juuri hän olisi sopiva heimon tietäjäksi?

"Tule mukaani, on aika esitellä sinut muulle heimolle", Kivistänäkijä kehotti ja nousi jaloilleen. Tämä viittoili häntä luokseen hännän heilautuksella ja vanhempiaan varovasti vilkaisten Siipi nousi. Kun nämä nyökkäsivät rohkaisevasti, hän asteli vanhemman naaraan vierelle, ja tämä lähti johdattamaan häntä ulos pentutarhasta.

Pieni pentu ei ollut vielä koskaan aikaisemmin päässyt käymään pentutarhan ulkopuolella, joten hänen silmiinsä syttyi innostunut ilme, mitä pidemmälle hän asteli kylmää ja kovaa kalliota pitkin. Samalla hänen silmänsä kuitenkin suurenivat, koska hänen eteensä avautuva luola oli valtava.

Syntymästään asti Siipi oli kuullut putouksen pauhun mutta nyt ensimmäisen kerran hän näki kovaan ääneen putoavan veden omin silmin. Toiseen suuntaan katsoessa luola tuntui jatkuvan loputtomiin ja peittyvän pitkiin seinillä leikkiviin varjoihin.

Joko Kivistänäkijä oli ilmoittanut jo muille heimokissoille hänen esittelemisestään tai sitten nämä olivat arvanneet jotakin olevan tekeillä, Siipi ei tiennyt. Joka tapauksessa hänen eteensä oli kokoontunut lukematon määrä erinäköisiä kissoja.

Osa kissoista muistutti Aurinkoa leveine lapoineen ja voimakkaine lihaksineen, ja naaraspentu tiesi heidän olevan luolanvartijoita. Hänen vanhempansa olivat riistanpyytäjiä, eikä hänellä ollut vaikeuksia erottaa kissoja, jotka olivat näiden tapaan hoikempia ja pitkäjalkaisempia. Kaikkia kissoja kuitenkin yhdisti samanlainen turkin peittävä mutakerros kuin Kivistänäkijällä.

"Saanen esitellä teille pennun, joka on tuleva heimon seuraava tietäjä", Kivistänäkijä ilmoitti ja tämän ääni kaikui luolassa aavemaisesti. Siipi vaihteli painoa tassulta toiselle, kun lukemattomat katseet kohdistuivat uteliaina häneen. Hyväksyisivätkö nämä kissat hänet Kivistänäkijän seuraajaksi?

_________________________________________________________

- Satakieli