Another Sun (Blind Channel fanfic)

14. Aurinkoinen päivä

Aleksi

Seuraavana aamuna herään auringonvaloon, joka tulvii asuntooni kaihdinten raoista. Tänään taitaakin olla luvassa harvinaisen aurinkoinen syyspäivä. Harmi vain, etten silti ehdi käyttää Rillaa kuin pikaisella lenkillä, sillä kello on jo yksitoista ja olimme sopineet täksi päiväksi treenit kello yhdeksi.

Tarkistan puhelimeni, mutta siihen ei ole tullut ilmoituksia - muuta kuin Instagramista, tietysti. Selaan ne läpi, poistan turhat ja avaan muutamia kiinnostavia.

Avaan Whatsappin ja sieltä bändin ryhmäkeskustelun. Yllättävää kyllä, sen nimi on pysynyt samana jo lähes viikon. Yleensä Joonas vaihtaa sitä noin joka kolmas päivä, mutta luulen, että koska nykyinen nimi on Tommin keksimä, kukaan ei ole uskaltanut koskea siihen.

Yhtäkkiä tajuan, etten ole kuullut jätkistä mitään lauantain jälkeen - siis sen episodin, kun Olli oli tiputtanut puhelimensa vessanpönttöön, eikä siitä syystä tiennyt, että meillä oli treenit. Se on erikoista, sillä yleensä olemme kyllä yhteyksissä päivittäin, joten päätän varmistaa, että olen oikeassa treeniaikatauluista.

Tommi ja kakarat 👨‍👦‍👦

Minä: Onks treenit tänään edelleen voimassa?

Ei mene kauaakaan, kun saan vastauksen:

Niko: Siinä luulossa mä ainaki oon?

Joonas: eiköhän

Olli: En pääse ku on nuha

Kurtistan kulmiani. Olli ei ole ollut kipeänä kertaakaan sinä aikana, kun minä olin ollut bändissä. Ja nämä olisivat toiset treenit putkeen, joista hän jäisi pois. Erikoista.

Joonas: Olli, tuupa yv

Olli: Tän kerran

Vielä erikoisempaa. Mistä olen jäänyt paitsi? Mitä sellaista juteltavaa Ollilla ja Joonaksella on, jota me muut emme saa nähdä? Niko näyttää pohtivan samaa:

Niko: What, mikä juttu??

Minä: Niinpä?

Selailen vielä hetken Instagramia odotellessani jonkinlaista selvennystä tilanteeseen. Hetki venähtää vartiksi, ja sitten saan vihdoin ilmoituksen uudesta viestistä:

Olli: Porko sai mut ylipuhuttua :) en oo kipee ja tuun treeneihin tänään

Minä: En tajuu, miks sanoit et oisit?

Olli: Kerron treeniksellä. Ehkä.

Minä: Ok, sori jos tunkeilin!!!

Olen toki utelias ja ihmeissäni, mutta Ollin viesteistä välittyy, että kaikki ei ollut hyvin ja asia on vaikea, joten lopetan kyselemisen. En halua, että tälle tulee epämukava olo.

Nousen sängystä - vihdoin - ja menen keittiöön. Lataan kahvinkeittimen ja käynnistän sen ja laitan ruisleivän paahtimeen.

Syötyäni nopean aamupalan vedän päälleni mustan hupparin ja farkut. Rilla ryntää luokseni heti, kun tajuaa, että olen lähdössä ulos. Naurahdan sille.

"Joo joo, en oo lähössä yksin", sanon Rillalle ja rapsutan sen päätä.

Kierrämme nopean, ehkä noin kahden kilometrin lenkin lähistöllä. Noin puolessa välissä pari noin 11-vuotiaan näköistä tyttöä tulevat pyytämään yhteiskuvaa ja vaikuttavat loppujen lopuksi olevan enemmän haltioissaan Rillasta kuin minusta - mikä on omasta mielestäni vain positiivinen asia. Välillä on raskasta olla niin monen idoli. Aika monta vaimoakin minulla ilmeisesti on, jos Tiktokiin tai Instagramiin on luottaminen. Ei kyllä taida olla. Joka tapauksessa on hauska katsella tyttöjen lepertelyä Rillalle, vaikka minun pitääkin lopettaa se melko lyhyeen ja sanoa heipat - enhän halua myöhästyä treeneistä.

Kotona käyn vain viemässä Rillan ja hakemassa lompakon, sillä olin ajatellut käydä matkalla kaupassa.

Hyppään autoon ja ajan lähimmän K-marketin pihaan. Pikkukaupoissa on kivempi käydä tekemässä pienemmät ostokset ensinnäkin siksi, että isoissa kaupoissa menee paljon kauemmin, sillä jos tarvitset kaksi asiaa, ne ovat satavarmasti vastakkaisissa päädyissä kauppaa ja toisekseen siksi, ettei tapaa yhtä paljoa faneja. Nytkin selviän reissusta ilman, että kukaan edes katsoo minua pitkään.

Ostan pari Red Bullia ja karkkipussia ja lähden sitten ajamaan kohti treenistä.