Aleksi:
"Nähään sit viimeistään ens viikolla"
Huikkaan Ollille autoni ikkunasta, kun tuo kävelee kohti studiomme ovia.
"Juu"
Kuulen tuon vastaavan ja lähden sitten pois tuon pihasta.
"Vihdoin kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan"
Y/n sanoo haukotellessaan.
"Mitä sanot, jos me mentäiskin muutaman päivän pituselle Road tripille!
Yövyttäis autossa ja kierreltäis ympäri Etelä-Suomee"
Hihkun tuolle.
Haluan korvata tuolle epäonnistuneen matkamme.
"En mä taida jaksaa."
Tuo huokaisee.
"Kui niin?"
Kysyn tuolta kääntäen katseeni, jotta nään Y/n:in silmät.
"Jotenki kaikki on vaan hirveen sekavaa"
Tuo sanoo ja jatkaakin melkein heti.
"Kerroitko sä mulle varmasti kaiken siitä onnettomuudesta?"
Tuo kysyy minulta vielä.
Käännän katseeni nopeasti takaisin tiehen.
Nialaisen kerran tuon pahan olon kurkustani alas ja alan selittämään.
"Joo, kyllä mä kerroin kaiken mitä satuin siitä tietämään.
Enkä mä sulle valehtelisi missään nimessä"
"Mut miks mä en sit muista mitään.
Lääkäri sano et muisti palaa kyllä kunhan joku kertois mulle yksityiskohtasesti tän jutun.
Sehän tässä on et mikään sun sanoma ei saanu mun aivoissa palapelin paloa yhditymään.
Mä saatan olla vähän erimieltä sun kanssa"
Tuo vastaa hiaman väsyneen oloisena.
"Mut eiks se oo ihan hyvä ettet sä muista ja tokaks mähän sanoin ettemmä sulle valehtelis"
Sanon nopeasti kohauttaen olkapäitäni.
Pala kurkussani ei häviä mihinkää, vaikka kovasti yritän uskotella tehneeni tuolle palveluksen ainakin omasta mielestäni.
Tunnen tuon hyvin ja tiedän, että vähintään tuo murtuisi siinä vaiheessa, kun kuulisi Niklaksen kuolleen tuossa onnettomuudessa.
Y/n haluaa parhaansa mukaan aina auttaa muita kuten halusi myös Niklasta.
Siksi tiedän, että tuo ei kestäisi sitä asiaa jos saisi siitä kuulla.
"Miten niin hyvä"
Tuo huikkaa loukkaantuneena laittaen kätensä puuskaan.
"No anteeks"
Sanon hiaman kyllästyneenä.
"Voinko mä luottaa suhun?"
Tuo kysyy vielä saaden itsetuntoni nousemaan varpaista korviini.
"Todellakin sä voit.
Miks sä et vois?"
Kysyn.
"Sun äiti yritti sanoo mulle jotain, mutta sä keskeytit sen"
Tuo jatkaa.
"Mähän sanoin, älä ota sen puheita kuuleviin korviis.
Se on traumatisoitunut ja sen muistikin prakaa, that's it."
Tuon sanottuani tuo auto on täysin hiljainen jopa niin hiljainen, että kuulen miltein oman sykkeeni, päätän kuitenkin rikkoa tuon hiljaisuutemme.
"Voinko mä jollain tavalla korvata sulle nää kaikki tapahtumat"
Tuo kääntää katseensa minuun.
"Nohh. mietitääs......
Kyl se auto homma kuulosti sittenki ihan hyvältä"
Tuo vastaa.
"Mä arvasin, että sä lähdet mun seuraksi"
Sanon taas tyytyväisenä.
"Mitä otetaan mukaan?
Mihin mennään?
Mitä me tehdään?
Kauan ollaan?"
Tuo kyselee.
"No mukaan riittää hyvin jotkut ihanat semi lämpimät ja kesäset vaatteet, UIMAPUKU, ömmm no katotaan loput sit ku ollaan kotona"
Vastaan.
"Mut kauan me ollaan"
"Ajatteli et kaks päivää ois ok.
Mä haluun viedä sut muutamaan mulle tärkeeseen paikkaan"
Vastaan.
"TÄYDELLISTÄ"
Tuo huudahtaa vieressäni.
"Niinhän tää on"
Vastaan, kun pääsen vihdoinkin kurvaamaan pienen rivitalon pihaan.
___
"Aleksi tiesitkö mitä"
Y/n huikkaa minulle, kun pääsemme sisään asuntoon.
"Kerro"
Sanon.
"Äiti kysyi multa kumpaa mä rakastan enemmän, sua vai elämää."
Tuo aloittaa.
"No mitä sä vastasit"
Kysyn.
"Elämää"
Y/n sanoo kunnes tunnen tuon huulet omillani.
"Sä olet mun elämä"
Tuo sanoo vielä ja jää halaamaan minua nojaten rintakehääni.
_____
Words: 523<3
Kolmaskymmenes kolmas osa!
Tänään mulla oli oman lainen "en jaksa" päivä, eli tämän osan kirjoittaminen meni vähän miten meni, mutta toivottavasti pidätte!:}
Huomenna en kirjoita tai julkaise uutta osaa.
YOU ARE READING
WITH YOUR LAST POWERS // Aleksi kaunisvesi x reader //VALMIS✅️
Action"Ymmärräthän sä etten mä oikeesti sitä tarkoittanut" Tuo sinisilmäinen poika edessäni yrittää selittää minulle. "Ai et tarkoittanut, mutta sanoit sen silti" Vastaan tuolle välinpitämättömästi pakatessani laukkua. "Sovitaan tää ja jatketaan elämää s...
