Time skip ilta
Aleksi:
Sytytän pienenpöydän päällä olevaa kynttilää.
Asunnossamme vallitsee pimeys, jota tuo yksinäinen kynttilä yrittää estää.
Kaadan viinilaseihin viiniä ja asettelen vielä kertaalleen servettejä parempaan asentoon.
"Kas näin"
Sanon hiljaa, kun taputtelen käsiäni yhteen.
Astun muutaman askeleen taaksepäin, jotta voin nähdä koko tuon pöydän.
Tummanpunainen pöytäliina, kaksi penkkiä, viiniä ja aterimet ja tärkein sormus.
Kokeilen vielä kertaalleen taksuani, jossa tuo kotelo piilee.
Y/n:in laitoin makkariimme odottelemaan, jotta olen valmis.
Haluan yllättää tuon tänään!
Havahdun, kun uunimme kello ryhtyy hälyyttämään.
Suuntaan siis uunille.
Laitan patalaput käteeni ja avaan tuon uunin, jotta voin kurotella nuo pitsat uunista.
******
"Syömään Y/n!"
Huudan, kun asettelen vielä viimeistä pitsapalaa lautaselleni.
Pöytä on täydellinen, melkein yhtä täydellinen kuin tuo tyttö makuuhuoneessamme.
________
Y/n:
"Syömään Y/n!"
Kuulen Aleksin huutavan keittiöstä.
Aleksilla oli kuulemma minulle tänään jonkinlainen yllätys mitä en saanut nähdä, kunnes vasta illalla.
Tiedän, että olen ilon pilaaja, mutta harkitsen edelleen romanssimme keskeytymistä.
Minun ja Aleksin tosiaan pitäisi puhua.......
Sen enempiä miettimättä suuntaan makkarimme ovelle.
Nyt se on menoa!
Astun tuohon pilkkopimeään huoneeseen, jonka päädyssä nään koristellun pöydän ja sen vieressä seisovan Aleksin.
Kävelen kohti tuota.
"Istu alas"
Aleksi kumartaa, kun avaa penkkiäni, jotta pääsen siihen istumaan.
Istuttuani penkkiin tuo painaa kätensä olkapäilleni ja kurottelee antamaan minulle suukon poskelle.
Hymyilen, mutta tunnen samalla nuo kylmät väreet kehossani.
Silitän nopeasti tuon kättä, joka lepäilee olkapäälläni kunnes tuo suuntaa minua vastapäätä olevalle penkille.
Siirrän penkkiäni hieman, jotta olisin lähempänä pöytää Aleksin nostaessa lasiaan ilmaan.
"Meille"
Tuo sanoo, kun minä vuorostani nostan lasini ilmaan.
"Meille.."
Sanon ja hymyilen.
Tunnetilani on sekava.
Rakastan, mutta en rakasta.
Vihaan, mutta en vihaa.
Ahdistaa, mutta ei pelota.
Tuntuu väärältä kaikki säätö tuon pojan kanssa..
_____
Saamme viimein syötyä pitkä keskustelun jälkeen.
Keskustelimme kaikesta mistä voi maan ja taivaan välillä keskustella.
Kuten siitä onko banaani hedelmä vai marja, tai ovatko fasaanit hyviä lentämään.
Päivitimme myös syöpäkriisiäni sillä eihän tuo ole ollut seuraavaan kahteen vuoteen ollut kärryillä vaivoistani.
"Y/n"
Herään ajatuskistani, kun kuulen tuon sanovan nimeni.
"Kerro vaan"
Kohautan olkiani.
Yhtäkkiä nään kuinka tuo kaivaa taskuaan hetken ajan, kunnes helpottuu.
Löydettyään taskunsa pohjalta sen ~jonkun~ tuo nousee ylös ja asettuu eteeni seisomaan.
"Se mun yllätys on vähän erinlainen.
Mä toivon, että tällä mä voin todistaa sen kuinka mä rakastan sua.
Paljon mä oikeesti oon valmis tekemään sun eteen.
Mä saatoin olla nopea liikkeissäni mutta......."
Tuo sanoo ja saa perhoset vatsaani.
"Niin?"
Kiljaisen jännittyneenä.
Aleksi hengittää muutaman kerran syvään sisään ja ulos, kunnes tuo hiljalleen laskeutuu polvilleen.
Sisimmissäni jäykistyin tajutessani mitä on tapahtumassa.
Aleksi polvistuu eteeni ja kaivaa taskustaan sormuskotelon...
"Tuletko sä mun kanssa kihloihin?"
Tuo kysyy onnellisen näköisenä.
Välttelen Aleksin katsetta, sillä aistin tuon hämmästyneisyyttä.
Aloitan melkein heti ettei tuon tarvitsisi odotella enempää.
"Aleksi rakas...."
Sanon, kun otan varovasti tuon kädestä sormuskotelon ja lasken sen vieressä olevalle pöydälle.
Otan tuon molemmista poskista hellästi kiinni, tuon ollessa edelleen jähmettynyt.
"Ei, mä en voi.."
Jatkan, kun päästän pienet suolaiset kyyneleet virtaamaan poskiani pitkin.
En kestä enää tuon rikkinäistä ja tyhjää katsetta, joten päästän tuosta irti ja nousen seisomaan.
"Mä en voi mennä sun kanssa kihloihin"
Ilmoitan varovaisesti.
"Miks....?"
Aleksi kysyy itkun sekaisena, kun yrittää nousta penkilleen istumaan.
"Onks mussa jotain vikaa?
Onko sulla joku parempi??!?!?"
Tuo hätäilee.
"Ei, kyse ei ole siitä, vaan kyse on nyt siitä ettei me ei olla puhuttu.
Mulle ollaan vaheldeltu.."
Jatkan vihjailevasti saaden Aleksin katseen kohdistumaan minuun.
"Kerro mulle jotain, mitä sä olet jättänyt kertomatta"
Sanon päättäväisenä niellessäni tuota palaa kurkustani alas.
"O-onko joku kertonut sulle..?"
Tuo kysyy.
"Joonas, se kertoi mulle sen miten asiat on"
Nyökkään, sillä tiedän tuon viimeistään tässä vaiheessa tietävän mistä on kyse.
"Anteeks....en mä tarkoittanut.
Mä en uskaltanut kertoa Niklaksesta ja sen kuolemasta"
Tuo vakuuttaa itkuisena.
Pudistan päätäni.
"Tajuuksä minkä luottamus ongelman sä mulle tästä hyvästä annoit?"
Kysyn ryhdistäytyessä.
En anna periksi ennenkuin tunnen seuraavan kerran istetutoni.
"Kai sä ymmärrät etten mä sitä tahallaan tehnyt"
Tuo inttää.
"Miks vitussa pitää valehdella?"
Kysyn korottaen ääntäni.
"Eikö me voitais sopia tää ja jatkaa elämää?"
Tuo jatkaa vuorostaan hieroen silmiään käsiinsä.
"Luuletko sä tosiaan, että se on sillä selvä? Siis sä tosiaan ajattelet ettei tollasista asioista valehteleminen ole millään tavalla väärin?
Toi kaikki on ihan paska puhetta! Kukaan mun muu tuntema sun ikäinen mies ei käyttäydy noin lapsellisesti, kun sä"
Sanon tuolle itsepäisesti.
"AI ET NYT SE ON MUN VIKA, VAIKKA MÄ YRITIN VAAN SUOJELLA SUA?"
Tuo vastaa vihasempana kuin koskaan.
Verenpaineeni kohoavat miltein kattoon.
Puren alahuultani lievittääkseni sisäistä tuskaani.
"Anna mun edes seli-"
Tuo ehtii sanoa, kunnes aloitan oman lauseeni.
"Saatana ettei mua täällä kunnioita kukaan! Mä en halua kuulla sun mielipidettä asiasta piste."
Räyhään, kun potkaisen vihapäissäni penkkini kumoon ja istahdan sohvallemme "mököttämään"
"Mä en ole hetkeen tavannut noin lyhyt hermoista ihmistä kuin sä!"
Aleksi paiskaa vuorostaan oman penkkinsä pöydän alle, ja suuntaa takapihamme terassille.
______
Makaan sohvalla tuossa edelleen pimeässä huoneessa jo toista tuntia putkeen.
Aleksi istuu taas pihalla, vaikka tuolla onkin jo asteet miinuksen puolella.
Nousen hieman pystympään asentoon ja tähyilen ympärilleni.
Silmäni automaattisesti pysähtyvät tuohon sormuskoteloon.
Nousen ylös tuon sohvanuumenista ja suuntaan tuon pöydän eteen.
Nappaan hellästi tuon kotelon käteeni ja avaan sen.
Timanttinen kimalteleva sormus.
Se tosiaan oli omistettu minulle?
Mielialani vaihtuu sekunnissa.
Aleksi tosiaan halusi edetä suhteessamme.
Hento ja miltein huomaamaton tunne, joka saa kaikkien mielen herkille osuu kohdalleni.
Itsetunto.
En voi tehdä näin.
Minun on muututtava..
_____
Words: 875♡
Neljäskymmenes toinen osa olkaas hyvä!
ČTEŠ
WITH YOUR LAST POWERS // Aleksi kaunisvesi x reader //VALMIS✅️
Akční"Ymmärräthän sä etten mä oikeesti sitä tarkoittanut" Tuo sinisilmäinen poika edessäni yrittää selittää minulle. "Ai et tarkoittanut, mutta sanoit sen silti" Vastaan tuolle välinpitämättömästi pakatessani laukkua. "Sovitaan tää ja jatketaan elämää s...
