Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

9. osa

Uskopennun katse tuntui olevan lukittuna kuolleeseen klaanitoveriinsa. Hänen turkkiaan pitkin kulki värähdyksiä, kun hän ajatteli, että oli nähnyt Etanalaikun vain jokin aika sitten yöllä täysissä voimissa ja nyt sama kolli makasi samassa tilassa hänen kanssaan kuolleena.

Äkkiä tummanharmaan ruumin ympärille kokoontuneet kissat liikahtivat jälleen ja rako, josta hän oli nähnyt Etanalaikun, peittyi Esikkoaskeleen raidallisen turkin taakse. Tämä istui veljensä vieressä pää painuksissa ja lavat lytyssä. Vierassini ja Kyyhkyniitty, jotka olivat sisarusten vanhemmat, olivat painautuneet toisiaan vasten ja näyttivät vähintään yhtä surun murtamilta.

Kun Myrkkytähti oli maukunut ensimmäisen kerran, kuiskuttelu aukiolla oli hiljentynyt ja nyt Uskopennun ympärillä vallitsi odottava hiljaisuus. Hän tunsi Koituulen jännittyvän vierellään ja mietti, miltä tästä mahtoi tuntua, kun tämä ei pystynyt kuulemaan päällikön sanoja.

"Etanalaikku oli nuori ja urhea soturi, jonka liian aikaisin jouduimme päästämään Tähtiklaanin riveihin", musta klaanipäällikkö lausui ja painoi sitten päänsä, "hän kuoli suojellessaan klaaniaan, joka oli hänelle kaikki kaikessa, ja valvomme tulevana yönä hänen vierellään."

Myrkkytähti asteli lähemmäs Etanalaikkua ja tämän ympärillä olevia kissoja ja häntänsä Vierassinin lavalle laskien maukui hiljaisella äänellä jotakin. Vaikka valkoinen pentu ei kuullutkaan, mitä klaanipäällikkö oli sanonut, hän arveli sen olleen kehotus viedä soturin ruumis parantajan pesään, koska pian Etanalaikkua lähdettiin kantamaan Tillipolun ja Pihlajanmarjan perässä oikeaan suuntaan.

Uskopentu kallisti aavistuksen päätään. Jos hänen kuolleena syntynyttä sisartaan ei laskettu, kukaan myrskyklaanilainen ei ollut aikaisemmin kuollut hänen elinaikanaan, joten hän ei ollut nähnyt valvojaisia omin silmin. Vaikka Uinupennulle olisikin järjestetty valvojaiset, ei hän olisi muistanut siitä edes mitään, koska oli ollut silloin niin pieni itsekin.

"Savujuova kertoi, että hän oli ollut metsästyspartiossa Etanalaikun, Toivokorennon ja Hallatassun kanssa, kun he olivat kohdanneet reviirillemme tunkeutuneen mäyrän", Lehvänaaman värisevä kuiskaus kantautui Uskopennun korviin ja hän höristi aavistuksen korviaan kuullakseen paremmin, "se osui Etanalaikkuun pahasti eikä Savujuovan mukaan mitään ollut tehtävissä."

Hän näki kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjavan kuningattaren puristavan Syyspentua tiukasti itseään vasten. Kaikulakka istui tämän vierellä epämukavan näköisessä asennossa ja pelko välähti tämän sinertävissä silmissä, kun tämä vilkaisi valtavan kokoista vatsaansa.

"Toivottavasti se saadaan häädettyä pois. Haluan, että pentuni syntyvät turvalliseen leiriin", tämä vastasi hermostuneena tassujaan siirrellen. Uskopentu tiesi, että Kaikulakan synnytykseen ei pitäisi olla kovinkaan pitkä aika. Pihlajanmarja ja Tillipolku olivat yhtenään ravanneet tämän luona ja tämän vatsa näytti siltä kuin se ei voisi kasvaa enää yhtään enempää räjähtämättä.

Vaikka naaras oli asunut jo hyvän tovin pentutarhassa, kukaan ei tiennyt, kuka tämän pentujen isä oli. Saadessaan tietää asiasta ensimmäisen kerran, Uskopentu oli seurannut tätä sivusta vaivihkaa. Tämä ei vaikuttanut erityisen läheiseltä kenenkään kollin kanssa ja kuningatar tuntui muuttuvan kiusaantuneeksi ja suuttuvan, jos joku edes kysyi häneltä asiasta. Kun muut olivat huomanneet, että tämä halusi pitää tiedon salassa, he olivat lopulta antaneet asian olla. Joka kerta tätä katsoessaan Uskopennun kuitenkin täytti uteliaisuus. Kaikulakalla täytyi olla hyvä syy, miksi tämä tahtoi pitää asian salaisuutena, ja hän halusi saada sen selville.

**

Pilvimassat lipuivat taivaalla ja puuskainen tuuli ravisutti puiden latvoja leirin yläpuolella, kun Uskopentu leikki sammalpallolla, joka oli tippunut oppilaiden matkasta, kun nämä olivat lähteneet viemään likaisia makuualusia pesistä pois. Hän heitti sen ilmaan ja loikkasi sitten perään kahliten saaliinsa maata vasten kuvitellen sen hiireksi. Hän iski muristen hampaansa sammalpalloon ja ravisti sitä rajusti. Ennen kuin hän tajusi, pallo kuitenkin hajosi ja hän jäi tyrmistyneenä katsomaan joka puolelle lennelleitä palasia.

"Oletpa pelottava pieni soturi", huvittunut naukaisu kuului läheltä ja hän näki Korallivarjon seuraamassa hänen leikkejään vähän matkan päästä pää tassujen päälle laskettuna. Kun hän oli ensimmäisen kerran päässyt ulos pentutarhasta ja päätynyt soturien pesään, juuri Korallivarjo oli ollut suuri hopearaidallinen kissa, jonka hän oli löytänyt pesästä nukkumasta.

"Kun minusta tulee soturi, olen metsän pelottavin kissa. Silloin mikään toinen klaani ei ikinä enää uskalla yrittää komennella meitä", hän vastasi rintaansa röyhistäen unohtaen hajonneen sammalpallon. Korallivarjo päästi tukahtuneen naurahduksen mrrau ja tämän silmät tuikkivat ilkikurisesti, kun tämä kallisti päätään.

"Aivan varmasti. Jos vastustajasi ovat samanlaisia kuin tuo sammalpallo, tulet pärjäämään vallan mainiosti", tämä myönteli mutta sai Uskopennun vain tuohtumaan. Pilailiko tämä hänen kustannuksellaan? Halu näyttää, että hän oli oppinut jotakin oppilailta, täytti hänen ajatuksensa ja varoittamatta hän hyökkäsi soturin kimppuun. Tämä säpsähti, kun hän tarrasi kynsillään ja hampaillaan vaisusti hiekalla liikkuneeseen häntään.

"Hyvä on, hyvä on. Voitit minut", raidallinen kolli vakuutteli ja veti häntänsä kiinni kehoonsa, kun valkoinen pentu vapautti sen otteestaan omahyväinen ilme naamalle kohoten. Ilme kuihtui kuitenkin pois nopeasti, kun hän lähti kiipeämään Korallivarjon selän päälle. Jälleen tämä säpsähti, kun hän painoi kyntensä tämän turkkiin onnistuakseen vetämään itsensä ylös asti. Kun hän huokaisten lysähti vatsalleen tämän päälle, tämä käänsi päätään nähdäkseen hänet paremmin.

"Onko jokin huonosti?" kolli tiedusteli.

"On niin tylsää", Uskopentu puuskahti vastaukseksi, vaikka oli vasta vähän aikaa sitten ollut hyvin keskittynyt leikkiinsä sammalpallolla, ja alkoi sitten luetella syitä, "Usvatassu ei ole leirissä, Yöpentu ei ikinä halua tehdä mitään hauskaa, Ikipentu ja Kirkaspentu eivät jaksaneet tulla ulos ja Syyspentu nukkuu."

"Entä Nummipentu?" Korallivarjo ehdotti ja nyökkäsi kohti pentutarhaa huomatessaan kollipennun räpäyttävän silmiään hämillään. Kun hän seurasi soturin katsetta, hän näki varovasti aukiolle astelevan täplikkään tummanruskean pennun ja hänen silmänsä levisivät.

Etanalaikun kuolemasta oli kulunut yli puoli kuuta, ja sen jälkeen Kaikulakka oli synnyttänyt yhden uuden myrskyklaanilaisen. Kollipentu oli saanut nimekseen Nummipentu, ja nyt hänen uusi pesätoverinsa näkyi viimein avanneen silmänsä ja ottaneen ensimmäisen askeleensa turvallisen pesän ulkopuolelle. Kaikulakka tuli tämä perässä rakastavasti pentuaan katsoen mutta Nummipentu vaikutti silti epäröivän jokaisella askeleella.

Puoliksi pudoten ja puoliksi liukuen Uskopentu laskeutui Korallivarjon selästä ja ehtimättä tehdä muuta kuin heilauttaa häntäänsä hyvästiksi rynnisti aukion poikki itseään nuorempaa pentua kohden. Kun hän pääsi aivan toisen kollipennun eteen, tämä kavahti salamannopeasti taaksepäin silmät suurentuen, koska ei ollut selvästikään huomannut hänen tuloaan.

Edes Nummipennun pelästyksestä pörröön mennyt turkki ei estänyt Uskopentua pistämästä merkille tämän hoikkaa, pienikokoista kehoa tai pitkiä jalkoja, joiden takia tämä oli lähes yhtä korkea kuin hänkin. Tämän vierellä hän tunsi itsensä välittömästi kookkaammaksi ja jotenkin kömpelömmäksi ymmärtämättä itsekään syytä. Hänelle tuli tunne, että jos hän edes hipaisisi täplikästä kollia, tämä kaatuisi maahan kuin höyhen.

________________________________________________________

- Satakieli