Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

10. osa

"Hei, Nummipentu. Olet avannut silmäsi", Uskopentu hihkaisi iloisena, kun Nummipentu oli selvinnyt säikähdyksestään. Tämä nyökkäsi pienesti ja silmäili aukiota varovaisesti. Tämä ei tuntunut oikein tietävän, mitä tehdä, mutta juuri sen takia Uskopentu olikin tullut paikalle. Hän voisi näyttää tälle paikkoja.

"Ei sitten mitään tyhmyyksiä", Kaikulakan varoittava maukaisu tavoitti valkoisen pennun korvat kuin tämä olisi lukenut hänen ajatuksensa. Kääntyessään katsomaan kuningatarta hän tajusi tämän katsovan häneen tuimasti. Pelkäsikö tämä, että hän järjestäisi Nummipennun vaikeuksiin? Hän siristi aavistuksen silmiään mutta kohautti sitten lapojaan välinpitämättömänä.

"Tule, esittelen sinulle leirin", hän maukui ystävällisesti ja Nummipentu lähti ilahtuneen näköisenä seuraamaan häntä. Ensimmäisenä hän tallusti lähelle Suurkiveä, joka seisoi yksinään synkän harmaana aukion reunalla. Edes Myrkkytähteä tai Pilvenriekaletta ei näkynyt missään lähettyvillä.

"Tässä on Suurkivi. Myrkkytähti kertoo sen päältä klaanille uutisia ja asuu sen sisällä. Et saa ikinä mennä ilman lupaa hänen pesäänsä", hän selitti tärkeänä ja osoitti hännänpäällään aukkoa, jonka edessä roikkui jäkäliä. Nummipentu katsoi hetken kunnioittavasti pesän sisäänkäyntiä ja nyökkäsi ymmärtäväisesti.

"Niin kuin sinäkin pysyit sieltä pois, niinkö?" kun Uskopentu kuuli isänsä äänen lähettyviltä, hänen ilmeensä kirkastui ja hän loikki iloisena Ohdakemyrskyn luokse Nummipentu perässään. Soturin oli täytynyt kuulla hänen selityksensä palatessaan metsästyspartiosta, koska tämä oli laskenut Uskopentuakin isomman oravan tassujensa eteen. Muutama muu tuoresaalista kantava myrskyklaanilainen oli juuri suunnistamassa kohti tuoresaaliskasaa.

"Nappasitko tuon ihan itse?" hän kysyi vaikuttuneena ja läikikäs tummanruskeavalkoinen soturi nyökkäsi päätään ylpeä pilke silmissään. Myös Nummipentu tuijotti oravaa silmät ihmetyksestä avoinna ja kosketti sen punertavaa kylkeä tassullaan kuin peläten, että se ei olisikaan kuollut ja hyökkäisi hetkenä minä hyvänsä tämän kimppuun.

Varmana siitä, että jonakin päivänä Uskopentu onnistuisi nappaamaan vähintäänkin yhtä hienon saaliin kuin hänen isänsä, hän aikoi lähteä johdattamaan uutta ystäväänsä taas aukiolla kohti seuraavaa kohdettaan. Ohdakemyrskyn ääni sai hänet kuitenkin seisahtumaan niille sijoilleen.

"Ette kai ole tekemässä mitään kiellettyä?"

Valkoinen kollin naama venähti, kun hän kääntyi mulkaisemaan lapansa yli. Luuliko tämäkin, että hän ei osannut tehdä mitään muuta kuin aiheuttaa ongelmia?

"Minä näytän Nummipennulle vain paikkoja", hän tiuskaisi ja mielenosoitukseksi käänsi selkänsä isälleen lähtien marssimaan eteenpäin pää ja häntä pystyssä toinen kollipentu visusti kintereillään. Hän kuuli huvittuneen hymähdyksen mutta ei katsonut taakseen uudestaan.

Koko päivän Uskopentu esitteli leiriä pesätoverilleen ja piti huolen siitä, että kukaan muu vanhempi kissa ei päässyt enää epäilemään heidän tekemisiään. Nummipennulla oli ollut paljon kysymyksiä, joista yksi oli liittynyt Ohdakemyrskyn naukaisuun Myrkkytähden pesästä, ja nolona Uskopentu oli selittänyt ensimmäisestä retkestään pentutarhan ulkopuolella. Sen kuullessaan toinen pentu oli kuitenkin vaikuttanut enemmänkin uteliaalta kuin vahingoniloiselta.

Kun muu kierros oli hoidettu, hän pysähtyi lopulta tuoresaaliskasan viereen väsähtäneen näköinen Nummipentu vierellään. Hän oli varma, että tummanruskeasta pennusta tuntui kuin tämän tassut olisivat irtoamassa, koska hänestä oli tuntunut alkuun samalta aina tutkiessaan muiden pentujen kanssa leiriä.

"Kun kasvat tarpeeksi isoksi, alat myös syödä riistaa tuoresaalikasasta", Uskopentu kertoi. Tuoresaaliskasa oli täynnä riistaa mutta hän tiesi muiden kertomuksesta, että ilmojen kylmetessä riista alkaisi mennä koloihinsa ja syötävää olisi vaikeampi löytää. Päällimmäisenä oli Ohdakemyrskyn nappaama orava kuin kukaan ei olisi vielä uskaltanut ottaa sitä itselleen.