Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

14. osa

"Yötassu! Uskotassu!" myrskyklaanilaiset huusivat klaanin uusien oppilaiden nimiä mutta Uskotassu ei osannut iloita kauan odottamaansa hetkeä. Hän pystyi mielessään vain surkuttelemaan Myrkkytähden päätöstä tehdä Lehvänaamasta hänen mestarinsa.

Kun onnitteluhuudot kaikuivat ilmassa, hänen klaanitoverinsa alkoivat myös tunkea lähemmäs onnittelemaan. Jotta ei huolestuttaisi muita, hän pakotti kasvoilleen taas innostuneen ilmeen. Yksi onnitelijoista oli kuun jo oppilaana ollut Syytassu, joka sillä hetkellä tuntui olevan uusien oppilaiden nimittämisestä vielä iloisempi kuin kaksikko itse.

"Mahtavaa! Nyt voimme alkaa harjoitella yhdessä", tämä maukui. Valkoinen oppilas kuitenkin ehti vain luoda tähän nopeasti ystävällisen silmäyksen, koska juuri silloin Ohdakemyrsky ja Koituuli astuivat näkyviin.

"Olen niin ylpeä teistä!" Koituuli kehräsi eikä aikaisemmasta ärtymyksestä Uskotassua kohtaan ollut tietoakaan, kun tämä hellästi puski molempia poikiaan vuorotellen. Myös Uskotassu pakotti tukahtuneen kehräyksen kohoamaan kurkustaan.

"Totelkaa mestareitanne ja harjoitelkaa ahkerasti, niin teistä tulee erinomaisia sotureita", Ohdakemyrsky sen sijaan kehotti. Edes katsomatta isäänsä Uskotassu tiesi, että tämä vilkaisi sen sanoessaan hänen suuntaansa. Hän heilautti vihaisesti häntäänsä. Kuvitteliko tämä, että hän ei tekisi parastaan, vaikka oli odottanut oppilaaksi pääsemistä pitkään?

"Mikäli taivas selkenee ja pääsemme lähtemään kokoontumiseen, mukaan tulevat Pilvenriekale, Pihlajanmarja, Sysiseitsen, Vierassini, Kyyhkyniitty, Tuiskenuppu ja Usvakäärme. Lisäksi uudet oppilaat otan mukaan mestareineen", edelleen Suurkivellä oleva Myrkkytähti ilmoitti taivasta vilkaisten, kun onnittelut olivat alkaneet hiipua, "toivotaan, että kuu ei pysy piilossa kuten kaksi täysikuuta sitten."

Sen sanottuaan klaanipäällikkö loikkasi lumiseen maahan ja muut myrskyklaanilaiset alkoivat hajaantua omiin tehtäviinsä taivasta silmäillen. Kaksi täysikuuta sitten myrsky oli ravistellut metsää, ja kuu oli pysynyt visusti pilvimassojen piilossa. Nyt ei kuitenkaan ollut merkkejä myrskystä, joten kaikki uskalsivat toivoa, että kokoontuminen voitaisiin järjestää.

"Voimmeko mennä katsomaan metsää?" Yötassun esitti kysymyksen mestarilleen ja sai Uskotassunkin höristämään korviaan. Ehkä hänen olonsa paranisi, kun hän pääsisi ulos leiristä. Nuori soturi nyökkäsi iloisesti ja kääntyi sitten Lehvänaaman puoleen.

"Tuletteko tekin?"

Toiveikkaasti kollioppilas kääntyi mestarinsa puoleen mutta hänen ilmeensä venähti, kun naaras pudisti jäykästi päätään. Myös Eloheinä räpäytti silmiään aavistuksen hämillään kuin tämä olisi olettanut toistenkin tietysti tulevan.

"Uskotassulla on muuta tehtävää", Lehvänaama selitti ja sai epäilyksen kohoamaan hänen mieleensä. Hän oli aivan varma, että tämän ilmoittama tehtävä olisi jotakin paljon epämiellyttävämpää kuin klaanin reviireihin tutustuminen.

Eloheinä katsoi toista mestaria vielä silmänräpäyksen ajan kuin tälläkin olisi ollut omat epäilyksensä. Lopulta tämä kuitenkin kohautti itsekseen lapojaan ja lähti johdattamaan tummanharmaata oppilastaan kohti leirin sisäänkäyntiä.

"Eloheinä! Me voimme tulla Syystassun kanssa mukaanne. Hänelle ei tee pahitteeksi kerrata klaanin rajoja", Omenayön huudahdus sai Eloheinän pään kapsahtamaan ylös ja tämän ilmeen kirkastumaan tämän vastatessa:

"Sehän sopii!"

Uskotassua suututti, kun hän katsoi neljän klaanitoverinsa katoavan piikkihernetunneliin, eikä hänen oloaan helpottanut, että juuri ennen katoamistaan näkyvistä Yötassu vilkaisi lapansa yli voitonriemuisesti hänen suuntaansa. Harmistuneena hän käänsi päänsä toisaalle.