Herätys soi kasilta, joka oli enemmän kuin liian aikaisin meille viidelle. Olimme toki tottuneet peruskoulun ja lukion aikana aikaisiin herätyksiin, mutta täysin normaalissa olosuhteissa meillä ei tuskin olisi huutavan huonoa oloa tai piippaavaa päänsärkyä. Mutta yksittäisistä lisäyksistä emme voi syyttää ketään muuta kuin itseämme -tai Oliveriä.
Oliver oli meistä se, joka keksi kaikki viisaimmat ideat, sekä ideoimisen lisäksi yllytti meidät kaikki muut toteuttamaan kyseiset ideat hänen kanssaan. Oliverin kanssa me oltiin oltu parhaita kavereita sikiöiästä asti. Meidän molempien vanhemmat olivat lääkereitä ja työkavereita. Joten oltiin usein vietetty öitä toistemme taloissa, jos jomman kumman vanhemmat oli yötöissä.
Vaikka me ei oltu enää 3-vuotiaita, meidän ystävyys oli pysynyt. Ja uskon lämpimästi, että se tulee pysymään eläkeikään asti, ellei Oliver päätä mestauttaa itseään, jonkun hauskan pränkin tai päähänpiston takia.
Naurahdin ajatukselle, joka sai hienoisen oksennuksen tunteen palaamaan mieleeni. Huono-olo.
Oliverin eilinen päähänpisto oli "huomenna darrassa mäkeen". Loistava, eikö? Paitsi kovin loistavalta se ei tuntunut näin aamuisilla aivoilla. Hivuttauduin ylöspäin ja sammutin herätyksen. Wau. Kaikki muut vielä nukkuivat. Jos yllätyneet olisivat kertyneet parijonoon, saisin taatusti nauttia yksinäisyydestä.
"Herätkää samperin apinat!" karjaisin aamuisella äänellä, mutta kukaan ei hievahtanutkaan, paitsi Emppu, joka vain painoi kädet korviensa suojaan.
Emppuun mä olin tutustunut päiväkodissa. Oltiin sillon jo ihan erottamattomat. Emppu oli meistä siistein ja rauhallisin, vaikka hänen tummat silmämeikit voisi kertoa jotain toista. Emppu oli myös yleensä meidän järjen ääni, joka sai onneksi myös Oliverin muistamaan peruslait. Empun rauhallinen seura oli myös hyvää terapeuttista vaihtelua Oliverin spontaanisuudelle. Ei siis mikään ihme, että Emppu ja Oliver alkoivat seurustelemaan ala-asteella. Vastakohdat viehättävät, vai miten se nyt menikään.
"Mhsmdmm" kuului muminaa mun vasemmalta puolelta. Valtsu, Valtteri, Valde, Waterman ja mitähän muita vielä. Rakkaalla lapsella monta nimeä, vai miten se nyt menikään. Valden ja mun suhde onkin jo vähän monialaisempi. Tutustuttiin Empun ja Oliverin kanssa Valtteriin yläasteella, kun meidän luokka oli Iso-Syötteellä laskettelemassa ja silloin ekan kahden tunnin aikana Valtteri ja Oliver törmäsivät ja Valtterilta murtu käsi ja Oliverilta jalka. Ja mä en tänäkään päivänä tiedä miten se oli mahdollista. Mutta tapaturman jälkeen meistä neljästä tuli nelikko.
Ja kun Oliver ja Emppu seurustelivat niin mekin testattiin sitä Valtterin kanssa toistemme kanssa, mutta uskokaa mua, kun mä sanon tän, se ei toiminu, joten me vain päädyttiin olemaan parhaita kavereita, ja se taas toimi paremmin kuin hyvin.
"Paljonko kello on?" kuului pieni hento ääni Valtterin vierestä. Ilona. Ilona oli meidän sielunolento. Se oli aina yhtä pihalla kuin lumiukko, joka me rakennettiin vuosi sitten Pudiksen S-marketin pihaan.
Ilona oli saapunut meidän kaveriporukkaan viimeisempänä. Lukion alussa, kun se muutti pois Kittilästä. Jep, mäkään en tiennyt koko paikasta ennen Ilonaa.
Valtterihan iski samalla silmäyksellä silmänsä blondiin Ilonaan, joka rakasti enemmän villapaitoja, kun mä suklaamuroja ja ystävät, mä elän suklaamuroilla.
Mutta lukion ekasta vuodesta asti me viisi: Oliver, Emppu, Valtteri, Ilona ja mä ollaan oltu kuin kaks paitaa, kaks peppua ja yks pipo. Toisinsanoen, jos jäi yhtään epäselväksi, niin Ilona ja Valtteri seurustelevat ja niin myös Oliver ja Emppu. Ja pitkällä matikalla sanoisin, että olen enemmän kuin vapaa eli paitojen ja peppujen pipo.
"Viis yli kahdeksan" vastasin ja nousin ylös hieroen ohimoitani.
"Vivi-"
"Mä teen" vastasin ennen kuin annoin Oliverin lopettaa. Mä tiesin mitä se halus, mitä kaikki neljä muutakin halusi. Särkylääkkeen, lasin vettä ja voileivän.
Vastaukseksi mä sain epäselviä kiitoksen ja olet paras lausahduksia, jotka sai hymyn hivuttatumaan mun kasvoille.
Musta oli tullut porukan äitihahmo. Mä tiesin lähes aina, mitä kukakin tahtoi ja mikä kenelläkin oli huonosti. Mulla oli myös parhaimmat ensiapu taidot, sillä olin käytännössä käyttänyt koko elämäni siihen, että olin paikannut ja puhdistanut Oliverin haavoja, joita hän oli saanut milloin mistäkin.
Mutta vaikka mut nimettiin äitihahmoksi, löytyi multakin se hullutteleva ja ehkä hiukan uhkarohkea puoli. Ainakin mun ystävieni mukaan. Kuulemma kaikki mun Tinder-matchini olivat jäätäviä redflagejä, mikä ei mun mielestäni pidä paikkaansa. Ehkä, mahdollisesti, ei ollenkaan.
Kipitin puiset portaat alas ja avasin lääkekaaapin oven ja otin sieltä särkylääkepurkin. Tiputin sieltä viisikappaletta särkylääkkeitä lautaselle. Otin viisi vesilasia kaapista ja paahtoleipäpussin leipälaatikosta. Voitelin voileivät ja täytin vesilasit kylmällä vedelle.
Yhdistin mun puhelimen meidän talon kaijuttimeeseen ja laitoin soimaan kappaleen, jolla mä saisin porukan heräämään. Kyllä tästä vielä hyvä päivä tulisi.
-❤️
DU LIEST GERADE
laskettelu romanssi (rewrite)
Abenteuer"Moi, mä oon Ville, kuka sä oot?" ja niin hän aloitti meidän tarinan, joka on juuri meidän kahden näköinen. yellow! tästä kirjasta on siis kaksi versiota, tämä ja laskettelu romanssi. molemmat näistä on mun kirjottamia, ja tämä uusi tarina sen takia...
