Just like A drug

Virheellinen

Katson ambulanssin perään. Teitä varmaan kiinnostaa mitä sitten Aleksi sanoi? Voi rakkaat jätetään se myöhemmälle.

Istun Aleksin olohuoneen lattialla kunnes havahdun Joonaksen kysymykseen "Miksi helvetissä ulkona oli ambulanssi?" Tuo sanoo hämillään ja tuijottaa minua.
"Aleksi" saan sanottua. Joonas pomppaa ylös ja lähtee vetämään minua mukanaan ulko-ovelle. "Kävikö sille pahasti?!" "en mä tiedä" vastaan ja alan pukemaan kenkiä ja takkia kun Joonas jo vetäisee minut mukaansa.

Olemme pian sairaalalla. Tämä blondi oli päättänyt juosta sinne minä perässään. Okei okei sinne oli vain pari kilsaa. En mä jaksa juosta!?
Saavumme vihdoin sairaalan pihaan. Astumme ovista sisään ja samassa tämä apina on kadonnut viereltäni. Yhtäkkiä tuo kuitenkin ilmestyy eteeni sanoen "huone 36"

"Joonas venaa" sanon riuhtoessani itseäni irti tuon otteesta. "Mitä helvettiä mun ja Alen väleil on käyny. Mä en pysty tähän" sanon hiljaa ja lähden kävelemään poispäin.
"Olli!" "Mitä?!" "Onks sul vieläki tunteit Alee kohtaa, se on ihan okei" "Mitä sit vaik oliski!? Kaikki on muuttunu" "Ol-" "Ole vaan hiljaa! Mä en haluu Alee enää tajuuks, mutta Aleksi vaikuttaa silt et se haluis jotai juttuu!" Huudan blondille. Huomaan Aleksin huoneen oven olevan auki. Ei Ale varmaa ole heränny?
Tönäisen blondin pois tieltä. Tiedän olen vähän rude mutta so?

Aleksi katsahtaa minua välinpitämättömästi ja kääntää sitten katseen käsiinsä.
"Aleksi" Nuorempi siirtää katseensa minuun ja sitten takanani olevaan Joonakseen.
"Mene" tuo sanoo. "Aleksi mä.. En mä-" "Mitä vittua mä just sanoin. Mene helvettiin! Mä en haluu nähä sua nyt, enkä vapaaehtoisesti jatkossakaan" Toinen sanoo. Blondin kävelee ohitseni tönäisten minua. Katson Joonasta ja itkevää Aleksia kyyneleet silmissä.
"Olli eiköhän sun asias ole tullu jo selväksi" Joonas sanoo ja nyökkää ovelle päin jonka jälkeen tuo halaa Aleksia.
Laitan oven hiljaa kiinni ja lähden ulos. Tässä vaiheessa varmaan turha enää sanoa, mutta ei ketään pitänyt sattua.

~Aleksi~
Katson Joonasta, tuo on virheetön. Uskokaa tai älkää olen helvetin kateellinen Joonakselle. Siis J o o n a k s e l l e. Tuo blondi on kaikkien kaveri, keksii aina ne hauskimmat jutut, näyttää aina hyvältä ja osaa olla sosiaalinen.
Minä taas olen epäsosiaalinen, epävarma ja se jonka joutuu puoli pakottamaan edes viihteelle ellen sitten halua nollata ja huolella.
Onhan meillä kyllä fanit. Ihanimmat ihmiset!
Saan paljon kehuja esim faneilta, mutta silti tuntuu tyhjältä.

Joonas on puhunut minulle kuinka haluaisi nyt Koronan keskellä tehdä jotain isompaa. Vähän pelottaa mitä tuo keksii.

Joonas kääntää katseensa minut avaten suunsa vihdoin. "kai sä tiedät ettei Olli sitä tarkottanu ihan niin ja, että sä voit puhua mulle mistä vaan. Sä oot mulle myös tosi tärkee" Tuo selittää. Nyökkään vain. Parempi ehkä olla hiljaa.
"mitä siellä sun kämpässä kävi" toinen yhtäkkiä kysyy. Mieleeni välähtää humalainen Joel. Hengitän syvään avaten suuni kuitenkin keskeyttäen sen mitä olin sanomassa. Enhän mä nyt helvetti voi kertoa Joelista tuon parhaalle kaverille?!