Se yks tyttö

•9•

Konttasin pitkin talven runtelemaa puutarhaamme äitini kanssa.
Kaduin kun olin lupautunut tähän ja vielä enemmän kaduin sitä, että olin valinnut vaaleat vaatteet tänä päivänä. Tai ne olivat olleet vaaleat vielä muutama tunti sitten, nyt väri muistuttu enemmän kuralätäkköä.

"Aijotko sä mennä tänään jonnekkin?"
Äiti kysyi noukkien samalla kuolleita kukkia muivipussiin.

"Tuskimpa."
Ei minulla ollut tälle päivää mitään suunnitelmia.

Sara ja Severi varmastikkin kuluttaisivat päivän kiehnäämällä toistensa kanssa, en ilmeisesti ollut Jonnan ja Aden kanssa enään edes puheväleissä ja kaikki muut olisivat varmaankin juomassa, mikä ei kiinnostanut minua.

Päätin tuoda esille Jessen luo menemis suunnitelmani.

"Voinko mä mennä huomenna mun kaverille? Se asuu naapurikunnas."
En ollut kysynyt Jesseltä sopisiko juuri huominen, mutta olin aika varma että se olisi ok.

"Kenelle kaverille?"
Äiti uteli ja pyyhkäisi multaa kasvoiltaan.

"Yhelle Jesselle."

Äiti otti kasvoilleen tutun "onko se sun poikaystävä" ilmeensä.
Ei, se ei ollut sellainen leikkisä, vaan lähinnä kauhistunut.

"Onko tää Jesse sun poikaystävä?"

Pudistin päätäni.

Äiti huokaisi ja kumartui takaisin kukkien joukkoon.

"Empä tiiä. Eikö sulla ole ollut noita poikia jo ihan tarpeeksi?"

Upeaa, jopa oma äitini piti minua jakorasiana.

"Jesse on oikeesti vaan mun kaveri."
Vakuuttelin, vaikka en uskoisi asiaa edes itse.

Äiti pudisteli päätään mietteliäänä.

"No mene sitten. Mutta lupaa mulle että et tee mitään idioottimaista."

"En tietenkään."

•
Illalla laitoin viestin Jesselle ja kysyin sopisiko huominen vierailuni.
Hän ilmoitti asian olevan enemmän kuin okei.

"Voidaanko soitella?"
Hän kirjoitti toiseen viestiin.

"Millon?"
Kysyin.

"Nyt :D saanko sun numeron, tää snäpin puhelu on aina liian huonolaatunen?"
Hän ilmoitti ja lähetin hänelle numeroni.

Meni alle 30 sekunttia, ennekuin puhelimeni alkoi soida.

"Hello."
Kuului kun avasin puhelun.

"Moi. Mitä kuuluu?"

"Ihan ok, aika tylsää."
Hän sanoi ja vahvisti asian tylsistyneellä huokaisulla.

"Sopiiks sulle että tuun 8 aikaan bussilla?"
Kysyin.

Olin katsonut bussiaikataulut jo aijemmin päivällä.

"Joo se on ok. Mitä sä haluisit tehdä huomenna?"

"En tiiä, aattelin että sulla on joku idea. Mähän oon sun vieras."
Naurahdin.

"Vainiin. Hmm, sopisko pitsa ja leffa? Mun porukat on myöhään töissä ja sisko on menossa kaverilleen yöksi joten saadaan olla kahdestaan."

En tiennytkään hänen siskostaan.
Tai no, empä tiennyt vielä paljoa muutakaan. Päätin kalastella lisää tietoa hänestä huomenna.

"Hyvältä kuulostaa. Minkä ikäinen sun sisko on?"
Utelin, kun en malttanut olla kyselemättä edes jotain.

"Pari minuuttia mua vanhempi."
Jesse hymähti.

Kaksoissisar, mielenkiintoista.

"Onks teil hyvät välit?"
Jatkoin tenttaamista.

"Joo kai. Ei mitkään maailman parhaimmat, mutta kai me toimeen tullaan."
Poika kertoi hieman epävarmasti.

Hänen äänensävystään päättelin, että olisi parasta lopettaa hänen siskostaan puhuminen ja vaihtaa aihetta.

"Entä sun vanhemmat?"

"No, mun isä on alkujaan afroamerikkalainen, mutta muutti suomeen jo aikoja sitten. About 20 vuotiaana ehkä. Mun äiti on suomalainen, ne tapas kai töissä."
Hänen kertoi ja kuulosti heti pirteämmältä, kun jätimme hänen siskonsa taka-alalle.

Hänellä kuulosti olevan mielenkiintoinen perhetausta ja halusin mielelläni tavata hänen perheensä, sitten kun aika olisi sopiva.

"Siistiä. En ois arvannu että sulla on alkujaan erimaalainen isä."
Sanoin.

"No joo, sisko on perinyt ne tummemmat piirteet."
Jesse selvensi.

Hän alkoi puhua enemmän isästään ja kuulosti siltä että heillä oli todella lämpimät ja terveet välit.
Hän kuulosti erittäin ylpeältä kertoessaan, kuinka hänen isänsä oli muuttanut Suomeen yli 20 vuotta sitten täysin rahattomana, mutta ajankuluessa luonut itselleen menestyksekkään uran autojen parissa.

Hänen puheitaan kuunnellessani en voinut olla tuntematta pientä kateudenpistosta sydämmessäni.

Oma isäni oli kadomnut elämästäni lähes kokonaan ollessani 5-vuotias.
Näimme ehkä kerran puolessa vuodessa.
Hänellä oli pahalaatuinen alkoholiongelma, joka valitettavasti vei hänen mukanaan 3 vuotta sitten.

"Entä sä, onko sulla sisaruksia?"
Jesse kysyi keskeyttäen mietteeni.

"Ei, mä vaan. Asutaan äidin kanssa kahden."

"Aa, saanko kysyy että missä sun isä on?"
Arvasin hänen kysyvän tätä, mutta en halunnut hänen vielä tietävän isästäni.

"Isä asuu muualla. Me ei olla väleissä."
Toivottavasti Jesse tajuaisi olla kyselemättä asiasta enempää.

Niin hän ymmärsikin ja jatkoimme keskustelua kaikesta mahdollisesta.

Hän kertoi siitä, kuinka hänen koko perheensä piti taiteesta sekä näytelmistä ja kuinka he kävivät usein eri taidenäyttelyissä sekä teatterissa.

Minusta oli hienoa, että heillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita koko perheen kesken.
Minun ja äitini mieltymykset nimittäin harvoin toimivat yksi yhteen keskenään.

Yli tunnin mittaiseksi venyneen puhelun jälkeen minua alkoi väsyttää.

"Mä taidan alkaa nukkumaan jos meinaan aamulla herätä siihen bussiin."
Ilmotin haukotellen lauseen lopuksi.

"Okei, itekkin varmaan pikkuhiljaa. Nähdään huomenna."

"Joo, hyvää yötä."

"Hyvää yötä. Kulta."
Jesse sanoi ennekuin sulki puhelimen.

Kulta?