Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

18. osa

Iloisena Uskotassu loikki Lehvänaaman perässä kohti Hiekkakuoppaa. Hän oli ollut oppilaana jo kaksi kuuta, ja hiirenkorva oli edennyt jo pitkälle. Maa hänen allaan oli edellisenä lehtisateena pudonneiden lehtien ja mudan liukastama mutta hän ei välittänyt. Kirkkaalla taivaalla paistavan auringon säteet täplittivät maan ja lämmittivät hänen selkäänsä mukavasti.

Vaikka nimityksen jälkeen Lehvänaama ei ollut tuntunut olleen innostunut ajatuksesta olla hänen mestarinaan, oli tämä hoitanut velvollisuutensa ja opettanut hänelle jo nyt valtavasti. Jos tämä ei pitänyt hänestä edelleenkään kovinkaan paljoa, ei tämä sitä ainakaan näyttänyt enää niin selvästi, vaikka olikin usein erittäin ankara eikä kehuja herunut kuin ani harvoin.

Auringonnousun jälkeen kollin mestari oli ilmoittanut, että tänään hän pääsisi testaamaan oppimiaan taistelutaitoja Yötassua ja Syystassua vastaan. Oli hän tietenkin jonkin verran harjoitellut leirissä Syystassun kanssa mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi todella kokeilemaan taitojaan mestarien johtamissa harjoituksissa.

Lopulta Hiekkakuoppa levittäytyi hänen eteensä mutta iloinen ilme Uskotassun naamalla suli pois, kun hän näki ainoastaan Yötassun ja Eloheinän hahmot toisella puolella jatkuvaa metsää vasten. Syystassusta ja Omenayöstä sen sijaan ei näkynyt jälkeäkään, vaikka hän kuinka yritti vilkuilla ympärilleen.

Pahat aavistukset täyttivät hänen ajatuksensa, kun hän asteli lähemmäs. Hän oli nähnyt vanhemman oppilaan lähteneen leiristä ennen häntä ja Lehvänaamaa, joten näiden olisi pitänyt jo olla paikalla. Myös kilpikonnakuvioinen soturi näytti miettivän samaa, koska avasi suunsa, kun he pääsivät kahden muun myrskyklaanilaisen luokse.

"Missä Omenayö ja Syystassu ovat?"

"Heidän täytyi palata leiriin. Syystassu astui kuoppaan ja hänen tassunsa taisi nyrjähtää", Eloheinä selitti ja asian kuuleminen sai Uskotassun huolestumaan ystävästään. Toivottavasti kyse oli tosiaan vain nyrjähdyksestä ja tämä paranisi nopeasti.

Samalla hajamielisesti hän mietti, miten Omenayö ja Syystassu eivät olleet tulleet heitä vastaan. Hän oli luullut, että he olivat Lehvänaaman kanssa tulleet lyhintä mahdollista reittiä Hiekkakuopalle. Ei kai Omenayö veisi loukkaantunutta oppilasta pidempää reittiä leiriin?

Loukkaantuneen oppilaan ajatteleminen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka laski valkoisen kollin mielialaa. Hän joutuisi nimittäin harjoittelemaan Yötassun kanssa. Myrtyneenä ajatuksesta hän vilkaisi sivusilmällä veljeensä, jonka kanssa hädin tuskin koskaan edes puhui. Yleensä pentuetoverit taisivat olla läheisiä mutta he olivat kuin ilmaa toisilleen.

"Noniin, aloitetaan. Voimme silti yhtä hyvin tehdä harjoitukset loppuun, kun kerran olemme tulleet tänne asti. Omenayö varmasti huolehtii Syystassun Pihlajanmarjan luokse", Lehvänaama hoputti, "näytä Uskotassu ensin se liike, jota harjoittelimme eilen."

Valkoinen kolli loi mestariinsa nopean silmäyksen ennen kuin siirtyi hieman keskemmälle harjoitusaukiota. Henkeä syvään vetäen hän hiipi vatsa maata viistäen eteenpäin ennen kuin salamannopeasti teki syöksyn eteenpäin, löi etukäpälällään kuviteltua vihollista ja kierähti sitten kauemmas pakoon vastahyökkäystä. Tehtyään liikkeen Uskotassu nousi hiekkaa turkistaan ravistellen pystyyn.

"Yötassu, sinähän osaat tuon myös", Eloheinä maukui ja viittoili tätä hännällään näyttämään oman versionsa liikkeestä. Tällä kertaa tummanharmaa oppilas siirtyi eteenpäin ja laskeutui lähelle maata. Kun tämä lähti liikkeelle, Uskotassun leuka loksahti auki. Hän kuitenkin pakotti sen nopeasti kiinni, koska ei halunnut veljensä näkevän järkytystä hänen ilmeessään.

Aurinko ei ollut vielä ehtinyt kuivattaa maata, ja hiekka Uskotassun alla tuntui öisen sateen jäljiltä märältä ja painavalta, mikä oli tehnyt hänen liikkeistään hitaita ja kömpelöitä. Yötassu sen sijaan hiipi kevyin askelin lähemmäs vastustajaansa ja matki hänen liikettään. Tämä sai liikkumisen kuitenkin näyttämään niin helpolta kuin tämän tassut eivät edes koskettaisi maata.