Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

22. osa

Uskotassu vilkaisi selkänsä taakse mutta Lehvänaama oli kadonnut näkyvistä. Leiristä lähtiessä tämä oli ilmoittanut heidän lähtevän harjoittelemaan metsästämistä. Pian matkan alettua tämä oli kuitenkin tarkentanut, että hänen pitäisi jatkaa matkaa yksinään ja näyttää taitonsa Lehvänaaman pysyessä näkymättömissä.

Päätään pudistaen hän jatkoi matkaa ja raotti suutaan pystyäkseen erottamaan tuoksut paremmin. Metsä hänen ympärillään oli täynnä elämää ja joka suunnasta tulvi kiinnostavia tuoksuja. Hän kuitenkin pakotti itsensä keskittymään riistan etsimiseen.

Lopulta etsintä tuotti tulosta. Aluksi oppilas havaitsi vain hiiren hännän aluskasvillisuuden seassa mutta näki pian koko otuksen. Hän painautui lähelle maata täydellisen tietoisena valkoisesta turkistaan, joka loistaisi metsässä kuin öisin pimeällä taivaalla paistava kuu.

Keskittyen laskemaan tassunsa mahdollisimman äänettömästi maahan hän lähestyi saalistaan vääjäämättömästi ja pystyi jo lähes näkemään mielessään, miten iskisi hampaansa pian hiireen antaessaan tappopureman. Hän piti häntänsä visusti osoitettuna taakseen varoen koskemasta sillä kasveihin, joiden keskellä hiipi hiirtä kohden.

Äkkiä hänen jalkojaan alkoi pakottaa kuin väsymys olisi aivan yllättäen vyörynyt hänen ylitseen. Hän ei pystynyt estämään itseään haukottelemasta ja pysähtyi niille sijoilleen, jotta ei vahingossa aiheuttaisi ylimääräisiä ääniä.

Pian tulisi kuu kuluneeksi siitä, kun hän ja Nummitassu olivat epähuomiossa laittaneet Pilvenriekaleen makuusijalle takiaisia Usvakäärmeen sijasta. Varapäällikön läksytyksen jälkeen hän oli tehnyt erityisen paljon töitä koulutuksessaan ja pyrkinyt olemaan aiheuttamatta hetkeen minkäänlaisia ongelmia edes silloin kuin ääni hänen mielessään yritti maanitella häntä.

Hän oli halunnut näyttää kaikille mutta erityisesti Pilvenriekaleelle, että oli vähintäänkin yhtä hyvä oppilas kuin Yötassu. Tämä oli silti ollut häntä kohtaan välinpitämätön, vaikka oli varmasti myös huomannut hänen ponnistelunsa.

Pitkät ja raskaat päivät olivat kuitenkin vaatineet veronsa ja hänestä tuntui, että hän ehti nukkua aina vain vähemmän ja vähemmän. Hiljalleen väsymys oli alkanut tuntua myös harjoituksissa mutta hän ei ollut välittänyt, koska ei ollut tahtonut näyttää heikolta mestarinsa silmissä. Nytkään hän ei halunnut antaa sen vaikuttaa suoritukseensa.

Uskotassun onneksi hiiri oli edelleen samalla paikalla, kun haukotus oli mennyt ohitse. Hän astui askeleen taas eteenpäin mutta samassa tuulenvire heilautti aluskasvillisuutta ja heinänkorsi sipaisi hänen kuonoaan. Aivastus pääsi hänen suustaan ja sillä silmänräpäyksellä hänen saaliinsa oli kadonnut.

Turhautunut sihahdus kuului hänen suustaan ja hän potkaisi tassullaan vihaisesti hiekkaa kauemmas. Samassa myös häpeä myös nosti päätään hänen mielessään. Oliko Lehvänaama nähnyt? Hän vilkuili kiireesti ympärilleen mutta ei erottanut edes mestarinsa hajua lähellään.

Lopulta päättäväisenä valkoturkkinen myrskyklaanilainen jatkoi matkaa. Hän ei palaisi leiriin ennen kuin onnistuisi saamaan jotakin kiinni. Viherlehden aika ei ollut kaukana mutta nyt jo metsä olisi täynnä tuoresaalista, joka vain odotti kiinni nappaamista.

Ei kulunut kauaa, kun hän löysi tällä kertaa puiden seasta oravan, joka oli uskaltautunut maahan. Se oli jonkin matkan päässä lähimmästä puusta ja Uskotassu mietti, olisiko tarpeeksi nopea saadakseen sen kiinni ennen kuin se ehtisi kiivetä hänen ulottumattomiinsa. Hänen oli ainakin yritettävä.

Kun hän oli päässyt lähes loikkausetäisyydelle, punertava eläin kohotti yllättäen päänsä ja silmänräpäyksen ajan se tuijotti häntä suoraan silmiin. Samassa se syöksyi kohti lähinnä olevaa puuta mutta kolli ryntäsi sen perään niin nopeasti kuin tassuistaan pääsi.