Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

23. osa

Kevyet tassunaskeleet lähestyivät vääjäämättömästi parantajan pesää, jossa Uskotassu makasi. Hän käänsi pikaisesti selkänsä pesän sisäänkäynnille ja jäi sitten hiljaa paikalleen esittäen nukkuvaa. Hänen onnekseen pesässä oli pimeää, joten kukaan tuskin huomaisi, että hän ei ollutkaan enää oikeasti unessa.

Pari auringonnousu sitten hän oli herännyt heikkona ja kuumeisena oppilaiden pesästä. Pihlajanmarja oli tullut siihen tulokseen, että hän oli sairastunut valkoyskään, ja määrännyt hänet siirrettäväksi parantajan pesään, jotta hän ei tartuttaisi muita oppilaita.

Tämä oli ihmetellyt, miten hän oli sairastunut niin yllättäen, ja pitänyt sen jälkeen muita kissoja erityisen tarkasti silmällä ja tutkinut jokaisen, joka oli edes yskinyt vähäsen. Vaikka parantaja ei ollutkaan ollut tietoinen sairastumisen syystä, valkoisen oppilaan ei tarvinnut edes miettiä. Puhuttuaan tämän kanssa unistaan hän oli nukkunut entistä vähemmän ja unien miettiminen oli vienyt lähes täydellisesti hänen ruokahalunsa.

Vain hetki sitten kolli oli herännyt syystä tai toisesta säpsähtäen, ja nyt hän odotti hiirenhiljaa saadakseen tietää, kuka oli tulossa parantajan pesään keskellä yötä. Hän ei erottanut mitään muuta kuin yrttien makean tuoksun ympärillään eikä siis pystyisi saamaan selville tulijaa ennen kuin kuulisi tämän äänen.

Askelten äänet kertoivat nyt, että tulija oli sisällä pesässä. Ne jatkuivat vielä hetken aikaa ennen kuin hiljenivät kokonaan. Pesässä tuntui olevan niin hiljaista, että Uskotassu pelkäsi hänen sydämenlyöntiensä kuuluvan tulijankin korviin.

"Pihlajanmarja", pehmeä kuiskaus leijaili pesän ilmassa ja samassa oppilas tunnisti kissan. Myrkkytähti! Asian piti olla tärkeä, jos klaanin päällikkö vieraili parantajan luona keskellä yötä muiden nukkuessaan. Hän käänsi vaivihkaa korviaan päällikkönsä suuntaan kuullakseen paremmin.

"Myrkkytähti?" Pihlajanmarjan yllättynyt vastaus kuului hiljaisena syvemmältä pesästä. Tämän kirkas ääni kertoi, että tämä ei ollut voinut olla unessa. Oliko jokin pitänyt parantajaa hereillä?

Klaanipäällikön vastausta ei kuulunut mutta sen sijaan ensin sammalien kahina ja sitten jälleen askelten äänet kantautuivat Uskotassun korviin. Pihlajanmarjan oli täytynyt lähteä makuupaikaltaan kohdatakseen mustan klaanipäällikön.

"Huomaan, että jokin vaivaa sinua", naaras totesi hiljaisella äänellä. Valkoinen oppilas mietti, johtuiko se siitä, että tämäkin ihmetteli omituista aikaa tulla tapaamaan vai näkikö tämä Myrkkytähdessä jotakin, mikä sai tämän ajattelemaan niin. Niin tai näin yksi asia oli ainakin varma. Tämä keskustelu ei ollut sellainen, joka olisi kuulunut hänen korvilleen.

"Minun täytyy matkata Korkokiville", Myrkkytähti ilmoitti ja hetkeksi parantajan pesään laskeutui jälleen hiljaisuus. Lopulta Pihlajanmarja lausui kuitenkin hitaasti:

"Eikä se taida olla vain matka, jotta oppilaat näkevät Korkokivet."

Vaaleanoranssiraidallinen myrskyklaanilaisen maukaisun kuuleminen sai Uskotassun niskakarvat nousemaan pystyyn innostuksesta. Pääsisikö hän käymään Korkokivillä? Hän kyllä tiesi, että oppilaiden olisi tehtävä matka ennen soturinimitystään, mutta ei ollut ajatellut asiaa pitkään aikaan.

Samassa hän tunsi aivastuksen lähestyvän ja hautasi kuononsa syvälle tassujensa alle ja sammalien sekaan estääkseen sitä tulemasta. Hän halunnut paljastua salakuuntelemisesta.

"Ei", klaanipäällikkö huokaisi eikä onnistunut peittämään huolestuneisuutta äänestään, "haluan puhua Tähtiklaanille. Minulla on ikävä tunne siitä, että pian jotakin pahaa tapahtuu."

Silloin Uskotassu tajusi olleensa väärässä. Tämä ei kuulostanut ainoastaan huolestuneelta vaan ahdistuneelta, melkein jopa pelokkaalta. Hän ei ollut koskaan kuullut aina niin itsevarmalta ja rauhalliselta tuntuvaa päällikköä sellaisen. Valkoinen oppilas tunsi myötätuntoa tätä kohtaan. Samalla hän ei kuitenkaan pystynyt estämään itseään ajattelemasta. Jos heidän päällikkönsä oli niin epätoivoinen, mitä se merkitsisi muulle Myrskyklaanille?