Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

25. osa

Uskotassu ravisti vielä varmuuden vuoksi turkkiaankin mutta lehtien välistä pilkistävä aurinko oli alkanut kuivattaa häntä sillä silmänräpäyksellä, kun hän oli astunut pois varjoista. Se ei kuitenkaan poistanut ruskeaa väriä tai karvoista nousevaa hajua ja nuuhkaistuaan itseään hän nyrpisti nenäänsä.

"Uskotassu, oletko kunnossa?" Lumihuurre kysyi saapuessaan kiireesti hänen luokseen Savujuova ja Kaikulakka kannoillaan. Näiden täytyi myös haistaa hänestä leijaileva haju, koska nämä jäivät katsomaan häntä hyvän matkan päähän.

"Olen ihan kunnossa. Kompastuin vain tuohon tyhmään juureen", hän vakuutti nolona tassujaan siirrellen. Se sai Lumihuurteen vaihtamaan vaivihkaa nopean katseen Savujuovan kanssa, mikä ei tosin jäänyt oppilaalta huomaamatta. Hän ei kuitenkaan voinut kuin arvailla, mitä näillä oli mielessä.

"Jatketaan partio loppuun, että pääset pesulle", partion johdossa ollut naaras ehdotti ja vaikka tämä ei ääneen sitä sanonutkaan, hänen täytyi näidenkin mielestä haista hirveältä. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä kaikkea mutaveteen oli sekoittunut.

Uskotassu merkitsi puun, jonka luokse hänen oli ollut tarkoitus mennä, ja juoksi sitten edelle päässeen partion kiinni. Tapahtuneen jälkeen hän katsoi erityisen tarkasti, mihin tassunsa asetti, koska ei halunnut nolata itseään enää uudelleen.

Mitä pidemmälle matka jatkoi, sitä epämukavampi olo hänelle tuli. Hänestä tuntui, että hän ei pystynyt haistamaan mitään muuta kuin turkistaan leijailevan löyhkän. Miten hän pystyisi auttamaan rajapartiossa, jos ei haistanut kuonoaan pidemmälle?

Sen lisäksi pitkä matka oli viimein alkanut tuntua, ja valkoinen kolli joutui ponnistelemaan pysyäkseen ripeästi kulkevien soturien perässä. Ehkä Tillipolku oli ollut oikeassa siitä, että hänen olisi pitänyt aloittaa hieman rauhallisemmin. Hän ei kuitenkaan aikonut valittaa vaan piti ajatuksensa itsellään. Pian he olisivat joka tapauksessa takaisin leirissä.

Nähdessään tutun piikkihernemuurin edessään oppilas ei voinut olla päästämättä helpottunutta huokausta suustaan. Hänen jalkojaan särki ja hänellä oli tunne, että hän voisi nukkua koko seuraavan kuun, jos hänelle olisi annettu mahdollisuus. Hän oli kuitenkin lähes varma, että saisi edes hetken levätä ja syödä. Ei kai Lehvänaama pitäisi hänelle harjoituksia heti aamupartion perään?

Partion puikahdettua aukiolle Lumihuurre lähti kertomaan raporttiaan Pilvenriekaleelle. Myös Kaikulakka katosi omille teilleen ja silmänräpäyksessä Savujuova oli ainoa soturi hänen vierellään. Sen vuoksi hän käänsikin silmänsä tähän kuin lupaa kysyen.

"Mene vain ottamaan itsellesi syötävää. Huomasin, että loppumatka taisi olla sinulle ranka", kolli maukui huomattuaan hänen katseensa. Tämä jätti mainitsematta peseytymisen, vaikka tämän täytyi ajatella myös sitä, koska katosi nopeasti myös pois paikalta.

Kiitollisena Uskotassu marssi tuoresaaliskasalle ja tuli entistä iloisemmaksi tajuttuaan Syytassun sen luona. Tämä oli juuri ottamassa hiirtä suuhunsa, joten ehkä hän voisi kysyä tätä syömään kanssaan. Ennen kuin hän ehti tuoresaaliskasalle asti, tämä kääntyi kuitenkin hänen suuntaansa nenäänsä nyrpistäen.

"Uskotassu, missä olet oikein ollut?" tämä kysyi laskettuaan saaliin hetkeksi maahan ja katsoi häntä kuonosta hännänpäähän epäluuloisena, "sinä haiset.

"Kiitos tiedosta. En itse huomannutkaan", valkoinen myrskyklaanilainen vastasi kuivasti heilauttaen häntäänsä vähättelevästi samalla, "putosin mutakuoppaan."

"No nyt et ainakaan erotu metsästä niin helposti", Syystassu maukui mietteliäästi ja näytti vakavalta. Uskotassu ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta ilkikurista pilkettä tämän silmissä. Tämä selvästi teki hänestä pilaa yrittäessään esittää vakavaa.