Alisen väkeä

1. Kävelijä

(A/N: Hei moi hei, tyypit, tervetuloa lukemaan tarinaa nimeltä Alisen väkeä! Olen hahmotellut tarinaa päässäni pitkään ja vihdoin sen juonirakenne alkaa olla niin selvä, että voin lähteä kirjoittamaan sitä puhtaaksi. Tämä on ensimmäinen julkaisemani kirjoitusprojekti, joten arvostan suuresti kaikenlaisia kommentteja.

Trigger warning: Tarinassa puhutaan väkivallasta, traumoista, korruptiosta, huumausyrityksistä, kuolemasta ja muista aiheista, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti herkimpiin lukijoihin. Jos nämä aiheet ovat sinulle vaikeita, jätäthän tämän tarinan välistä.

__________________________

Tämä oli taas yksi niitä iltoja, kun moraalikysymykset haudataan mahdollisimman syvälle alitajuntaan.

Klubin värivalot värjäsivät tanssilattian sateenkaaren väreihin. Ihmiset tanssivat ja lauloivat technokappaleiden tahtiin, tahmainen lattia heidän kenkiensä alla värähteli kovaäänisen musiikin rytmissä. Näin korkealuokkaisella klubilla ihmiset osasivat yleensä käyttäytyä, mutta technohuoneen väki oli muuta klubia nuorempaa. Huoneen promillelukema oli aina selvästi muuta klubia korkeammalla ja pöydissä istui jokusia nuoria aikuisia, jotka olivat aivan sammumisen partaalla.

Ronja Marras silmäili ympäristöään tarkkaavaisesti ja siemaisi kylmää vettä lasistaan. Hän pyöritteli mustaa, pitkää hiuskiharaa kalpeissa sormissaan, joiden lyhyet kynnet oli lakattu verenpunaisiksi. Kesän viimeisen hellepäivän iltana hän oli kiitollinen veden tuomasta helpotuksesta. Ilta ulkona oli jo viilentynyt, ennustaen lähestyvää syksyä, mutta vanha puurakennus oli varastoinut päivän nihkeän kuumuuden sisuksiinsa.

Pitkät mustat kiharat olivat alkaneet tarttua Ronjan hiestä nihkeään kaulaan. Hän olisi halunnut sitoa hiukset kiinni, mutta se olisi paljastanut hänen korviinsa tungetut, keltaiset korvatulpat, jotka vaimensivat klubin äänimaisemaa, saivat sen menettämään teränsä.

Se voisi herättää huomiota.

Ronja katseli tanssilattian reunalla seisoskelevia, valkoisiin kauluspaitoihin pukeutuneita keski-ikäisiä miehiä. Miehet eivät selvästi sopineet technomusiikkia kuuntelevien nuorten aikuisten joukkoon.

Ronja tunnisti miehet välittömästi. Viiden miehen kuva oli toissa päivänä koristanut paikallisen sanomalehden etukantta, jonka hän oli nähnyt työpaikkansa taukohuoneessa. Paikallisen pigmenttitehtaan johtoporras. Uutinen oli liittynyt johonkin tuotantoennätykseen, josta kaikki kiitos oli mennyt tehtaan johtajille. Tuotantoennätyksen tehneet, matalapalkkaiset tehtaan työntekijät taas eivät saneet osakseen minkäänlaista kiitosta tai kunniaa.

Miesten olemus huokui rahaa, heidän ranteissaan oli painavia kelloja ja osa heistä piteli pehmeäihoisissa käsissään kalliita kännyköitä.

Nuo kädet eivät ole tehneet päivääkään ruumillista työtä.

Miesten ympärille oli kerääntynyt joukko humaltuneita nuoria, jotka nauroivat vähän liian kovasti yhden johtajan murjaisulle. He olivat kuin iilimatoja, jotka haistoivat miehistä huokuvan rahan tuoksun.

Ei silti, Ronja ei voinut syyttää heitä. Hänen oma katseensa viipyili etummaisen miehen paksussa kultaisessa kaulaketjussa. Hän ei osannut edes arvioida, kuinka arvokas noin paksu kultaketju oli.

Aivan kuin mies olisi tuntenut tulleensa tuijotetuksi, sillä äkisti Ronja näki silmäilemänsä miehen katseen kääntyvän häneen. Hän käänsi nopeasti päätään ja jatkoi kulkuaan väkijoukon poikki toiseen suuntaan.

Hienosti taas, idiootti, hän ajatteli happamana. Kuolata nyt kultaketjun perään niin antaumuksella, että jäät kiinni. Se tästä konkurssista vielä puuttuisikin.