Alisen väkeä

2. Vartijat

"Pysy takanani."

Matala, elektronisesti vääristynyt ääni kantautui Ronjan korviin, kun kypäräpäinen hahmo veti hänet selkänsä taakse. Hän tunsi hahmon puristavan rannettaan aavistuksen verran kovemmin ennen kuin päästi irti. Ronjan ranne kihelmöi, siitä säteili sähköistä värinää koko hänen kehoonsa. Värinä tuntui kiertyvän hänen rintaansa, sydämen ympärille, sykkien hänen nopean pulssinsa tahtiin. Hän katseli mustiin pukeutuneen hahmon ohitse, kun keltaisen katuvalon loisteessa hirviö asteli kirjastolta heitä kohti. Hirviön iholla kulki siellä täällä viiltoja, joista valui mustaa, paksua nestettä. Sen liike alkoi näyttää väsyneeltä, selvästi jahti oli alkanut käydä sen voimille.

Kypäräpäinen hahmo Ronjan edessä kyyristyi. Ronja ei voinut miettiä muuta kuin sitä, miten rauhalliselta hahmo vaikutti odottaessaan. Ronja tunsi oman sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa ja hänen hengityksensä oli katkonaista. Hänen koko olemuksensa karjui häntä juoksemaan pakoon.

Pakenemiselle ei tullut tilaisuutta, sillä hirviö ampaisi juoksuun. Kun hirviö oli vain muutaman metrin päässä, kypäräpäinen hahmo nosti tikarinsa. Yhtäkkiä ilman täytti tuttu paine, jonka Ronja oli tuntenut vain hetki sitten sisäpihalla. Paine sai hänen hengityksensä salpautumaan ja jalkansa muuttumaan nuudeleiksi. Ilmaan ilmestyi kultaisina loistavia, leijuvia kipinöitä. Kipinöistä kasvoi hypnoottisesti keinahtelevia liekkejä. Kuin virvatulia. Myös tikari hahmon kädessä alkoi loistaa kultaista, välkehtivää valoa.

Sitten kaikki hidastui.

Ronja tuijotti, kun hahmo hänen edessään syöksähti eteenpäin epäinhimillisellä vauhdilla. Hohtava veitsi jätti kultaista valojuovaa hämärään, kun yhtäkkiä hahmon liike muuttui niin nopeaksi, ettei ihmissilmä enää pystynyt seuraamaan sitä. Ilman täytti raivokas, eläimellinen mylvintä, joka loppui kuvottavaan rusahdukseen. Ronja tuijotti silmät suurina, kun hirviön ruho halkesi hitaasti kahteen osaan, puolikkaiden välille kasvoi tummaa, venyvää rihmastoa. Mustaa, tahmeaa nestettä roiskui asfaltille.

Hirviön painavat puolikkaat rysähtivät maahan Ronjan edessä, saaden maan vavahtamaan hänen jalkojensa alla. Ilman täytti veren metallinen haju.

Ronjan katse viipyi hirviön mustaa nestettä kuplivassa ruhossa, kunnes hän kohotti huomionsa hahmoon ruhon takana. Hahmo oli kulkenut kuin hirviön lävitse ja seisoi nyt muutaman askeleen päässä valtavasta ruhon takana. Ronjan heikot jalat eivät enää kantaneet, hän kaatui nojaamaan takanaan olevaa kerrostalon seinää ja valui sitä pitkin istumaan.

Mitä ihmettä juuri tapahtui?

Tämän täytyy olla painajainen. Ronja oli aivan varma, että hetkenä minä hyvänsä hän heräisi sängystään kääriytyneenä rispaantuneihin lakanoihin. Hän kuulisi naapurin aloittaneen kovaäänisen musiikin kuuntelun kuudelta arkiaamuna. Hänellä olisi edessään yhtä raskas työpäivä baarissa kuin aina ennenkin. Hän valmistautuisi työpäivään uupuneena koko yön häntä riivanneista painajaisista.

Mutta ei, hän ei herännyt. Kipinöinti hänen rinnassaan voimistui. Jos se yksin ei riittänyt kertomaan hänelle, että hän oli mitä todennäköisimmin hereillä, sitten sen paljasti kipu hänen naarmuuntuneissa polvissaan. Ronjan pillifarkkujen lahkeet tuntuivat kosteilta, eikä hän halunnut tarkastella lähemmin, kuinka pahasti hänen housunsa olivat revenneet.

Kypäräpäinen hahmo seisoi hetken täysin paikoillaan, mutta kääntyi sitten hitaasti kohtaamaan hänet. Ronja huomasi, miten liekit ilmassa alkoivat kuihtua kasaan ja katosivat pian kokonaan. Ilman täyttänyt sähköinen paine hellitti hiljalleen, mutta kipinöinti Ronjan kehossa ei hellittänyt. Ronja kuunteli raskasta, nopeaa hengitystä, mutta hänen hengityksensä salpaantuessa ääni jatkui. Hänen korvansa täyttänyt hengitys ei ollutkaan hänen hengityksensä.