Alisen väkeä

5. Teloitus

(A/N: Terve! Nyt, kun vihdoin sain tehtyä päätöksiä hahmojen ulkonäköön liittyen, halusin piirtää tarinalle päähahmoja kuvaavan kansikuvan. Se on nyt päivitetty paikoilleen, kertokaa ihmeessä, mitä ajatuksia uusi kansikuva herättää!)

__________________________

Aarni istui pimeässä sellissään syvällä mietteissään. Hänen ajatuksensa olivat nuoressa naisessa, joka oli ilmaantunut aivan yllättäen hänen lukittuun selliinsä. Nuoren ihmisnaisen kalpeiden, pisamaisten kasvojen tyrmistynyt ilme heidän katseidensa kohdatessa oli kaivertunut Aarnin alitajuntaan, eikä hän saanut mielestään ihmisen suurten, metallinharmaiden silmien pelokasta katsetta. Kuin peura ajovaloissa.

Aarnin kulmat kurtistuivat, kun hän laski katseensa käsiinsä. Hän oli nähnyt naisen revenneiden housunlahkeiden välistä veriset polvet, mutta enemmän hänen katseensa oli viipynyt rivissä tummanpunaisia mustelmia, jotka värittivät ihmisen kalpeaa käsivartta. Mustelmat olivat selvästi muisto käsivartta puristaneesta kädestä. Aarni huomasi miettivänsä kuumeisesti, oliko hän se, joka oli tarttunut nuoren naisen käsivarteen sellaisella voimalla. Hän ei tiennyt, miksi ajatus siitä sai hänen rintansa kiristymään syyllisyydestä. Hän oli yrittänyt pitää ihmisen elossa. Hän ei ollut yrittänyt satuttaa tätä.

Outoa oli se, että hänen kävelijän myrkyn sumentama mielensä mietti enemmän mustelmia nuoren naisen käsivarressa kuin outoa, odottamatonta linkkiä, joka heidän välilleen oli rakentunut. Pehmeä kipinöinti Aarnin rinnassa oli melkein kadonnut heidän yhteytensä katkettua, mutta pieni kaiku, aavistus siitä yhä sykki hänen sydämenlyöntiensä tahtiin. Yhteys ei ollut kokonaan katki, vaikka he eivät nähneet toisiaan.

Arvaamattomia ovat väen tiet.

Aarni kuuli sellin oven avautuvan naristen ja hän nosti päätään. Hän katseli Tapion astuvan selliin voitokas virnistys torahampaisilla huulillaan. Miehen kasvot olivat vanhentuneet viime näkemästä vain vähän. Alisen väen pitkäikäisyys jaksoi aina hämmästyttää häntä.

"Orion Forsman", Tapio sanoi, ääni tihkuen halveksuntaa. "Tapaamme jälleen."

Aarni pyöräytti silmiään. Hän oli haudannut menneisyytensä niin syvälle, ettei hän melkein edes muistanut aikaa, kun hänet tunnettiin Orion Forsmanina. Onneksi hänet silti tunnettiin Alisessa hänen ensimmäisellä valitulla nimellään, eikä hänen annetulla nimellään. Se olisi ollut kiusallista. "Tapio", Aarni vastasi kyllästyneesti. "Olet paljon pienempi, kuin muistin. Oletko vihdoin saavuttanut sen iän, että alat painua vanhuuttasi kasaan?"

"Minulla ei ole aikaa rupatella kanssasi. Marsalkka Tuoni tarvitsee tietoja kapinallisten piilopaikasta ja sinä tulet antamaan meille kaikki tietosi tavalla tai toisella." Tapion keltaiset silmät siristyivät haastavasti. "Missä kapinalliset ovat?"

Aarni kohautti olkapäitään. "En tosiaankaan tiedä."

"Et taida ymmärtää tilanteen vakavuutta", Tapio murahti ja astui lähemmäs uhmakkaana. "Olet vankina, et pääse mitenkään pakenemaan. Kaikki Alisen asukkaat haluavat sinut hengiltä."

"Ha", Aarni naurahti huumorittomasti. Ilkikurinen virnistys levisi hänen huulilleen. "Viikko sitten kaikkien kolmen valtakunnan asukit halusivat minut hengiltä. Onneni alkaa kääntyä."

Tapion vihreät leukapielet kiristyivät. Hän alkoi selvästi menettää malttiaan.

"Edes äitisi ei vastusta mestaustasi. Hän kokee suunnatonta häpeää siitä, millainen mies sinusta on kasvanut."

Aarni pakotti kasvonsa pysymään rentona, hänen huulillaan pysyi hievahtamatta virnistys, joka paljasti hänen valkoiset hampaansa. Hänen sisällään kuitenkin kiehui. Hänen äitinsä oli viimeinen ihminen, josta hän halusi kuulla. Toisaalta se, että hän tiesi olevansa pettymys äidilleen, sai valtavan ylpeyden aallon pyyhkäisemään hänen ylitseen. "Hyvä", Aarni sanoi hymyillen. "Aion antaa hänelle enemmän hävettävän aihetta, kun vielä ehdin."