Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

16.

POV: Aleksi

Istun nojatuolissa ja katselen televisiota. Kävin Rillan kanssa pienellä kävelylenkillä sillä kylkeni on jo alkaneet paranemaan eikä käveleminen satu enää. Muuta en ole sitten tänään tehnytkään. Loma alkaisi virallisesti huomenna joten taidan ottaa vain rennosti. Meillä oli kyllä puhetta Joelin kanssa, että menisin heidän luokseen pitäisimme leffa-illan.

Odotan kyllä innolla Joelin näkemistä.

Rilla juoksee eteiseen kun ulko-ovi aukeaa. Äiti ja isä taisi tulla takaisin sairaalasta. Ilmeisesti he eivät sitten joutuneet jäämään sinne.

Rilla köpöttelee takaisin olohuoneeseen ja käy makaamaan jalkoihini. "Onko Hanna vielä nukkumassa?" isä kysyy. "Kai se on. En oo ainakaa nähny tai kuullu siitä mitään" vastaan katse televisiossa.

"Joutuko äiti jäämään sairaalaan?" kysyn. "Ei" isä sanoo ja kääntyy katsomaan taakseen. "Sari?" isä sanoo kysyvästi. "Niin?" kuuluu äidin ääni keittiön suunnalta. "Ai sä ehdit jo sinne" isä sanoo ja istutuu sohvalle.

"Miks te kävitte sairaalassa?" kysyn. "Äitis synnytys on käynnistymässä" isä sanoo ja nyökkään. Keskityn jälleen ohjelmani katsomiseen.

"Käyn katsomassa miten Hannalla menee kun sillä oli aamulla kuumetta" isä sanoo ja nousee sohvalta ylös. Hän lähtee kävelemään yläkertaa kohti.

"M-matti" kuuluu äidin huolestunut ääni. "Oota rakas hetki. Käyn kattomassa Hannan vointia" isä vastaa. "E-ei s-se.." äiti sanoo ja hänen äänestään kuulee, että hän alkaa itkemään. Sattuko häntä noin paljon? Tai mistä minä mitään naisten asioista tiedän.

——
"Siis mitä?" isä huudahtaa ja käännän katseeni keittiön suuntaan. Hän pitelee käsissään jotakin kirjettä ja äiti on huolestuneen näköinen. Kurtistan kulmiani ja ajatukset pyörivät päässäni hurrikaanin lailla. Mitä oikein on tekeillä?

Äiti nojaa pöytään ja itkee. Isä silittelee hänen selkäänsä. "Kulta sun pitäis nyt kyllä levätä ja kerätä voimia" isä sanoo. "En mä pysty ku mä en tiedä missä mun tytär on!" äiti huutaa ja säpsähdän itsekkin.

"Rauhotu" isä sanoo ja silittelee äidin selkää pitkin vedoin.

"M-mitä on tapahtunut?" kysyn hieman varovasti sillä en tiedä miten kumpikaan vanhemmista reagoisi. "Hanna on lähtenyt jonnekkin" isä vastaa.
"Ai minne?" kysyn hämilläni sillä luulin, että hän olisi yläkerrassa nukkumassa jos on kerran kipeenä.

"No sen kun tietäs!" äiti huutaa. "Sari nyt." isä sanoo jo hieman korottaen ääntään. "Aleksi etkö tosiaan oo nähny Hannaa tänää?" isä kysyy ja pudistan päätäni. "En oo. Kävin Rillan kanssa yli tunti sitten pienellä kävelylenkillä ja luulin, että se nukkuu vieläkin ku tulin takas" kerron ja isä nyökkää.

——
POV: Sari

Nappaan mieheni kädestä Hannan jättämän kirjeen ja luen sen uudelleen.

"Anteeksi äiti, että lähdin näin mutta mun oli pakko. Mulla on niin paha olla, että tarviin omaa aikaa. Mulla on kuitenkin kaikki hyvin ja oon turvassa. Älä stressaa mun puolesta vaan keskity nyt Aleksiin ja pikkusiskoon. Rakastan teitä kaikkia. Rakkaudella: Hanna"

Lasken kirjeen pöydälle ja istudun pöydän ääreen. Kyyneliä valuu poskiani pitkin kirjeen päälle. Tunnen itseni tällä hetkellä huonoksi vanhemmaksi. En ole pystynyt jakamaan rakkauttani ja huomiotani lapsilleni tasapuolisesti ja kaiken lisäksi huusin äsken omalle pojalleni. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään väärää.

Hautaan kasvot käsiini ja hengittelen kaikessa rauhassa. Ehkä mieheni oli oikeassa, että minun täytyisi levätä mutta en pysty kun en tiedä missä tyttäreni on tällä hetkellä.

Mieleeni muistuu meidän parin päivän takainen keskustelu. Miten en ole tajunnut kuinka paha olla omalla tyttärelläni onkaan ollut? Olenko tosiaan ollut niin huono vanhempi, että en ole tajunnut.

Nousen pöydän äärestä ylös ja ehdin ottamaan muutaman askeleen kun tunnen veden valuvan jalkojani pitkin.
——
Voi Hanna🥺❣️