Alisen väkeä

6. Menneisyyden kaunoja

He juoksivat Temppelin kuolleen puutarhan poikki, murskaten hiiltyneitä kasveja jalkojensa alle. Aarni ei voinut uskoa, että ennen niin kukoistava lääkekasvipuutarha oli nyt vain karrelle taipunut muisto sen vanhasta kukoistuksesta.

He pääsivät pois Temppelin mailta, kun he kuulivat takaansa mekaanisen hälytysäänen. Aarni veti Ronjan perässään Temppelin edustalla olevan aukion poikki, suorinta tietä Alisen porvariston korttelin sivukujalle. Kujalle päästessään Aarni kuuli vartijoiden lähteneen liikkeelle, heidän tunnistettava, rytmikäs askelluksensa kuului aukion toiselta puolelta.

Kun he juoksivat kujan epätasaisia mukulakiviä pitkin, Aarni päästi otteen Ronjan kädestä ja siirsi otteensa puristamaan haavoittunutta olkapäätään. Verenvuoto oli tauonnut sellissä, mutta äskeinen pyrähdys oli repinyt ruven osittain auki.

Ronja yritti pysyä Aarnin kannoilla sydän jyskyttäen rinnassaan. "Mikä suunnitelmamme on?" hän huohotti, maantienharmaat laineet pomppivat hänen askeltensa tahtiin.

Aarni naurahti kuivasti huohotustensa välissä. "Suunnitelmana on päästä mahdollisimman kauas, mahdollisimman nopeasti. Mieluiten ilman, että jäämme kiinni."

Ronja tukahdutti halunsa pyöräyttää silmiään. Tuon osan suunnitelmasta hän olisi päätellyt itsekin. "Eli suunnitelmamme on juosta."

"Niin." Aarni katsahti häntä syrjäsilmällään. "Minulla on kontaktihenkilö kaupungin ulkokehällä. Jos pääsemme tapaamaan häntä, saamme yhteyden kapinallisiin. Heidän avullaan meidän pitäisi päästä pois tästä kirotusta luolasta."

Ronja nyökkäsi, tämä alkoi jo kuulostaa varteenotettavalta suunnitelmalta.

He saapuivat ensimmäiselle turkoosina hohtavalle joelle. Heidän edessään oli kiikkerä, puinen silta, joka näytti siltä, että se romahtaisi välittömästi, jos he molemmat astuisivat sille samaan aikaan. Ronja ei ollut varma, voiko kyhäelmää heidän edessään edes nimittää sillaksi, se oli vain jonoon aseteltuja puulautoja, jotka tasapainoilivat kapeiden pylväiden päässä, kahden metrin korkeudessa turkoosina hohtavasta vedestä.

"Tämä on porvarikorttelin työntekijöiden silta. Mene edeltä, odota minua toisella puolella."

Ronja nyökkäsi ja lähti hitain, epävarmoin askelin ylittämään siltaa. Silta oli jalanpohjan levyinen, sen kaiteina toimi kaksi paksua, löysästi roikkuvaa köyttä. Silta keinui ja huojui Ronjan painon alla. Hän piti tiukasti kiinni köysistä, hänen rystysensä paistoivat valkoisina puristuksen voimasta.

Päästessään joen toiselle puolelle hän huokaisi helpottuneena ja kääntyi katsomaan taakseen. Aarni lähestyi häntä jo, kävellen tottunein, varmoin askelin huojuvaa siltaa pitkin. Aivan kuin hän olisi tehnyt niin kymmeniä kertoja ennenkin.

Kun he molemmat olivat ylittäneet joen, he jatkoivat juoksua. Aarni suuntasi askeleensa työläiskorttelien hiljaisempaa katua ja he ehtivät juuri parahiksi talojen taakse suojaan, kun vartijajoukko saapui joen toiselle puolelle.

Aarni olisi mielellään kadonnut väkijoukkoon, mutta hän tiesi, että väärän olennon näkökenttään päätyminen johtaisi nopeaan kiinniottoon. Monet työläiskorttelin asukkaista myivät jopa omat lapsensa Vanhimpien vartijoiksi, jotta saavuttaisivat taloudellisen vakauden epätoivoisessa talousjärjestelmässä. Kahden karkurin palauttaminen Temppeliin rahapalkkiota vastaan ei ollut jotain, mitä monikaan alislainen jättäisi tekemättä.

Sitä paitsi, lähes kaikki Alisen väestä halusi hänet hengiltä.

He saapuivat työläiskehän torille, jossa oli juuri alkamassa markkinat. Ronja katseli juostessaan Aarnin kintereillä, kun oudot olennot valmistelivat myyntipöytiään ja kojujaan. Ilmassa tuoksui tuore leipä, kala ja yrtit.