Teenage Angst || Aleksi x Joel [VALMIS]

23.

POV: Sari

Kävelen eteiseen kun ulko-ovi aukeaa ja Hanna astuu sisään Anette perässään. "Hei kulta" sanon pienesti hymyillen. Hän on niin poissaolevan oloinen eikä katsonut minua edes silmiin. Matti saapui myös eteiseen ja laskee kätensä olkapäälleni. Tuo rauhoittaa minua hieman mutta silti tuntuu, että sydämeni yrittäisi hakata rinnasta ulos.

"Mennään olohuoneeseen juttelemaan" Matti sanoo ja lähdemme kaikki olohuonetta kohti. Istudun sohvalle ja katselen käsiäni. En edes tiedä miten pitäisi aloittaa keskustelu ja, että mitä tästä oikein seuraa. Minua jännittää kertoa vauvan kohtalosta. Teimme ison ja raskaan päätöksen mutta se oli kuitenkin oikea. Minulla on kyllä sellainen fiilis, että häntä ei edes kiinnosta..

Hanna istuu nojatuolissa ja katselee hetken ympärilleen. "Missä se vauva on?" hän kysyy hetken kuluttua. Hän avaa suunsa ensimmäistä kertaa sitten kotiintulon jälkeen. "T-tota.." mutisen ja siirrän katseen käsiini. Matti ottaa minua kädestä kiinni ja silittää kämmenselkääni. Se saa oloni hieman rauhoittumaan. Tunnen tyttäremme katseen itsessäni ja tuntuu, että en saa sanaakaan suustani.

"Annettiin adoptioon" saan sanotuksi hetken kuluttua. "Miks?" Hanna kysyy tiukasti mutta hänen äänestään kuulee, että hän on myös yllättynyt.
"Koska haluttaan antaa meidän kaikki huomio 100% teihin" Matti vastaa puolestani. "Miks?" tuo tyttö kysyy uudelleen. Huokaisen syvään.

"Mulla oli tai on edelleenkin tosi tosi pahamieli kun oon huomannu, että mun omalla rakkaalla tyttärellä on paha olla. Haluun, että teillä on kaikki hyvin. Me tehtiin isän kanssa todella iso ja raskas päätös mutta se on oikea" kerron ja tunnen kun silmäni kostuvat. Matti kiertää kätensä ympärilleni ja silittää hellästi olkapäätäni.

Olohuoneeseen laskee syvä hiljaisuus...

"O-oon pahoillani.." Hanna sanoo ääni väristen. Nostan katseeni käsistä tyttäreemme. "Rakas, ei sun tarvi olla mistään pahoillaan" sanon. "Oon ollu ihan hirvee" hän sanoo. "Susta ei kulta saa hirveetä tekemälläkään" sanon.

Matti ja Anette poistuvat olohuoneesta ja jättävät minun ja Hanna kahden kesken.

——
POV: Hanna

"Äiti on ollu ihan kauhee kun ei oo huomannu sun pahaa oloa" äiti sanoo. Katselen käsiäni ja yritän pidätellä kyyneliäni. En haluaisi hajota tähän paikkaan vaikka tiedän, että voin puhua äidille kaikesta eikä hän tuomitse.

"Saako äiti kysyä yhtä asiaa?" hän kysyy ja nyökkään pienesti. "Ootko sä koskaan satuttanu ittees?" hän kysyy. Olen hiljaa ja tuijotan käsiäni. Hetken kuluttua kuitenkin pudistan päätäni. Nostan katseen äitiini joka katsoo minua odottaen vastausta. "En mutta mietin sitä monta kertaa" sanon ja huomaan, että äidin silmistä alkaa valumaan kyyneliä.

Nousen ylös nojatuolista ja siirryn istumaan äidin viereen sohvalle ja tuo vetää minut heti käsiensä suojaan. Tässä jos missä minulla on maailman turvallisinta olla. Valehtelematta yhtään minulla on ollut kova ikävä kotiin ja täällä on hyvä olla. Etenkin äitiä minulla on ollut kova ikävä.

"Mulla on ollu sua ikävä" mutisen tuon rintaa vasten ja tunnen kun suolaisia tippoja valuu myös poskiani pitkin äidin paidalle. "N-niin äidilläkin sua" hän sanoo ääni väristen ja tiukentaa otettaan minusta.

"Oikeestikko sä ja isä luovuitte vauvasta?" kysyn kun vetäydyn halista. Äiti nyökkää ja pyyhkii kyyneliään. Minusta tuntuu pahalta kaikesta huolimatta. Huomaan kyllä kuinka rikki äiti on asiasta mutta tiedän myös, että hän on helpottunut.

"V-voinks mä nukkua sun vieressä?" kysyn.
"Tottakai rakas" äiti vastaa ja hymyilee pienesti. Kierrän käteni tuon ympärille uudelleen ja lasken pääni hänen rinnalleen. Äiti silittää hellästi hiuksiani ja kuulen äidin sydämen lyövän tiheää tahtia..

——
❤️