Istumme läheisessä puistossa Ahlan kanssa. Välillämme on ollut jo hetken aikaa jännittynyt hiljaisuus, jota en ole uskaltanut rikkoa. Kesä on tähän mennessä ollut suhteellisen viileä, mutta nyt laskeva aurinko sarastaa porottavan lämpimästi. Haluaisin vain juosta viileään veteen uimaan.
"Rymy.. Mä oon oikeesti pahoillani siitä mitä tänään tapahtu Miron kanssa", Ahla mumahtaa lopulta rikkoen hiljaisuuden, jonka taustalla kuului vain parin linnun virkeä viserrys.
"Ei se oikeasti haittaa", naurahdan ja pyyhin silmille valahtaneita hiuksia pois.
Ahla nyökkää sanattomana ja kääntää katseensa taivaalle. Syystäkin, taivaalla on aivan älyttömän hienon värisiä pilviä.
"Haluutko sä puhua siitä, mitä sun ja Miron välillä on tapahtunu?" lopulta avaan suuni luoden edes jonkinlaisen puheenaiheen. Ahlan katse kääntyy taivaalta minuun.
"Ei se oo mitään hirveen kiinnostavaa", poika toteaa ja ravistelen päätäni.
"Eihän se asian kiinnostavuus ole se pääasia. Kunhan sais puhuttua, jos jokin mietityttää", korjaan Ahlan näkökulmaa ja pojan kasvoille ilmestyy jokseenkin otettu ilme.
"Kiitos Rymy. Ei mulla oo oikeen ikinä ollut ketään kenelle puhua omista jutuista", minusta tuntuu pahalta. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus keskustella edes jollekkin. Näin vältyttäisiin etenkin monen nuoren yksin jäämiseltä.
"No hei mä oon täs nyt. Mulle sä voit puhuu ihan mistä vaan", sanon ja käännän hymyn kasvoilleni. Ahlakin hymyilee, ja hänen ruskeat silmät taittavat kauniisti auringon valoa. Se Ahlan vasemman silmän vihreä läikkä korostuu kyseisessä valaistuksessa. Poika kohottaa kulmaansa kysyvästi ja tajuan jääneeni kiinni tuijottamisesta.
"No siis, jos sä jaksat kuunnella, niin voin mä kertoo mikä on tän takana", Ahla sanoo sivuuttaen äsköisen tuijottamiseni pienen virneen kera. Vatsassani kouraisee pienesti, mutta jätän sen sivuseikaksi.
"Kyl mä jaksan, kerro vaan", nyökkään.
"Öö mistäköhän mä aloittaisin. Mehän Miron kanssa ollaan oltu samassa koulussa perjaatteessa koko peruskoulu. Oltiin ala-asteella kavereit ja suht läheisiiki, mut sit yläasteella Miro sai selville, että oon homo ja pian sen jälkee mua alettii kiusaa asiasta. Yhistän sen pääni sisällä siihe, että Miro on kertonu jollekki niistä mun kiusaajista", Ahla kertoo, enkä jotenkin osaa uskoa Mirosta sellaista.
"Toi on perseestä et sua on kiusattu sun oman seksuaalisuuden takia. Ei siit pitäs kiusaa", tuhahdan pettyneenä yhteiskuntaan.
"Nii eihän siitä pitäis. Sitä Miroki koitti mulle sanoo, että ei se haluis et mua kiusataa asiast, jossa ei oo mitää kiusattavaa, mutta siltikää se ei koittanu pysäyttää niit. Se oli semmonen hiljanen hyväksyjä", vastapäätäni ruohikolla istuva poika huokaisee selkeästi turhautuneena.
"Onko Miro siis yrittänyt selvittää teidän välejä?" kysyn, kun en asiasta oikein nyt ota selkoa.
"Joo aika monta kertaa. En vaa voi luottaa siihen enää. Menetän luottamuksen tosi nopeeta", Ahla toteaa kasvot nolla lukemilla. Ymmärrän hyvin Ahlan näkökulman asiaan ja olen siitä syystä erittäin kiinnostunut kuulemaan myöskin Miron puolen tarinaan.
"Miksköhän Miro tekis mitään tommosta?" pohdin ääneen ja sivuutan huomiottani Ahlan äsköisen vastauksen.
"Se oli aikamoinen hölöttäjä niinä aikoina, voi olla, että se on vahingossa vuotanu tietoa ulos. Tai mistä mä tietäisin", Ahla heittää oman epäilyksensä, ja voin nähdä sen olevan totta.
"Se piirre ei silt oo kyllä lähtenyt mihinkään tähänkää päivään mennessä", naurahdan ja saan Ahlankin nyökkäämään huvittuneena.
"Mut mä voin koittaa puhua Miron kanssa. Se vaikutti ihan vilpittömästi surulliselta tosta teidän tilanteesta aikasemmin", ehdotan, ja Ahla kääntää katseensa minuun taas pienen tauon jälkeen.
YOU ARE READING
Murtuneiden sydänten silta
RomanceAskel uuteen ja tuntemattomaan voi monelle kuulostaa jännittävältä, jopa vähän pelottavalta. Joskus vanhoihin elämäntapoihin on kasvanut niin vahvasti kiinni, että niiden huonoja puolia ei edes huomaa. Muutoksia tehdään askel askeleelta. Joskus ki...
