Eli... mistä alottaa. En tiiä. Elämä ei oo aina sitä mitä sä odotat tai luulet. Mun elämä on hyvä esimerkki siitä. Elin onnellisena omassa perheessä oman äidin, isän, 3 isosiskon ja kaksoisveljen (Veetin) kanssa.
Olin päiväkoti ikäinen eli about 4-5. Noh sitte äiti v*tun idioottina päätti kertoo asiat suoraan.
Oltiin menossa nukkumaan Veetin kaa kunnes äiti huutaa että tulkaas tänne. Koko perhe oli kasalla olkkarissa.
- Asia on niin että me ei olla teiän oikeet vanhemmat.
Olipa kunnon älynväläys sanoo s**tana pienelle lapselle noin ennen nukkumaan menoo.
En muista hirveesti mitään muuta siitä ajasta mut sen mä muistan kuinka mä tulin kipeeks varmaan kaikesta jännityksestä jä järkytyksestä heti sen jälkeen ku totuus oli tullu ilmi.
Muistan myös sen kuinka pari päivää sen jälkeen Veeti meni päiväkotiin ja mä olin vielä kipeenä. Lähin isän mukaan hakee Veetii iltapäivällä kotiin. Pysähdyttiin päiväkodin pihalle ja noustaan ulos autosta.
-Moi vale iskä. Veeti huutaa.
Nyt ku miettii tota tilannetta myöhemmin nii oli se aika hauskaa. Mut se ei ollu hauskaa siinä vaiheessa ku kaikki tuli kyselee multa pitkän aikaa että "onks se totta että sut on otettu huostaan"
Ja sitte alko alakoulu ja elämä alko mennä päin h*lvettii...
