Kaikuvat kuiskaukset

Luku 4: Yllätyshyökkäys?

Kirkaisut kaikuivat kosteassa ilmassa, kun taistelu alkoi. Taittokorva huitoi kynsillään sen reunalla. Nappaajat eivät saaneet taistelukoulutusta, sillä heidän ainoa tehtävänsä oli ruokkia klaani. Valkotupsun oli hänen vieressään, ja yhdessä he läimivät huonoin tuloksin Liitoklaanin "sotureita". Muissa klaaneissa ei nimittäin ollut erikseen nappaajia ja vartijoita. 

Yhtäkkiä Taittokorva ei enään tuntenut Valkotupsun pehmeää turkkia vieressään, ja tajusi jääneensä pahasti alakynteen. Lumiruusun epämuodostunut kiljaisu kannahti jostakin päin leiriä. Taittokorva näki Lepakkotassun ja Sinitassun ryntäävän jonnekkin, ennen kuin peittyi tumman karvan alle. Hän tunki tiensä ulos turkkiläjän alta, ja ponkaisi ilmaan laskeutuen... Pilviklaanin oppilaan päälle? Eikö Liitoklaani hyökännytkään?

Sitten totuus pamahti suoraan Taittokorvan kasvoille, kun Väreklaanin taistelujoukko ryntäsi sisäänkäynnistä. Mutta nyt ei ollut aikaa ajatella, vaan hän vetäisi kynnet ulkona oppilasta naamaan, tämä vinkaisi kauhusta, ja valahti veltoksi.

Oliko oppilas ollut noin heikko?

"Ei minun ollut tarkoitus tappaa!" hän henkäisi. 

Samalla oppilas ponnahti ilmaan, ja ällistynyt Taittokorva lennähti pois kuin heinäsirkka, kaataen pari hämäräklaanilaista.

Valkotupsu oli yhtäkkiä palannut takaisin.

"Anteeksi, piti hoidella yksi oppilas", tämä sanoi ohimennen.

"Ei se mitään!" Taittokorva huudahti, heittäytyen seuraavan Lauluklaanilaisen päälle.

Pian hänet painettiin maahan.

"Hei." Taittokorva tunnisti naaraan Mustarastastähdeksi, ja pian hän tunsi kipua nenässään, mutta naaras oli jo kadonnut.

"Liitoklaani, vetäytykää, Kaikuklaani on saanut tarpeekseen!" kajahti jostain

"Väreklaani, vetäytykää!"

Pian kaikki klaanit olivat lähteneet, ja jäljelle jäi vain pieksettyjä kissoja. Mutta yksi ei ollut vahingoittunut. Se oli Tiikerisiipi.

"Miten sinä kehtasit!" Klaanin kissat huudahtivat yhteen ääneen.

"He meinasivat tappaa minut!" Tiikerisiipi tiuskaisi.

"Hajaantukaa, hajaantukaa, arvoisat Kaikuklaanin jäsenet, minä hoidan puhumisen," Kaariraita, Tiikerisiiven emo, nykyinen klaaninvanhin, sanoi yhtäkkiä. Taittokorva otti pari askelta taaksepäin, kiinnostuneena kuulemaan mitä naaraalla oli asiaa. 

"Tiikerisiipi, vartijavalassasi lupasit suojella klaaniasi jopa henkesi uhalla, eikö vain?"

Tiikerisiipi nyökkäsi nopeasti.

"Miksi sitten päästit muut klaanit hyökkäämään tänne?" Kaariraita kysyi lempeästi.

"Olisin kuollut!" Tiikerisiipi henkäisi.

"Niinpä niin. Tippukivitähti," naaras kääntyi rusehtavaan kolliin päin, "Niin paljon kuin tämä sattuukin, uskon että huomenna olisi aika luopua perinteistä, ja uhrata joku muu kuin johtaja."

Tiikerisiipi, ja muut, näyttivät järkyttyneiltä. Luopua pitkäaikaisimmasta perinteesta Kaikuklaanin keskuudessa?

"Uskon niin." Tippukivitähti sanoi, yllättäen KAIKKI. "Uskon myös, että Tiikerisiipi on hyvä valinta siihen tehtävään."

Kaikuklaanissa kohahti. 

"Kaikki, nukkumaan, kokous on käsitelty, aloitamme leirin uudelleenrakentamisen huomenna." Tippukivitähti kuulutti.

Taittokorva oli jo kääntymässä soturien pesälle päin, kunnes..

"SYPRESSITASSU!?" Sinitassu kiljaisi oppilaiden pesältä, raahaten ulos pientä ruumista.