I want to make You mine

8. Nykypäivään eksynyt harhailija

Kahden viikon kuluttua Taehyung alkoi käydä jo todella tylsistyneeksi istuessaan sisätilan vankina Jungkookin pienessä asunnossa. Jungkook oli kieltänyt tätä vankasti lähtemästä parveketta tai roskakatosta kauemmas, se oli todella, todella, TODELLA kiellettyä ja hän toisti sitä joka aamu ennen kuin lähti kotoa, että asia olisi varmasti selvä.

Taehyungille tilanne oli tietenkin hyvin tuskastuttava, koska hän oli Pariisissa ollessaan elänyt vauhdikasta elämää päivääkään kotona istuskelematta. Tiettyyn pisteeseen asti hän noudatti kuuliaisena ohjeita kunnes hän ei voinut kapinallisuudelleen mitään vaan päätti uhmata Jungkookia.

Jos kerran Jungkook ei häntä voinut viedä mihinkään, päätti Taehyung ottaa itse asiakseen suunnata kaupungille viettämään aikaa jonnekin kivaan paikkaan. Miksipä muka ei?

***

Jungkook tuli sunnuntai iltana myöhään töistä kotiin, mutta asunto oli epäilyttävän pimeä ja hiljainen - vaikka Taehyung ei koskaan nukkunut vielä niin varhain. Asunto oli mitä ilmeisimminkin tyhjä.

Paniikissa Jungkook ryntäsi parvekkeelle, mutta ei Taehyung ollut sielläkään. Seuraavaksi hän juoksi portaat alas pihalle, muttei sielläkään ollut Taehyugista merkkiäkään.

Jungkook kirosi tyhmyyttään luullessaan, että Taehyung olisi edes ollut aikeissa istua monta viikkoa lähes yksin tylsässä yksiössä. Kyllä hän itsekin olisi samassa tilanteessa tylsistynyt hulluksi, mutta Taehyungin tilanne oli toinen. Hän ei kuulunut siihen maailmaan, jossa parhaillaan hortoili yksin. Ja se jos mikä oli vaarallista jos ei tuntenut paikkoja.

Hän valitsi Taehyung numeron ja yritti monta kertaa soittaa, mutta kukaan ei vastannut toisessa päässä. Voihan helvetti nyt, Taehyung!

Tietämättä mitä tehdä seuraavaksi, Jungkook meni koputtamaan rouva Ahnin ovelle, joka tuntui viimeiseltä oljenkorrelta. Nainen oli tietenkin seurannut tapahtumia jo jonkin aikaa. Jungkook tiesi hyvin, että nainen tarkkaili naapureidensa puuhia, joten kyllä tämä varmasti oli nähnyt myös Taehyungin lähdön.

"Jungkook poikaseni! Mikäs sinut tänne tuo?" Rouva yritti vaikutti yllättyneenä avatessaan oven.

"Hei, rouva Ahn. Tulin kysymään, että et ole mahdollisesti nähnyt Taehyungin - siis serkkuni - lähtevän tässä vähän aikaa sitten?" Jungkook kysyi hengästyneenä.

"Mietitääs..." Rouva kaiveli muistinsa sopukoita - hän oli jos kenen nähnyt tulevan ja menevän sinä päivänä - kunnes muisti. "Kyllä! Näin hänet!"

"Ihan totta!? Mitä aikaa se mahtoi olla?" Jungkook huudahti huojentuneena.

"Se komea nuori mies käveli tästä ohi parhaimpiinsa pynttäytyneenä... olikohan se reilu tunti sitten." Nainen selitti tietäväisenä.

"Kiitoksia avusta!" Jungkook huikkasi ja juoksi autolleen. Tieto siitä, että Taehyung oli lähtenyt ei juurikaan auttanut, kun eihän Jungkook tiennyt minne. Kaupunkihan oli valtava, tämä saattoi olla missä vaan.

Jungkook istui jo autossaan pohdiskellen minne suuntaisi ensimmäisenä kun hänen puhelimensa soi. Soittaja oli hänen yliopistokaverinsa Woojin.

"Hei Jungkook!" Woojin huusi täyttä kurkkua taustahälyn yli.

"Woojin?" Jungkook kysyi yllättyneenä.

"En mä halunnu sua näin sunnuntai iltana häiritä... mutta tuli just yks outo tilanne. Ollaan kavereiden kanssa täällä yökerholla vähän viettämässä iltaa kun yks tosi humalainen äijä huuteli vaan Jungkookia. Kuulemma odottaa, että Jungkook tulee paikalle. En satu tietämään ketään muuta Jungkookia, niin ihan varmuuden vuoksi aattelin soittaa sulle ja kysyä. Eihän tää oo joku sun frendis vaan?" Woojin selitti.