Alisen väkeä

8. Päämaja

(A.N: Hellurei, tyypit, long time no see! Elämä on ollut ihan ennätyskiireistä; oon tehnyt pitkää päivää töissä ja melkein kaikki vapaa-aika onkin mennyt töistä palautumiseen.

Sain viikonloppuna ekaa kertaa läjän ihania kommentteja Alisen väkeä -tarinaan (iso KIITOS niistä <3) ja se kieltämättä nosti inspistä palata kirjoittamisen pariin. Kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet tänne asti, ja erittäin iso kiitos kaikille äänen antaneille tai kommentin jättäneille!)

__________________________

Kerrostalon kellarikerroksen alapuolelle rakennettu päämaja oli valtava. Sen loppumattomilta tuntuvat käytävät saivat Ronjan pään pyörälle, kun hän yritti pysyä tonttumuorin yllättävän nopeiden askelten perässä. Betonilattia tuntui Ronjan paljaiden jalkojen alla viileältä, vaikka maanalaisen tilan lämpötila oli muuten kotoisan lämmin. Käytäviä valaisi tulikärpäsiä muistuttavat, pehmeää valoa kajastavat seinävalaisimet, jotka kirkastuivat vuorotellen heidän kulkiessaan niiden ohitse. Ehkä valaistus toimi liiketunnistuksella? 

Käytävillä oli kymmeniä puuovia, joiden Marjatta kertoi olevan asuintiloja. Hänen mukaansa päämajassa asui tällä hetkellä pysyvästi vähän alle viisikymmentä kapinallista, mutta myös satunnaisia kulkijoita yöpyi säännöllisesti päämajan makuukamareissa. Marjatta kertoi, että osa kapinallisista oli niin taitavia naamioimaan ihmisistä poikkeavat piirteensä, että asuivat ihmisten keskuudessa, piilossa kirkkaassa päivänvalossa, ja saapuivat päämajaan vain hoitamaan asioita tai tapaamaan muita kapinallisia.

Yleiset tilat olivat mykistyttävät. Yhdessä suuressa salissa oli lämminhenkinen ruokala, jonka himmeä valaistus ja tyhjä noutopöytä kielivät sen olevan suljettu. Toisessa salissa oli olohuonemainen kirjasto, jonka korkeat, kirjoja pursuavat kirjahyllyt nousivat monen metrin korkeuteen. Kirjahyllyjen välissä oli takka, jonka liekit valaisivat sen edustalla olevaa, smaragdinvihreää sohvaryhmää. Sohvilla istuskeli kolme haltijamaista olentoa syventyneinä paksuihin kirjoihin. Puisella sohvapöydällä oli korkeita, huterannäköisiä kirjapinoja ja kahvikuppeja.

Kolmas sali, jonka ovella he pysähtyivät, sai Ronjan hymyilemään. Salissa oli pieniä puisia pöytäryhmiä ja niiden keskellä komeili pitkä baaritiski. Tiskin takana seinällä oli suuri, turkoosia ja vaaleanpunaista valoa loistava neonkyltti, jossa oli kämmen, kaikkinäkevä silmä ja teksti "spiritual advisor".

Jos päämajan baarissa todella tarjottiin hengellistä neuvontaa, hänestä tulisi sen kanta-asiakas. Ehkä hän saisi vihdoin selville, mitä menneen elämän huonoa karmaa hän oli koko ikänsä hyvittänyt huonotuurisuudellaan.

Se, mikä erotti päämajan kaikkein räikeimmin Alisesta, oli se, että kaikkialla oli kasveja. Käytävillä köynnökset kiemurtelivat lattiaa vasten, kiipesivät seiniä pitkin ja tarttuivat kattopalkkeihin. Siellä täällä köynnösten joukossa oli pieniä, valkoisia kukkia. Kirjastossa, ruokalassa ja baarissa taas kasveja oli istutettu ruukkuihin. Ruukkukasvit rönsyilivät villisti, kurittomasti, eikä Ronja uskonut, että oli koskaan nähnyt niin hyvinvoivia huonekasveja. Valtava saniainen baaritiskillä oli valloittanut kahden baarituolin kokoisen tilan ja näytti ihan tietoiselta, elävältä olennolta, joka vapisi hänen katseensa alla.

Vaikuttavin kaikista päämajan kasveista oli neljännen salin keskellä oleva, leveärunkoinen ja monihaarainen mänty. Männyn valtavuus sai Ronjan sanattomaksi, kun hän asteli hitaasti saliin Marjatan vanavedessä. Se kasvoi suoraan salin halkeilleesta betonilattiasta ja nousi ainakin kahdenkymmenen metrin korkeuteen, sen latva hipoi salin kaarevaa kattoa. Puun juuret risteilivät betonilattiaa pitkin, siellä täällä lattia oli murtunut ja juuret olivat kaivautuneet halkeamiin. Puun runkoon ja juuriin nojasi tavaroita: kynttilöitä, ruokaa ja juomaa, kuivuneita leikkokukkia.