I want to make You mine

14. Aikamatka täysi kuun valossa

Viikon päästä

Kun täti oli käynyt kylässä, oli Taehyung kertonut paljon sellaisia asioita mistä Jungkook ei ollut tiennyt entuudestaan. Ei hän tietenkään voinut tietää kaikkea, vaikka halusi. Se aiheutti suurta epävarmuutta, koska mitä enemmän asioita selvisi, sitä vieraammalle Taehyung alkoi tuntua. Tämä oli niin salaperäinen ja tavallaan ristiriitainen tyyppi, että kiinnosti juuri siksi Jungkookia suunnattomasti. Mutta paljonko hänellä oli vielä opittavaa Taehyungista ja saisiko hän koskaan tietää kaikkea?

Sitten olivat ne oudot ja selittämättömät tunteet Taehyungia kohtaan. Jungkook ei saanut Taehyungista selkoa, mutta ei kyllä itsestäänkään. Turhaa oli kiistää, etteikö mitään muka olisi. Jungkook tavallaan pelkäsi mihin kaikkeen lämmenneet välit Taehyungin kanssa voisivat johtaa, mutta hän ei halunnut jättää asiaa aivan niinkään.

Kun hän pääsisi näkemään oikeasti ajan ja paikan, josta Taehyung tuli, ehkä hän oppisi ymmärtämään enemmän tätä ihmisenä ja tajuaisi paremmin mitä kaikkea kauniin kuoren taakse kätkeytyikään.

Ajassa matkustaminen - vieläpä sata vuotta taaksepäin - tuntui hullulta ja pelottavalta idealta, mutta Jungkook luotti, että Taehyung edes sen verran pitäisi hänestä huolta, ettei mitään kamalaa pääsisi tapahtumaan. 1920-luvun Pariisi oli kaikkien juttujen perusteella todella villi ja vapaa paikka, jossa saattoi tapahtua mitä vaan.

Taehyungin mietteet siitä, että hän oli viemässä Jungkookia kotimaisemiinsa olivat ristiriitaiset. Tavallaan hän oli innoissaan siitä, että pääsisi näyttämään Jungkookille oikeasti mistä tuli ja millaista elämää eli. Kestäisikö kaikki tämä kuitenkaan päivänvaloa?

Taehyung tiesi, että nykyajan elämä erosi huimasti siitä mitä hän oli elänyt, joten Jungkook saattaisi järkyttyä pahasti totuudesta. Oli myös hirveästi asioita, joita Taehyung aikoisi varjella viimeiseen asti, etteivät kaikkein kamalimmat tapahtumat pääsisi Jungkookin tietoon. Se tuhoaisi kuvan hänestä täysin.

He joutuisivatkin eroamaan suunnitelman onnistuttua (tai vaikka se epäonnistuisikin), sillä olihan Jungkookin palattava takaisin omaan kotiinsa, mutta kyllä Taehyung halusi, että hänestä jäisi edes jotenkin kunnollisen ihmisen vaikutelma.

Heillä oli mennyt siihen asti Jungkookin kanssa mukavasti, joten Taehyung toivoi, että kaikki lopulta päättyisikin hyvin. Pariisin paluun ja seuraavan kuukauden he saisivat viettää jatkoaikaa eläen päivä kerrallaan, miettimättä vielä väkisinkin edessä olevaa eron hetkeä.

***

Taehyung hiipi varkain yön pimeydessä museon takaovelle ja koputti siihen kolme kertaa - aivan kuin Jungkook oli käskenyt.

Hetken odotuksen jälkeen ovi avautui ja jonkun käsi tarttui Taehyungin paidan kauluksesta kiinni ja riuhtaisi hänet sisään. Taehyung joutui paniikkiin ja näkemättä kuka hänestä oli edes saanut otteen, hän läpsäisi henkilöä kasvoille koko kämmenen voimalla.

"Mitä sä teet!?" Jungkook sihahti äimistyneenä.

"Ai se olitkin sä-" Taehyung tajusi nolostuneena, että oli vahingossa mennyt lyömään Jungkookia.

"Kuka muu muka sä luulit mun olevan?" Jungkook kysyi ärsyyntyneenä poski hivenen läimäyksestä kuumottaen.

"Anteeks, eihän sattunut?" Taehyung oli pahoillaan vahingostaan ja painoi kylmän kätensä hellästi Jungkookin poskea vasten lievittääkseen kipua. "Mä luulin, että olit joku vieras kun et sanonut sanaakaan, enkä nähnyt tässä pimeydessä..."

"Anna olla, kaikki kunnossa." Jungkook pyyhkäisi Taehyungin käden pois poskeltaan ja käänsi katseensa pois päin.

He olivat parhaillaan työntekijöiden taukotilassa, koska kaikki olivat lähteneet kotiin Jungkookia lukuun ottamatta. Jungkook oli jo töihin lähtiessään ottanut tarpeelliset matkatavarat mukaansa, joten saattoi heittää nyt enää reppunsa selkään valmiina lähtemään.

"Juttu on siis nyt niin, että meillä on noin vartti aikaa siihen kun yövartija saapuu tänne. Siinä ajassa meidän täytyy olla häipyneet täältä." Jungkook alkoi kertoa. "Pieni ongelma on valvontakameroiden kanssa, koska ei voida tietenkään jäädä kuvaan. Kytkin sen kameran pois päältä mikä osoittaa sitä käytävää kohti, jossa maalaus on, mutta muut joudutaan vaan välttelemään. Muuten koko juttu vaikuttais todella epäilyttävältä ja siitä tulis ongelmia jos joku sais tietää."

"Mä oon joutunut välttelemään jos ketä niin ei tää juttu oo mitään uutta." Taehyung totesi huolettomana.

"Sitten mennään. Paras mennä huoltoportaikkoa pitkin, koska siellä ei oo kameroita." Jungkook nyökkäsi ja vei heidät heidät kapeaa ja pölyistä portaikkoa pitkin ylös kolmanteen kerrokseen.

"Toi kamera tuolla kuvaa jonkin verran tänne päin, joten mee tosi tiukasti seinää myöten, ettet osu kuvaan." Jungkook ohjeisti kuiskaamalla ja lähetti Taehyungin ensimmäisenä liikkeelle.

Taehyung toimi kuin peitetehtävän salainen agentti konsanaan, todella huomaamattoman sulavasti. Huomasi, että tämä oli ollut ennenkin jossain vastaavissa tilanteissa.

Jungkook seurasi perässä ja ennätti Taehyungin luokse. Nyt he saattoivat olla edes hitusen rauhallisemmin mielin, koska yksikään kamera ei osoittanut heitä kohti tallentaen kaksikon epäilyttävää hiippailua nauhalle.

He jäivät hiljaisina seisomaan ja tuijottivat maalausta, jonka kuvassa oli öinen kuva Pariisista, sinne he pian menisivät ihan oikeasti.

"Mennäänkö vai?" Jungkook möläytti kärsimättömänä, koska ei kyennyt odottamaan kauempaa kun oli jo kerran näin lähellä.

"Ei voida ihan vielä. Meidän täytyy oottaa, että kuun valo koskettaa taulun pintaa, portaali ei oo avautunut vielä." Taehyung selitti.

"Mutta vartija tulee kohta, ei meillä oo aikaa!" Jungkook hätäili puhelimen kelloa katsoen - enää vajaa kymmenen minuuttia tämän saapumiseen.

"Ei pitkään, pari minuuttia vaan." Taehyung katsahti ulos ikkunasta, josta kuu lähestulkoon pääsi jo pilkistämään sisään.

"Okei" Jungkook nyökkäsi jääden hyppelemään kärsimättömänä paikalleen.

Jungkook havahtui siihen kun Taehyungin käsi hakeutui hänen omaansa. Taehyung katsoi Jungkookia lämpimän huolehtiva ilme kasvoillaan huomattuaan tämän hermostuneisuuden.

"Mä lupaan, ettei sulle käy kuinkaan. En aio missään tapauksessa saattaa sua vaaraan, luota muhun Jungkook."

"Ei mua pelota, en mä mikään lapsi oo." Jungkook hymähti Taehyungia ylisuojelevalle asenteelle ja yritti irrottaa kätensä.

"Mutta mua pelottaa." Taehyung vastasi ja puristi tiukemmin Jungkookin kättä omaansa. Vaikka hän kuinka yrittäisi pitää turvallisuudesta huolen saattaisi silti mitä tahansa pahaa tapahtua. Ja pelkästään hän olisi vastuussa Jungkookista. Pahinta olisi jos Jungkookille kävisi jotain, Taehyung pelkäsi sitä eniten.

"Aih, no... ööö, ei tarvii." Jungkook yritti lohduttaa hölmistyneenä nähdessään Tahyungin oikeasti hivenen pelokkaaksi muuttuneet kasvot. Jos Taehyung kerran pelkäsi (mikä tuntui varsin oudolta) päätti Jungkook heltyä ja antoi tämän pitää kädestään kiinni jos se kerran näytti helpottavan.

Kuu liikkui juuri sen verran eteenpäin, että kapeat kalpean hohtavat valonsäteet osuivat maalauksen pintaan. Kuva ei muuttunut, mutta näytti elävämmältä, aivan kuin siihen pystyisikin astumaan sisään.

"Ootko sä valmis?" Taehyung kysyi.

Jungkook nyökkäsi ja juuri silloin kuului portaista askelia - vartija oli siis tulossa. "Nopeesti!"

Taehyung astui maalauksen eteen ja painoi ensin kätensä läpi maalauksen. Jungkookin silmät laajenivat ihmetyksestä kun tosiaankin maalauksen kiinteä pinta oli muuttunut joksikin muuksi. Hän ei ehtinyt kuitenkaan jäädä sen enempää ihmettelemään kun Taehyung oli jo kadonnut maalaukseen vetäen myös Jungkookin perässään.

Hetken kaikki oli aivan pikimustaa, mutta sitten kuin ovesta sisään astuessa, kaksikko olikin tupsahtanut tomuiselle ullakolle.

Taehyung valtasi tietynlaisen kotoisa olo kun hän oli taas takaisin paikassa, jonka tunsi yhtä hyvin kuin omat taskunsa. Jungkook ei tiennyt vielä mitä odottaa, mutta pieni uutuuden jännitys ja tutkimisen halu hiippaili häneen.

Vasta siitä hetkestä lähtien alkaisivat seikkailut ja odottamattomat käänteet, mitä kukaan ei vielä osannut odottaakaan.