The so called "Secret" [GxG]

6|Kuudes

"Ulpu, syötä mulle!", joku pojista huusi salin perältä, kun mulle oltiin heitetty pallo käsiin. "Syötä mulle!"

Mä katsoin hetken mun ympärilleni, ennen kuin nakkasin koripallon sitä poikaa päin. Ja se onneksi sai kopin ja tehtyä korin, mutta mua jotenkin hävetti olla siinä silmätikkuna, kun olisi pitänyt syöttää jollekulle.

Mä vilkaisin toiselle puolelle salia, jossa oli toinen ryhmä pelaamassa koripalloa. Siinä ryhmässä oli myös Yuta. Mun päässä yhtäkkiä tärähti ja mun silmissä vilahti nopeasti oranssi raidallinen pallo.

"Sori", se poika jolle mä olin aiemmin syöttänyt pallon sanoi ja kävi hakemassa koripallon takaisin itselleen. "Keskity vähän paremmin, niin et saa taas pallosta päähän."

Mä nyökkäsin vain päätäni, vaikka tuskin se poika sitä näki, kun se oli jo juossut takaisin peliin. Mä painoin käden päähän, siihen kohtaan mihin pallo oli iskeytynyt.

Meidän liikunnan opettaja puhalsi kova-ääniseen pilliin saaden kaikki lopettamaan pallopelit.

"Vaihdetaan vastuksia. Yutan tiimi voi tulla sieltä vaikka tänne", liikunnan opettaja sanoi ja käveli mun luokse. "Tuu sinä istumaan tänne sivummalle, tuon sulle kohta jotain kylmää tuohon päähän", se sanoi ja kävelytti mua liikuntasalin reunalle istumaan. "Yuta voi tulla ensimmäisenä vaihtoon, kun toisella ryhmällä on vähemmän pelaajia!"

Sitten opettaja puhalsi pilliin ja koripallo pelit jatkuivat taas. Yuta käveli lähemmäksi penkkiä ja istui yllättävän lähelle. Tai sitten se oli normaali väli, mutta se tuntui musta vain pienelle.

"Sattuiko pahasti?", se sitten kysyi hieman käheällä äänellä ja hörppäsi juomapullostaan vettä. "Haluutko?", se yllätten kysyi ja ojensi pulloaan minulle.

Oli totta, että mulla oli jano, mutta en mä nyt kehdannut. Pudistelin päätäni ja Yuta nyökytteli päätään ottaen vielä yhden hörpyn ennen kuin laittoi juomapullonsa pois.

"Hei, täällä liikuntasalissa ei ole ollenkaan kylmäpusseja niin jos menet kysymään yhtä terkkarilta?", liikunnan opettaja sanoi palatessaan hetken päästä. "Tiedätkö sä missä sen huone on?"

Pudistelin päätäni varovasti ja opettaja nyökkäsi.

"No Yuta, menepäs sinä sitten näyttämään missä se terkkarin huone on", opettaja sanoi taputtaen Yutan olkapäätä. "Tulkaa sitten takaisin tänne, kun olette käyneet siellä."

Yuta nousi ylös penkiltä ja vilkaisi minua pikaisesti, ennen kuin lähti kävelemään. Ei sitä päätä nyt niin särkenyt, että olisi pitänyt mennä hakemaan jotain kylmää, mutta mulla oli nyt tilaisuus olla Yutan kanssa. Tai siis ihan kuin olisin muka halunnut olla, mutta... no kyllä tiedätte mitä meinaan.

Yuta odotti minua, kun terkkari antoi minulle kylmäpussin ja särkylääkettä, ja me lähdettiin sieltä sitten yhdessä. Ennen liikuntasaliin menoa se kuitenkin pysähtyi ja kaivoi puhelimensa taskustaan.

"Mä tota sain vasta uuden puhelimen, enkä mä oikeen osaa käyttää näitä sovelluksia, niin olisitko voinut auttaa?", tämä mun hämmentämiseksi kysyi ja ojensi mulle puhelintaan. "Mun pitäis luoda joku käyttjä johonkin Intaan, mutten osaa."

Nyökkäsin päätäni ja Yuta ojensi mulle edelleen puhelintaan, josta mä otin varovasti kiinni.

"Eli... sä haluat käyttäjän Instagramiin?", kysyin varmistaen ja tämä nyökkäsi. Mä etsin sovelluksen Yutan puhelimesta ja ojensin sitä sille takaisin. "Sun pitää laittaa tohon sun sähköposti, puhelinnumero ja sitten keksi joku käyttäjänimi siihen."

Yuta otti puhelimensa ja kirjoitti siihen hetken aikaa.

"Minkälainen käyttäjänimi mun pitää laittaa?", se sitten kysyi ja kohautin olkiani.

"No sä voit vaikka laittaa sun nimen ja lisätä siihen jotain kirjaimia tai merkkejä tai numeroita", vastasin ja Yuta nyökkäsi päätään.

"Mitä sitten?", se kysyi hämillään ja mä vilkaisin sen puhelimen näyttöä.

"Lisää profiilikuva", sanoin ja napautin niin, että näytöllä näkyi Yutan kameranrulla, jossa oli enemmänkin videoita, kuin kuvia.

"Mitä sitten?", se kysyi valittuaan kuvan kissasta profiilikuvakseen.

"No sä voit seurata jotain tyyppejä siellä", sanoin vilkaisten Yutaa silmiin ja jotenkin mä jäin koukkuun. Tai en, tai siis, tuijotin vaan.

Mutta niin teki myös Yuta.

Sillä oli lämpimän ruskeat silmät ja ne oli tosi kauniit. Ripset oli hieman taipuneet ja sen luomissa oli vähän mustaa väriä, joka mun mielestä sopi sille. Mun katse alkoi yhtäkkiä käydä läpi sen kasvon muita kohtia.

Sillä oli luomi otsassa ja heart-muotoiset huulet, joissa oli ehkä hieman huulirasvaa. Sen poskissa oli pari arpea, jotka muistutti enemmänkin vanhan finnin jälkeä, josta oli jäänyt arpi sen poskahdettua.

"Voinko mä seurata sua?", se kysyi käheällä äänellä rikkomatta sitä oudon ilmapiirin kuplaa. Mä nielaisin ja nostin katseeni sen poskesta takaisin silmiin nyökäten päätäni.

Yuta ojensi minulle puhelintaan ja mä kirjoitin mun käyttäjänimen hakupalkkiin ja painoin seuraa nappia, ennen kuin ojensin puhelimen takaisin Yutalle. Se piti katsettaan minussa ja painoi jotain profiilistani.

"Miten mä voin tykätä kuvasta?", se kysyi ja näytin sille varovasti painamalla sydäntä kuvan alapuolella. Mä kuitenkin poistin sen heti sen jälkeen, mutta Yuta painoi tykkäyksen takaisin. "Mutta mä tykkään tästä kuvasta, miks otit sen tykkäyksen pois?"

Se oli mun naamakuva, eikä oikeastaan kukaan muu kuin perheenjäseneni ja sukulaiseni näe sitä. Ei se ollut edes hyvä kuva. Pyöreät kasvot vain näkyivät.

"Tytöt, tulkaahan pelaamaan", liikunnan opettaja lopulta puhkaisi meidän kuplan ja mä menin äkkiä salin ovesta sisään istumaan penkille, kun Yuta meni pelaamaan, vaihtaen jonkun muun tiimiläisensä kanssa paikkoja.

***

Makasin taas vaihteeksi sängylläni ja yritin nukkua päiväunia, sillä minua väsytti järjettömästi, mutta ongelmanani oli se, etten oikeastaan pystynyt nukkumaan päiväsaikaan.

Juuri kun olin pääsemässä unten rajaan, alkoi puhelimeni täristä hullun lailla. Avasin silmiäni ja kaivelin puhelimen tyynyn alta kasvojeni eteen. Ilmoitukset olivat kaikki tulleet Instagramista. Oliko mun sukulaiset yhtäkkiä oppineet käyttämään somea?

Ei.

Eivät he olleet.

Kun mä katsoin vähän tarkemmin, mä huomasin, että se oli ollut Yuta, joka oli spämminyt tykkäyksiä kaikkiin julkaisuihini. Jopa niihin kolme vuotta vanhoihin julkaisuihin, jotka olin ottanut kaksitoista vuotiaana.

Mä nousin istumaan ja katsoin kun tykkäyksiä tuli vielä lisää, jopa neljä vuotta vanhoihin kuviin. Hetkeksi tykkäysten tulo loppui ja hetken päästä se taas jatkui.

Stalkkasiko Yuta mun profiilia vapaa-ajallaan? Stalkkasiko se sitä sen takia, että voisi sitten näyttää kavereilleen, kuinka nolo ja ruma ja typerä ja ällöttävä olin ollut. Sitten ne nauraisi mulle ja näyttäisi ne muillekkin ja sitten kaikki nauraa mulle ja tulee aina nauramaan ja ilkkumaan, kun näkee mut.

Ja taas mä ajattelen liikaa.

Eila, mun terapeutti oli sanonut mulle, että kun yli-ajattelee asioita niin pitäisi tehdä hengitysharjoituksia, siivota, katsoa elokuvaa, tehdä ruokaa, pelata pelejä, ylipäätään tehdä jotakin johon ajatukset voi haudata tai jotain mikä vie ajatukset muualle.

Mä en kuitenkaan kyennyt aloittamaan minkään tekemistä, koska ajattelu tuotti ahdistusta ja ahdistus tuotti laiskuutta ja laiskuus tuotti sängyssä makaamista. Ja silloin en enää päässyt ylös, vaikka olisi pitänyt.