The so called "Secret" [GxG]

10|Kymmenes

Mä kävelin Yutan vieressä kaupungilla. Mä olin ollut jotenkin yllättynyt, järkyttynyt ja otettu samaan aikaan, kun Yuta oli kysynyt mua syömään koulun jälkeen. Se oli halunnut hengata mun kanssa jopa koulun ulkopuolella.

Tai sitten Rose oli pakottanut sen ja-

Nyt mulla ei ollut aikaa ajatella tuollaista, mun pitäisi elää nyt, tässä hetkessä.

Yuta avasi ravintolan oven ja päästi minut ensimmäisenä sisälle. Tää tuntui jotenkin oudolta. Mä olin aina mennyt syömään äitin, Viljan tai Kain kanssa. En koskaan kenenkään muun. Oli outoa, että joku halusi hengata mun kanssa.

"Onks sulla mitään niinku lemppari juomaa, jos tilaan meille jotain ruokaa?", Yuta kysyi ja mä pudistelin hämmästellen päätäni. Eikö meidän pitäisi tilata erikseen vai? "Sä voit jo etsii meille pöydän."

Mä ihmettelin, kun Yuta jäi tiskille tilaamaan. Eikö munkin pitäisi tilata? Tuliko se tänne vaan tekemän musta pilaa? Se varmaan tuo lautasellisen ruokaa eteensä ja nauraa mulle kun se syö.

Nyt turpa kiinni, toi ei mitenkään kuulosta realistiselta.

Ei kulunut kauaakaan, kun Yuta käveli pöydän luo ja ojensi mulle muovista kuppia, jossa oli juotavaa ja random palloja sisällä.

"En tiiä ootko ikinä juonu, mutta toivottavasti tykkäät", se sanoi repien pilliä paperista. Mä vilkaisin mun juomaa ja niitä palloja ottaen myös oman pahvipillin käteen. Otin mallia Yutasta ja iskin pillin muovikalvoon kupin päällä.

Mä olin joskus TikTokissa nähnyt ihmisiä juomassa tälläistä juomaa, vissiin joku kuplatee homma. Mä otin hörpyn ja olin tukehtua, kun yhtäkkiä ne pallot juoman pohjalla nousivat mun suuhun ja tarttuivat kurkkuuni kiinni.

"Pureskele ne niin et tukehdu", Yuta sanoi pienesti huvittuneena ja mä nyökkäsin päätäni juoden juomaa lisää ja pureskellen mustat pallerot. Mun posket oli ihan täynnä niitä palloja ja näytin varmaan lihavalta hamsterilta.

Yuta kaiveli taskujaan ja otti pian kuulokkeet esille, joka toden teolla hämmästytti mua. Miksi se nyt tunki kuulokkeita korvaansa? Ei kestänyt sekunttiakaan, kun se jo ojensi minulle toista kuuloketta. Mä katsoin sen suuntaan samalla ottaen kuulokkeen vastaan ja huomasin, kun se otti aurinkolasinsa pois.

"Laita jotain musiikkia, mulla on akku loppu", tämä sanoi ojentaen minulle piuhaa, joka kytkettiin puhelimeen. Se näytti vähän vaivaantuneelta, kun se näytti minulle puhelintaan, joka ei mennyt päälle.

Mä nyökkäsin mun päätä tökäten johdon kiinni mun puhelimeen ja yritin katsoa mun soittolistalta jotain muuta kuin k-poppia. Sielä oli pari Harry Stylesin, Billie Eilish:in biisiä, sekä vähän Bruno Marsia, Lana Del Reytä ja Girl in red, mutta muuten loput oli k-poppia.

Mä huomasin, että Yuta kurkkasi mun soittolistaa ja painoi Girl in redin "Midnight love" biisiä, joka itse asiassa oli yksi mun lempi biiseistä tällä hetkellä.

"Tää on mukava", Yuta sitten sanoi ja mä suljin mun puhelimen, musiikin jäädessä soimaan taustalle. "Kuunteleks Le Sserafim?" Mä vilkaisin Yutaa ja pudistelin päätäni. Olin mä sen yhden bisiin kuullut, sen debutti biisin, mutta en muita.

Yuta hymyili pienesti ja nyökytteli päätään. Me istuttiin vierekkäin seinää vasten olevissa sohvissa musiikkia kuunnellen ja kuplateetä juoden. Biisit vaihtuivat, mutta Yuta ei tuominnut mun musiikkimakua. Se tärisytti jalkaansa aika lailla musiikin tahtiin ja piti silmiään kiinni kasvot kattoa kohti.

Yuta kävi hakemassa valmistuneet ateriat pöytään. Se ojensi niistä toisen mulle ja istui mun viereen alkaen melkein heti popsia omaa annostaan. Mä aloin ottaa pieniä haukkuja mun annoksesta ja vilkuilin samalla Yutaa vainoharhaisena.

Entä jos se näkisi mut syömässä ja alkaisi nauramaan? Se ottaisi kuvia ja postaisi ne ja sen kaverit nauraisi mulle ja- mä ajattelin liikaa. Yuta söi siinä itsekin. Miten se eroaa minusta? Koska olin isompi kokoisempi?

Mä jatkoin syömistä, mutten voinut siltikään olla ajattelematta typeriä kysymyksiä. Syöminen oli ihan normaalia, se oli aine, jolla ihminen selviäisi, se oli ihmisten polttoaine.

Yutalla ei mennyt kauaa, kun se oli syönyt. Mulla oli vielä vähän kesken, koska olin syönyt niin pieniä palasia kerralla. Mä huomasin kun Yuta henkäisi ja nojasi taaksepäin, kuin olisi ähkyssä.

Mun puhelin alkoi täristä pöydällä ja Yuta vilkaisi sitä huomaten, että soittaja oli äiti. Mä nostin äkkiä puhelimen pöydältä ja irroitin kuuloke piuhan vastaten äidille.

"Mikset sä oo kotona? Onko jotain sattunut?", äiti kysyi rauhallisena vastattuani puheluun.

"Eiku-", nielaisin ruoan kurkustani ja jatkoin. "Oon syömässä", vastasin.

"Aijaa, yksinko?", äiti kysyi.

"Eiku, yhen kaverin kanssa", vastasin.

"Okei, no pitäkääpä kivaa ja syö hyvin", äiti sitten sanoi. "Tuu kotia ennen keskiyötä."

"Joo joo", sanoin nostaen puhelimen pois korvaltani ja painaen punaista. Laskin puhelimen takaisin pöydälle ja vilkaisin Yutaa, joka hymyili.

"Sun äiti vaikuttaa mukavalle", se sitten sanoi ja nojasi kyynärpäällään pöytään katsoen minuun päin. "Sun pitäis joskus tavata mun äiti."

Mä otin viimeisen palan ruokaa suuhuni ja työnsin lautasen syrjemmälle tietäen, että Yuta katsoi vieläkin suuntaani.

"Mä mietin, että olisiks halunnu vielä käydä kävelyllä jossain?", Yuta sanoi katsoen minua kysyvästi. Mä vilkaisin mun puhelimesta kelloa, eikä se ollut edes puolta neljää.

"Okei", sanoin. Yuta nousi pöydästä lähtien kassalle ja mä lähdin sen perään. "Mä voin kyllä maksaa oman-"

"Eiku, sä voit maksaa seuraavalla kerralla", Yuta sanoi käyttäen korttiansa maksukoneessa. Mä nyökkäsin päätäni ujona.

Seuraavalla kerralla? Halusiko se hengata mun kanssa uudestaan?

Me lähdettiin vierekkäin ulos ja Yuta lähti kävellyttämään minua ympäriinsä. Mä en tuntenut tätä aluetta oikeastaan. Mä olin käynyt täällä äidin ja Viljan kanssa pari kertaa kesälomalla, mutten mä täällä osaisi liikkua yksin.

Me oltiin kävelty ehkä viisi minuuttia, mutta me oltiin jo päädytty oudoille rautaporteille. Yuta avasi ne ja päästi minut sisälle ensin.

Mun katsoessa paremmin ympärille, älysin, että Yuta oli tuonut minut hautausmaalle. Se lähti kävelemään porteilta vasemmalle ja mä otin pari nopeaa askelta sen perään. Pienen kävely pätkän jälkeen se pysähtyi yhden haudan kohdalle.

"Tässä on mun äiti", se sitten sanoi ja henkäisin hölmistyneenä. Ei hitto. "Äiti tässä on Ulpu, Ulpu tässä on äiti."

Mä en osannut sanoa mitään. Mä olin...hittolainen.

"Sori, en mä tiennyt, että sun äiti-"

"Eiku, en mä edes muista mun äitiä kunnolla", Yuta vastasi hymähtäen. "Mä asuin iskän kanssa pienenä ja näin äitiä vaan viikonloppuisin."

Mä nyökyttelin päätäni. Musta tuntui pahalta, ettei Yuta tuntenut tai muistanut omaa äitiään. Mutta enhän minäkään tuntenut omaa isääni.

"Mä en tuntenu mun isää", sanoin lopulta. "Oon nähnyt siitä vaan kuvia." Yuta vilkaisi minua ja nyökytteli päätään.

"Mun pikkuveli oli kuusi, kun äiti sairastu syöpään. Mä olin jo kakstoista, mutta iskä ei koskaan antanut mun vierailla äidin luona, koska se ei halunnut, että mä muistaisin äitin huonokuntoisena ja sairaan näköisenä", Yuta kertoi ja nyökyttelin päätäni. "Lucas on mun puoliveli, mutta mulle se on ihan vaan pikkuveli. Meillä on vaan eri isät."

Mä nyökkäsin päätäni ja Yuta lopulta nosti katseensa maasta minuun.

"Mennäänkö?"