The so called "Secret" [GxG]

11|Yhdestoista

Rose, Yuta ja minä oltiin harjoiteltu BTS:än koreografiaa ja mun osalta se näytti aivan järkyttävältä. Yuta ja Rose oli paljon taitavampia, tosin olivathan he tanssineet jo monta vuotta yhdessä, joten heidän taidot olivat kehittyneet mukavasti.

Eivät he kuitenkaan nauraneet minulle. He enemmänkin antoivat neuvoja, eivätkä menettäneet hermoja.

Syysloma oli alkamassa tänään perjantaina ja Mikko oli laittanut meidät katsomaan tylsää luontodokkaria karhuista, vaikka ketään ei olisi kiinnostanut katsoa sitä. Koulua oli jäljellä enää kymmenen ärsyttävän hidasta minuuttia. Kaikki odottivat hiki valuen, että koulu loppuisi. Muilla oli kavereita ja he tekisivät varmaan yhdessä jotain, mutta minä...mitä minä muka tekisin?

Kaikki olivat jo reput pakattuna valmiita juoksemaan ovesta ulos, kun viisari lähestyi tasaa. Kello soi ja hirveä huuto ja rynniminen alkoi. Kaikki yrittivät tunkea itseään ovesta ulos niin pikaisesti kuin oli mahdollista.

Mä en lähtenyt tungokseen vaan odotin, että muut oppilaat olivat siirtyneet käytävältä muualle. Yuta tuli mun perässä luokasta ja me lähdettiin yhdessä kävelemään liikuntasaliin.

"Yuta! Ulpu!", Rose huusi meille huomatessaan meidän olevan liikuntasalin ovella. "Mä mietin, että tänään, kun syysloma alkaa niin pitäiskö meidän vaikka käydä syömässä tän jälkeen?"

Yuta käveli Rosen luokse ja nosti kätensä tämän olkapäälle nojaamaan.

"Mulle käy", se sanoi ja molemmat kääntyivät katsomaan minua.

"Kai mullekin käy", sanoin ja Rose nyökkäsi lyöden kätensä yhteen.

"Lämmitellään ja harjotellaan sitten sitä koreografiaa", Rose sanoi nostaen Yutan käden pois olkapäältään. Yuta nyökkäsi ja veti hupparin pois päältään.

Sen käsivarret näkyi. Mä olin aina ihaillut sen kehoa. Sillä oli upeat lihakset käsissä, se oli joskus kertonut käyvänsä salilla silloin tällöin. Mä olin kateellinen, että se uskalsi mennä sinne. Mä pelkäsin muiden mielipiteitä, enkä sen takia koskaan uskaltaisi mennä sinne, hyväkuntoisten ja lihaksikkaiden ihmisten viihdyttäjäksi, lihavaksi pelleksi.

***

"Haluatteko käydä tuolla syömässä? Siellä olis buffetit, voidaan ottaa niin paljon ruokaa kun halutaan", Rose kysyi meiltä ja osoitti rakennuksen toisessa kerroksessa olevaa ravintolaa. Me oltiin jo jokin aika seikkailtu keskustassa ja mietitty paikkaa mihin haluttaisiin mennä syömään.

Meistä kukin taisi kuitenkin olla jo luovuttamaisillaan, joten me päätettiin suosiolla mennä siihen toisen kerroksen ravintolaan syömään.

Mä otin aluksi vähän ruokaa ja kävin täyttämässä aina jonkun toisen kanssa, jottei Rose tai Yuta kiinnittäisi syömiseeni tai ruoan hakemiseeni huomiota. Mä en ollut ehkä täysin itseni heidän seurassa, enkä mä oikeestaan uskaltanutkaan olla, en ainakaan vielä.

"Oon ihan täynnä", Rose huokaisi saadessaan lautasensa tyhjäksi. Mäkin lopetin syömästä, sillä en vieläkään halunnut Rosen tai Yutan kiinnittävän huomiota syömiseeni.

"Mä käyn hakee vielä lisää", Yuta sanoi nousten pöydästä. "Haluutko sä?", Yuta kysyi vilkaisten minua ja pudistin päätäni jääden istumaan Rosen viereen, kun Yuta lähti hakemaan vielä lisää ruokaa.

"Sä oot hirvee ahmatti", Rose sanoi Yutan istuessa takaisin pöydän ääreen. Yuta vain kohautti olkiaan ja jatkoi syömistä. "Oot kakarasta asti syönyt hirveitä kukkuloita ruokaa", Rose naureskeli ja vilkaistessani Yutaa, olin varma, että näin pienen määrän surua sen katseessa.

"Hei muuten, haluatteko tulla mun luokse yötä? Äiti on kotona ja iskä jossain reissussa, niin kenenkään ei pitäis ainakaan häiritä meitä", Rose lopulta sanoi ajatuksensa, kun me oltiin lähdetty ravintolasta.

"Oke", Yuta vastasi rennosti ja ne molemmat vilkaisivat minua.

Se oli mun ensimmäinen yökyläkutsu. Oliko ne tosissaan? En mä tiedä, pitäisi vaihtaa vaatteet ja nukkua ja mun keho on- niin kauhea, mä en tiedä haluanko, tai haluan, mutta pystynkö?

"No, mä lupasin mun siskolle, että-"

"Aaa, no ei sitte mitään, kyllä me varmaan pärjätään kahdestaan Yutan kanssa", Rose sanoi hymyillen ja koitti heilauttaa kätensä pidemmän tytön olkapäälle tuloksetta.

Mä nyökyttelin mun päätäni harmissani. Mä todellakin olisin halunnut mennä mun ensimmäiseen yökylään, mutta mä en uskaltanut, mä en pystynyt, se kuulosti niin kauhealta edes ajatella nukkuvansa tälläisella keholla jonkun toisen kanssa samassa tilassa.

Mua ärsytti, mua raivostutti mun keho niin hitosti.

"Itse asiassa, mä lupasin Lucasille, että katon Tähkäpään sen kanssa tänään. Sori, muistin vasta nyt", Yuta yllättäen sanoi Roselle, joka näytti vähän pahastuvan.

"No voinko mä tulla teille?", Rose kysyi katsoen Yutaa kysyvästi.

"No en mä tiiä, ku faija on ollu vähän hermona ja en haluu, että oot siellä, jos se taas suutahtaa jostain", Yuta sanoi niskaansa raapien. Yrittikö se paeta Roselta? Eikö se halunnut hengata Rosen kanssa? Vai oliko tämäkin minun syytäni?

"No mutta ei mua haittaa", Rose sanoi hymähtäen.

"Mutta mä en halua, että sä tunnet olos pahaksi siellä. Mä välitän susta, enkä haluu et sulla on paha olo tulla meille myöhemmin", Yuta sanoi jo ehkä vähän kiihtyneemmällä äänellä.

"No, ihan sama sitten", Rose huokaisi ja vilkaisi puhelintaan. "Mä meen eri bussilla, kun käyn vaikka näkeen jotain kaveria tuolla keskustassa", se sitten sanoi ottaen askeleen taaksepäin.

"Rose-", Yuta aloitti.

"Heippa!", Rose vilkutti meille hymyillen kättä ja mä huomasin Yutan mun vieressä ehkä vähän pelokkaan näköisenä.

"Rose! Et sitten ole myöhään täällä yksin!", se lopulta huusi tytölle, joka oli jo mennyt joidenkin seuraan, eikä enää kiinnittänyt Yutaan huomiota. Mä näin aidon huolen Yutan silmistä, siitä näki kuinka paljon se oikeasti välitti Rosesta, vaikka hetki sitten se näytti kuinka olisi saattanut haluta päästä hänestä eroon. "Mennäänkö pysäkille?"

"Juu", vastasin hiljaa seuratessani Yutaa, joka lähti laahustamaan mietteliään näköisenä bussipysäkkiä kohti.

Yuta vilkuili puhelintaan vähän väliä ja puri poskeaan meidän odottaessa penkillä bussin saapumista. Sen jalka hytkyi ja se näytti todella ahdistuneelta. Ja vaikka olisin halunnut auttaa, en olisi tiennyt miten.

"Vitun Rose", Yuta huokaisi ärsyyntyneenä ja veti sormensa hiustensa läpi. "Se ei ikinä kuuntele mua." Tyttö selasi puhelintaan ja heilutteli sitä hermostuneena kädessään. "Se suuttuu jos soitan sen äidille, mutta...mä en luota näihin ihmisiin täällä, niiden kanssa saa aina olla tappelemassa."

Mä olin hiljaa, koska en uskaltanut sanoa mitään. Mä ehkä pelkäsin sanovani jotain väärää, enkä halunnut Yutan suuttuvan mulle, kun sillä oli selvästi jo ärsyyntynyt olo.

Meidän bussi tuli pian pysäkille ja istuttiin vastapäätä toisiamme neljän henkilön paikalle. Yuta ei puhunut mitään vaan tuijotti surkeana puhelintaan. Rose oli varmaan sen paras ystävä ja oli sen takia tytöstä niin huolissaan.

Jos minulla olisi paras ystävä, tai joku todella tärkeä, joka suuttuisi minulle noin ja lähtisi teihinsä, olisin varmasti yhtä huolissani. Tai, olin minäkin huolissani Rosesta, mutta huoltani ei voinut verrata Yutan huolen määrään.

Minulla ei ollut kokemusta sellaisesta huolen määrästä mitä Yuta kantoi tällä hetkellä. Minulla ei koskaan ollut ketään josta huolehtia samalla tavalla, kuin Yuta huolehti Rosesta.