kun kapeiden katujen luomaan illuusioon vapaasta kaupungista ei voinut enää eksyä,
ja sun nauru kimpoili jälleen seinistä,
mä halusin eroon susta, tästä, kaikesta.
maisemanvaihdoksen piti auttaa siinä,
uusii ihmisii, uusii unelmii
(uusi minä)
mutta ei se sitä tehnyt
sillä ihminen on oletusten summa,
ajatukset lankavyyhti
selvitetään katkomalla.
jouluvalojen kajossa mä oon lopulta pelkkää vesihöyryä,
sun seurassa hädin tuskin sitä.
sä kun kaipasit aina jotain muuta kuin tätä.
jotain enemmän, parempaa.
kun hukuit itseesi ja ylimielisyyteesi, kompastelit inhimillisyytesi köysissä
mä en edes kavaltanut sua siitä;
koska jaettiinhan me loppujen lopuksi myös se - ikuinen tarve kurotella kuuta.
loppu (oletettavasti)
YOU ARE READING
takinkääntäjä (runot22)
Poetryjoskus mua naurattaa, että tähän elämässäni mä oon tullu - epärunollisia, repiviä tekstejä ja sanoja joihin sotkeutua totuutta selvitellessä takinkääntäjä on runokooste vuoden 2022 runoista / novelleista / idk man suurinpiirtein aikajärjestyksessä ...
