Annan nk.
Kaksi kuukautta myöhemmin
"Harry," sanoin ja katsoin ylös pojan kauniin vihreisiin silmiin. Istuimme sohvalla uudessa kodissamme, jonne olimme juuri saaneet tuotua kaikki tavaramme.
"Anna," Harry sanoi hymyillen.
Katsoin ympärillemme. Talo oli täydellinen koti minulle ja Harrylle. Talo oli omakotitalo ja siinä oli kaksi kerrosta. Kun tuli ulko-ovesta sisään, aluksi pääsi melko pieneen eteiseen, jossa oli lasinen ovi. Ovesta ei kuitenkaan nähnyt läpi. Ovesta sisään tultuaan vasemmalla puolella oli keittiö, jonne päästäkseen piti nousta kaksi porrasta. Kun ovelta katsottiin oikealle, näki olohuoneen, jonne täytyi mennä kaksi porrasta alaspäin.
Keittiöön oli vain pieni ovi aukko, mutta olimme poistaneet siitä oven ja yläpalkin, joten siinä oli nyt vain sisäänkulku aukko. Aukon jälkeen seinä jatkui hetken, kunnes siihen tuli uusi aukko. Aukosta lähti portaat ylöspäin. Portaat olivat valkoiset niin kuin kaikki seinät ja muutkin asiat, kuten ovet ja ikkunan karmit. Portaissa oli kaiteet, vaikka niitä ei oikeastaan tarvitsisi. Kaiteet olivat metalliset hopean harmaat ja ne olivat täydelliset.
Olohuoneessa oli kuitenkin vain kaksi seinää ja katto nousi niin korkealle, kun talonkin katto. Tai olihan siinä ullakko välissä, mutta hälläväliä. Kun olohuoneessa katsoi ylöspäin näki yläkerran makuuhuoneen ja kylpyhuoneen ovet. Alakerrassa oli myös yksi makuuhuone, mutta sinne pääsi keittiöstä ja se oli ehdottomasti pienin.
Yläkerran käytävän toinen "seinä" oli oikeasti lasinen kaide. Kaide oli niin korkea, ettei siitä päässyt tippumaan, mutta läpinäkyvä, joka pelotti minua, sillä jos tänne tulisi lapsia, lasi olisi täynnä sormen jälkiä.
"Mä rakastan tätä paikkaa," sanoin hymyillen.
"Mä rakastan, että sä rakastat tätä paikkaa," Harry sanoi suloisesti.
"Meijän pitäis varmaa mennä purkaa laatikoita," sanoin haikeasti ja nousin sohvalta Harryn käsi vieläkin vyötärölläni.
"Juu niin kai," Harry sanoi ja nousi myös.
"Mistä me alotetaa?" kysyin innoissani.
"Keittiöstä, koska me kumminki tarttetaa lautasii," Harry totesi ja lähti kävelemään keittiöön.
Jäin olohuoneeseen ja odotin, että Harry kutsuisi minut mukaansa. Aloin järjestelemään tavaroita paikoilleen, sillä onneksi kaikki hyllyt ja pöydät ja semmoiset olivat jo paikoilleen. Minun pitäisi muistaa laittaa hyvää palautetta muuttopalveluun. Olin laittanut tavaroita varmaan puoli tuntia paikoilleen, kun kuulin Harryn puhuvan itsekseen keittiössä.
"Anna, mikset sä oo tehny mitää? Joudunks mä tehä kaiken ite?" poika kysyi hieman vihaisena. Harry oli seissyt ilmeisesti selkä siihen suuntaan, jossa kuvitteli minun olevan ja nyt kääntynyt.
"Anna!?" kuulin Harryn huolestuneen äänen huutavan.
"Niin kulta?" huusin iloisesti takaisin.
Kuulin juoksu askeleita keittiön suunnalta ja näin Harryn pään pilkistävän sisäänkulku aukosta. Näin Harryn kasvoilla huojentuneen ilmeen, jonka tämä muutti nopeasti iloiseen hymyyn. Harry katsoi aivan selvästi, mitä olin saanut aikaan ja näytti olevan ylpeä aikaan saannoksestani.
"Mikset sä tullu mun mukaa?" Harry kysyi ja katsoi minuun suloisella koiranpentuilmeellä.
"Koska et pyytäny," totesin enkä antanut koiranpentuilmeen vaikuttaa minuun.
"Mut nyt mä pyydän," Harry sanoi ja käveli luokseni.
"Ehkä mä voisin," sanoin ja hymyilin varpailleni.
"Tiiäks, sä oot saanu aika paljon tääl aikaseks," Harry sanoi ylpeänä.
"Nii mä oon melkeen valmis," sanoin ja hymyilin.
"Mä muute kuulin, mitä sä puhuit. Olit aika sulonen yksin puhuessas," sanoin ilkikurisesti.
"Heiii!" Harry huusi muka loukkaantuneena.
"No anteeks," sanoin naureskellen tyhmälle poikaystävälleni.
"Sä oot ihana," poika sanoi ja halasi minua takaapäin.
"Hei mä yritän tehä tässä jotai hyödyllistä," sanoin pojalle, koska tämä oli keskeyttänyt aikeeni tyhjentää viimeinen laatikko.
"Mäki," Harry sanoi tietäväisesti.
"Jaahas, mitä hyödyllistä sä oikeen sitten teet?" kysyin pojalta epäilevästi.
"Halaan mun rakasta tyttöystävää," Harry sanoi ja kuulin hymyn tämän äänestä.
"Jahas... mun pitäis tässä laittaa meidän ihanaa kotia elämis kuntoo, muttä jätkä vaa halailee," sanoin muka kyllästyneesti.
"Pitäähän mun vähän halailla," Harry sanoi vihjailevasti.
"No nii nyt se alko vihjailee... mihin tää maailma on menos?" kysyin joltain suuremmalta voimalta.
"Heii, mä oon ihan tässä vieressä. Älä puhu, ku en ois paikalla," Harry sanoi hieman mustasukkaisesti.
"Sä oot mustasukkanen tolle ylemmälle herralle," sanoin nauraen ja jatkoin vihdoin laatikon tyhjennystä.
"Joo, se yrittää varastaa mun tyttöystävän," poika sanoi kuin kaksi vuotias.
"Tyhmä, mä tykkään susta, en yläkerrän herrasta tai rouvasta," sanoin Harrylle hymyillen iloisesti.
"Sä oot rakas," Harry sanoi ja yritti suudella minua.
"Hyii...! Mä yritän täs laittaa meijän kuvii seinälle ja sä tuut vaa tollee pussailee," sanoin muka järkyttyneenä.
"Eiks mun pusut kelpaa?" Harry kysyi kädet puuskassa.
"Eipä ny oikee," sanoin hymyillen pirullisesti.
"Ehkä me tehää sitte jotai muuta," Harry sanoi, tuli minuun kiinni ja otti kiinni vyötäröstäni.
"Huhhuh, herraseni, että sellaset on vaa mielessä. Eipä taida herraa tänää sitte onnistaa," sanoin hymyillen rikollisesti.
"Enhän mä mitää sellasta tarkottanu," Harry sanoi ja näytti enkelin naamaa minulle.
"Jaa... ehkä herra menee sitten jatkamaan keittiön kanssa hääräämistä ja mä tuun sinne auttaa," sanoin Harrylle, joka otti kädestäni kiinni ja lähti vetämään minua keittiöön.
"Mä rakastan sua," Harry kuiskasi.
"Mäkin rakastan sua," sanoin ja painoin huuleni Harryn huulille. Sillä samalla sekunnilla joku koputti oveen.
"Kuka se vois olla?" kysyin Harryltä ihmeissäni.
"Mulla ei oo mitään hajuu," poika sanoi ja katsoi ovelle vihaisesti. Koputus kuului toisen kerran.
"Mennää yhessä avaamaan," sanoin, Harry laittoi kätensä lantiolleni ja lähdimme kävelemään ovelle.
Katsoin ovi silmästä ja näin ulkopuolella tuntemattoman miehen. Katsoin Harryyn odottavasti ja näytin tätä katsomaan ovisilmästä miestä. Kun Harrykin oli katsonut ovisilmään, mies koputti kolmanmen kerran. Katsoin Harryyn kysyvästi ja tämä vain kohautti hartioitaan. Kumpikaan meistä ei tuntenut miestä. Avasin oven.
"Hei, kuka te mahdatte olla?" Harry kysyi hieman vihaisesti.
"Olen Adam. Minua pyydettiin tuomaan tämä Anna Andersonille. Oletko Anna," mies tai Adam sanoi kirje kädessään.
"Kyllä," sanoin ja nielaisin kuuluvasti.
"Toivottavasti pian Styles," Harry sanoi nauraen, mutta mies vain hymähti.
"Selvä," mies sanoi, ojensi kirjeen ja lähti.
Me jäimme Harryn kanssa vielä hetkeksi ihmettelemään ovelle miestä, mutta pian lähdimme takaisin sisään.
Mä sanoin, et jos inspis iskee nii kirjotan.
Tän pituudesta näker jo, et inspis tuli...
Oikeesti te ootte ihanii ja ihan liian ymmärtäväisii...
Te ootte mulle tosi tärkeitä!
Muuten...
Tällee btw...
3200 lukukertaa!!!!!
Ihanaa!!!!
Mun piti käydä kaks kertaa tarkistaa, et toi on oikein...
Oikeesti toi on nii paljo!
Julia kiittää, kumartaa ja rakastaa teitä!
