Tillitähti poikkesi korkokivien ulkopuolella, ja melkein törmäsi suureen, mustaan kolliin.
-Oi, anteeksi, Tillitähti sanoi.
-Ei se mitään, kolli sanoi ja jatkoi matkaansa.
-Odota! Onko sinun nälkä? Tillitähti huikkasi laihan kollin perään.
-No totta vie. Mutta miksi sinä sen haluat tietää?
-Jos autat minua, minä saalistan sinulle ruokaa ja jos sairastut, hankin sinulle parannuskeinon.
-Hyvä on. Missä tarvitset apua? Kolli kysyi.
-Minä näytän, Tillitähti vastasi.
-Myrskyklaani hajalla? Tillitähti kysyi kiinnostuneena.
-Jep. Kukaan ei enää uskalla asua yhdessä.
-Lisää metsästysmaita minulle! Tillitähti käkätti ja kutsui varapäällikkönsä mukaan.
Varjoklaani ei pelännyt mitään.
-Mennään ja haetaan heidät varjoklaaniin. Valtaamme myrskyklaanin alueet ja kerromme näinä aikoina syntyneille pennuille, että he ovat aina olleet varjoklaanista. Varjoklaanista tulee metsän ainoa klaani! Tillitähti sanoi.
-Klaani toisensa jälkeen tulee olemaan minun, Tillitähti ajatteli.
YOU ARE READING
Soturikissat I: Pimeä kohtalo
FanfictionNuori varjoklaanilainen Tillitassu hukkaa elämänhalunsa hänen läheistensä kuoltua. Ja kaikilla heidän kuolemillaan oli yhteistä; Tillitassu näki ne kaikki ja oli paikalla. Hän alkaa epäillä ja heti soturinimen saatuaan lähtee etsimään itseään korkok...
