I want to make You mine

42. Murtovarkaus ja tädin vaisto

"Varmaan ne alkaa kohta suunnitella meille tuplatreffejä ja vaikka mitä vielä." Jungkook naurahti miettien miten innoissaan Woojin ja Elaine näyttivät olleen tilanteesta.

"Älä muuta sano, en ihmettelis!" Taehyung vastasi hymyillen. Tosiaan oli jännä tilanne, että ikuiselta poikamieheltä vaikuttanut Woojin olikin tuomassa tyttöystävänsä samalle työpaikallekin. Tulevaisuus toisi mukanaan kaikkea jännää tosiaan.

"Meillä on muuten huomenna viikon vika työpäivä ja se on muutaman tunnin lyhyempi!" Jungkook hihkaisi tajuttuaan, että viikonloppu oli ovella.

"Ihanaa, mä niin oon vapaan tarpeessa jo!" Taehyung huokaisi väsyneenä lässähtäneitä hiuksiaan korvan taakse hutaisten.

Pitkän, mutta eloisan päivän jälkeen he viimein kaartoivat auton tutun kerrostalon pihaan. Aina kotiin päästessä oli ihanan levollinen olo, mutta tällä kertaa oli toisin. Taehyungin ja Jungkookin sisällä oli molemmilla selittämättömän outo tunne, joka kertoi, ettei kaikki ollut ihan paikoillaan.

Laahustettua väsyneenä kolmanteen kerrokseen jalkaisin, Jungkook huomasi ensimmäisenä miten heidän asuntonsa ovi oli selvästikin raollaan - mutta hehän olivat varmasti lukinneet sen lähtiessään.

"Mi-mitä täällä on tapahtunut?" Jungkook änkytti pelokkaalla äänellä ja tunsi kuinka hänen selkäpiitään karmi. Joku oli murtautunut kotiin heidän ollessaan poissa.

Jungkook juoksi ovelle ja varoen katsoi oven raosta pimeään asuntoon. Järkyttyneenä hän peruutti askeliaan taakse päin nähtyään missä kunnossa heidän rakas kotinsa oli. Huonekalut olivat pois paikoiltaan - osa niistä kumoon käännettyinä, kaapin ovet levällään ja kaikki vaatteet pengottuna lattialle.

Taehyung tarttui Jungkookia olkapäistä kiinni estäen tätä kompastumasta jalkoihinsa paniikin vallassa ja työnsi tämän selkänsä taakse turvaan. "Oota, mä meen edellä." Taehyung oli valmistautunut hyökkäämään, mikäli joku piileskeli odottamassa heitä.

Sytyttäen asunnosta valot päälle Taehyung ei nähnyt muuta kuin täyden sekasorron ympärillään, ristinsieluakaan ei ollut enää missään. Jungkook seurasi varovaisin askelin Taehyungin perässä ja katseli näkyä kauhistuneena. Kuka oikein oli päässyt murtautumaan heidän kotiinsa? Ja miksi siellä oli tehty sellaista tuhoa, vaikka kaikki vaikutti olevan tallella.

"Täältä ei näytä olevan varastettu mitään..." Taehyung totesi edes hivenen huojentuneena kun näki, että kaikki elektroniikka ja arvotavarat olivat yhä paikoillaan.

"Mutta miks tänne on sitten murtauduttu, jos ei ole haluttu varastaa mitään? Kuka ihme se on ollut?" Jungkook kysyi keräillen kasaan maassa lojuvia tavaroita vieläkin poissa tolaltaan järkytyksestä.

"Täältä on haluttu löytää vaan jotain tiettyä, mutta sitä asiaa ei ollutkaan täällä..." Taehyung pohti mietteliäänä hetken hiljaisuuden jälkeen, sitten hänellä välähti. "Se oli varmasti Hyun-min! Se oli etsimässä täällä sormusta, mutta ei löytänyt sitä, koska sitä ei ole olemassa."

Tai no olihan se sormus olemassa. Taehyung kantoi sitä turvassa lompakkonsa sopukoissa, jotta se kulkisi aina hänen mukanaan, ettei kukaan vaan pääsisi siihen käsiksi. Onneksi hän oli ollut varautunut.

"Miten se tänne löysi? Mitä jos se on vielä jossain täällä?" Jungkook kyseli pelokkaana ja katsoi ympärilleen harhaluuloisena.

Taehyung pudisteli päätään. "Ei se oo, kun ei löytänyt etsimäänsä."

"Tää on jo todella hirvittävää kun se tietää nyt missä me asutaankin. Mua pelottaa, Taehyung!" Jungkook niiskaisi.

Hetkessä kaikki se hetkellinenkin ilo ja rauha oli pyyhitty pois heidän elämästään ja korvattu jälleen ainaisella pelolla, joka piti valveilla ja jännittyneenä joka ikisenä hetkenä.