I want to make You mine

46. Vuosipäivä

Noin neljä kuukautta myöhemmin

Vuosi oli vaihtunut ja elämä kulki rauhallisen tuttuun tahtiin eteenpäin. Ei tapahtunut juuri mitään erikoista, päivät toistivat toisiaan, mutta se ei haitannut. Taehyung ja Jungkook olivat molemmat kaivanneet stabiilia arkea kaiken kokemansa jälkeen. Eikä se ollut niin paha, vaikka olikin harmaampia päiviä kun töihin meno ei maittanut, heillä oli yhä toisensa.

Rakkaus on maailman paras voimavara. Mikään ei auta jaksamaan paremmin arjessa kuin se jos oma rakas tulee kesken työpäivän antamaan nopean suukon tai ehtii jopa syödä yhdessä lounasta.

Oli sellainen tunne, kuin aamu olisi jo niin pitkällä, aika herätä uuteen päivään ja reippaana astella taas töihin. Herätyskello ei kuitenkaan soinut, eikä Taehyungkaan tullut herättämäänkään, joten Jungkook piti silmänsä visusti kiinni ja antoi itselleen luvan nukkua vielä hetken. Ehkä hän oli vaan valveilla tavanomaista aikaisemmin, eikä hän todellakaan aikonut heittää siinä univajeessa yhtäkään hetkeä hukkaan jos vain saisi vielä nauttia sängyn lämmöstä.

Seuraavan kerran kun Jungkook havahtui hereille hän tunsi kirkkaan auringon kasvoillaan. Kun Jungkook sai viimein siristeltyä unihiekat silmistään hän käännähti yökaapin päällä olevan kellon puoleen.

Kaksitoista keskipäivällä! Jungkook oli saada sydänkohtauksen. Miten hän oli nukkunut niin pitkään? Ja miksi Taehyung ei ollut herättänyt häntä?

Vaikka he olivatkin johtajia ja itse itsensä pomoja ei siltikään käynyt päinsä, että he olisivat niin monta tuntia myöhässä työpaikalta. Mitähän heidän alaisensakin siitä ajattelisivat?

Heittäen peiton syrjään Jungkook ponkaisi ylös vuoteesta ja näki kuinka Taehyung löhötteli sohvalla lökärit jalassa, sipsipussi kädessä ja katseli tv:stä lempi draamaansa jännittynyt ilme kasvoillaan.

Hetken Jungkook luuli, että oli unohtanut viikonlopun koittaneen, mutta puhelinta vilkaistuaan hän varmistui siitä, että oli keskiviikko. Ei keskiviikkoisin voinut olla vapaata! Mitä ihmettä oli meneillään?

"Taehyung! Mitä tää oikein on? Miks kattelet täällä telkkaria, etkä herättänyt mua? Meidänhän pitää mennä töihin!" Jungkook huudahti kauhistuneena.

"Ai heippa, halusin, että saat kerrankin nukkua niin pitkään kuin tykkäät, joten en tullut siks herättämään." Taehyung totesi viattomana.

"Huomaavaista, mutta miten me voidaan tällaista tehdä muka keskellä viikkoa?" Jungkook oli jo haalimassa kaapista vaatteita ja juoksemassa kylppäriin kun Taehyung tarttui hänen kädestään kiinni.

"Etkö sä tiedä mikä päivä tänään on?" Taehyung kysyi vakavana ja kallisti päätään.

"Ööö... kymmenes tammikuuta. Onko nyt joku valtion pyhä... ei mun tietääkseni." Jungkook vastasi mietteliäänä.

"Oikeestiko et tiiä?" Taehyung kysyi uudelleen, koska Jungkook näytti todellakin olevan kujalla.

"Jonkun synttäritkö sitten? Kenen muka?" Jungkook yritti epätoivoisena, mutta ei tosiaankaan keksinyt mitään.

"Et näytä siis tosiaankaan tietävän..." Taehyung totesi huvittuneena ja vetäisi Jungkookin istumaan sohvalle viereensä.

Hölmistynyt ja hitusen säikähtänyt ilme kasvoillaan Jungkook pelkäsi mitä Taehyung sanoisi, koska tämän kasvot näyttivät hyvin vakavilta. Mistä ihmeestä oli oikein kyse?

"Tänään, Jungkook murunen, on tosi erityinen päivä. Nimittäin kymmenes tammikuuta on meidän vuosipäivä, ja eka sellainen. Siitä on nimittäin vuosi kun tutustuttiin." Taehyung selitti pehmeällä äänellään ja hymyili vienosti. Ei hän tietenkään syyttänyt Jungkookia, ettei tämä ollut jättänyt sellaista päivää mieleensä, onneksi hän itse oli.