Dream

A/N
Imagine Dragons - Dream loi inspiraation tähän novelliin. Yllä/vierellä pitäisi biisin olla.

Pilvet lipuivat taivaalla vailla huolen häivää. Ne muodostivat kiehkuroita, valkoisia häivähdyksiä. Miltei tyhjällä taivaalla pilvet toivat muutoksen.

Suljin silmäni. "Miltäköhän tuntuisi asua pilvien päällä, taivaalla, korkealla muiden ulottumattomissa."

Viileä tuuli hyväili kasvojani hellästi. Makasin suurella luonnonniityllä, voikukkameren keskellä, kaukana sivistyksestä.

Niitty oli pakopaikkani elämän tuskan ja kiireiden keskellä. Kun mitä tahansa, hyvää tai pahaa tapahtui, tulin tänne.

Kyynel vierähti silmäkulmastani.

Avasin silmäni ja tajusin pilvien peittäneen taivaan paksuun, harmaaseen kerrokseen.

Sulje silmäsi ja todellisuus muuttuu. Jos tämä edes on oikea todellisuus.

Nousin raskaasti ylös ja katsoin metsää niityn ympärillä. Se näytti syvältä ja vaaralliselta, tummine varjoineen.

Paljaat jalkani tapasivat metsän neulaspeitteen astellessani kohti ikuista jatkumoa, elämän ja kuoleman rajaa.

Kävelin, kävelin, kävelin. Kävelin kunnes jalkani olivat verillä. Yhtäkkiä metsä loppui, meren ikuinen ärjyntä tavoitti korvani ja kallio edessäni hukkui mereen.

Laahustin kallion reunalle, raivostunut tuuli repi ohutta, valkeaa puuvillamekkoani. Suljin silmäni.

Pimeys. Kuin kaikki mitä tunnen tällä hetkellä. Tämä on todellisuus. Pimeys on ainoa joka on totta, ainoa joka ei muutu.

Avasin silmäni. Meri jatkui harmaana ja vihasena horisonttiin. Tämä ei ole totta.

Unta tai unelmia, onko niillä eroa? Kumpikin loppuu aikanaan, kumpikin voi särkyä.

Kuin oma unelmani. Halusin olla kokonainen, rakastettu lapsi.

Joka päivä unelmoin uudesta alusta, toivoin sydämeni pohjasta että minua rakastettaisiin, että olisin kokonainen.

Joka päivä unemani särkyi. Joka päivä minut jätettiin yksin julmaan maailmaan selviytymään maailman myrkyistä ja maailman vihasta.

Unelmani särkyi liian monta kertaa. Liian monta kertaa minut jätettiin.
Liian monta kertaa.

Se turrutti minut, viattomasta lapsesta jäljelle jäi vain raunio, ihmisraunio, pelkkä kuori. Kadotin itseni, ikuisiksi ajoiksi.

Vähitellen tajusin että toivoa ei ole. Aloin uskomaan, että asumme unelmissa. Todellisuus johon uskomme ei ole oikea todellisuus. Mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Aloin uskomaan, että minun on puhkaistava unelmat jotta pääsisin todellisuuteen.

Surut jotka näin, jättivät minut uskomaan kovemmin.

Suljin uudestaan silmäni. Silmistäni karkasi kirkkaita, viattomia pohjattoman surun kyyneleitä. Särkynyt ja ruhjoutunut hymy nousi hitaasti rohtuneille huulilleni. Oli aika päästää irti.

Otin askeleen. Levitin käteni sivuille, kuin olisin lähdössä lentoon. Niinhän minä olin.

Otin toisen askeleen. Tuuli riepotteli hiuksiani ja valkean mekkoni helmaa vihaisena. Se kutsui minua.

Astuin viimeisen askeleeni ja allani oli vain tyhjyys.

Tipuin läpi tyhjyyden.

Jääkylmä vesi nielaisi minut kylmään syleilyynsä.

Avasin silmäni ja näin valon kajastavan heikosti pinnalta. Upposin hitaasti ja mustuus täytti näkökenttäni.

Olin vihdoin vapaa.